TASAVALLAN PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN PUHE

GEORGIA PACIFICIN LOUNAS, 10. MARRASKUUTA 1994

Hyvä herra Correll,

Oli ystävällistä kutsua minut pääkonttoriinne puhumaan näin arvovaltaiselle yleisölle. Esitin itse toivomuksen, että saisin käydä Atlantassa ensimmäisen Suomen presidenttinä Yhdysvaltoihin tekemäni vierailun aikana. Siihen minulla oli omat syyni.

Kuten tiedätte, Suomen tulevaisuus on vientiteollisuuden menestymisen varassa. Atlanta on tunnetusti yksi maailmanlaajuisen liiketoiminnan keskuspaikkoja, Yhdysvalloissa toiseksi tärkein heti New Yorkin jälkeen. Otin vapauden vierailla näissä kaupungeissa käänteisessä järjestyksessä: ensin Atlantassa, sitten New Yorkissa.

Toinen syy valintaani on, että tässä kaupungissa on kauan toiminut joukko suomalaisia suuryrityksiä - varsinkin metsäteollisuuden yrityksiä - joista huomattavimmat ovat Repola ja Ahlström.

Tänä aamuna minulla oli ilo tavata entinen presidentti Jimmy Carter sekä CNN:n Ted Turner. Keskustelumme olivat todellakin mieleenpainuvia - siinä vielä yksi syy tulooni.

Ja viimeiseksi, tämä kaupunki on rohkeasti ottanut järjestettäväkseen vuoden 1996 olympiakisat. Toivon suomalaisille menestystä näissä kisoissa. Kun Suomi vuonna 1952 oli olympialaisten isäntämaana, Yhdysvaltain Remigino, Stanfield, Whitfield, Dillard ja Moore jakoivat keskenään kaikki pikamatkojen kultamitalit sekä sileällä että aitajuoksuissa, ja vielä kahdeksallasadallakin. Suomalaisista ovat juoksussa samalla tavalla menestyneet Paavo Nurmi ja Lasse Viren, tosin pitemmillä matkoilla. Saamme nähdä kuinka Atlantassa käy.

Jos sallitte, haluaisin myös esittää yhden henkilökohtaisen huomautuksen. Kun vuonna 1952 katselin Helsingin olympiakisoja 15-vuotiaan nuoren silmin, niiden kansainvälisyysaate teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Suomi oli juuri toipumassa sodasta ja kohdisti kaiken tarmonsa maan uudelleen rakentamiseen ja sotakorvausten maksamiseen Neuvostoliitolle. Kulutustavaroista oli suuri pula. Sitten tulivat olympiakisat ja Coca-Colan kirkkaankeltaiset puulaatikot. Se vaikutti ratkaisevasti minun uranvalintaani. Siihen tulisi kuulumaan kansainvälisyyttä.

Suomen kansalla on edessään historiallinen hetki. Kylmä sota on päättynyt Euroopassa. Suomi pyrkii nyt muiden valtioiden tavoin edistämään Euroopan hyvinvointiaerilaisessa ympäristössä: taloudellisen ja poliittisen integraation, ei kahden vastakkaisen leirin vihamielisyyden hengessä. Viime keväänä Suomi päätti osallistua presidentti Clintonin rauhankumppanuusaloitteeseen, ja kolme viikkoa sitten Suomen kansa äänesti kansanäänestyksessä Euroopan unioniin liittymisen puolesta.

Mitä nämä päätökset merkitsevät? Niillä tahdomme ilmaista kansainväliselle yhteisölle halumme osallistua poliittiseen ja taloudelliseen yhteistyöhön sekä omalla alueellamme että maailmanlaajuisesti. Onnistuaksemme joudumme korvaamaan maamme pienen koon teknologian kehittämisellä. Me suomalaiset olemme aina ylpeilleet asemastamme maailman paperintuottajamaana, mutta täytyy pysähtyä miettimään kun tulee puhumaan Georgia Pacificiin, joka on kaksi kertaa niin suuri kuin kaksi Suomen suurinta paperinvalmistajaa yhteensä. Silti kilpailukyky ja teknologiset innovaatiot ovat tärkeitä kaikille yrityksille, sekä suurille että pienille.

Haluaisin nyt lyhyesti kuvailla, kuinka Suomi aikoo esittäytyä kansainväliselle yhteisölle tulevina vuosina talouskysymysten osalta.

Olette ehkä kuulleet Suomen talouden jyrkistä nousuista ja laskuista viimeisten puolentoista vuosikymmenen aikana. Meillä oli pitkä nousukausi, kolmetoista perättäistä kasvun vuotta, kasvun ollessa yli viisi prosenttia. Näitä vuosia seurasi syvin romahdus, jonka taloutemme on rauhan aikana kokenut. Tähän vaikuttivat useat erityisen hankalat olosuhteet yhtaikaa. Venäjän kaupalta putosi pohja, ja se kutistui lähes olemattomiin. Samanaikaisesti kokivat länsimarkkinat pahimman sodanjälkeisen lamansa, ja kaikkeen tähän yhdistyivät vielä Suomen rahamarkkinoiden vapauttamisen seuraukset.

Olemme kuitenkin taas pääsemassä jaloillemme. Meillä on hyvin koulutettua, ammattitaitoista työvoimaa, jonka motivaatio on hyvä. Elämme vakaissa oloissa, ja kansamme on yhtenäinen.

Kolme peräkkäistä vuotta kestänyt talouden kutistumien on vaihtunut nopeaan kasvuun. Vienti vetää hyvin. Kilpailukyky on elpynyt sekä paremman tuottavuuden että valuuttojen kellutuksen ansiosta. Kaksi rakenteellista piirrettä vaikuttaa kuitenkin vielä pitkään: työttömyys, joka on kolme kertaa korkeampi kuin koskaan aikaisemmin ja valtion velka, varsinkin ulkomaanvelka, joka on kasvanut eksponentiaalisesti viimeisten neljän vuoden aikana.

Työttömyys aiheutui sekä ulkonaisista tekijöistä - erityisesti idänkaupan romahduksesta - että oman kansantaloutemme rakennemuutoksesta.

Työttömyyden osalta minun on valitettavasti käytettävä vielä voimakkaampaa kieltä kuin teidän presidenttinne on käyttänyt puhuessaan uusien työpaikkojen luomisen, nopean kasvun ja vakaan taloudellisen ympäristön tarpeesta. Yli 17 prosentin kohoava työttömyysaste ei kerta kaikkiaan ole hyväksyttävissä huolimatta siitä, että se johtuu osaksi muuten kiitettävästä politiikasta, jolla pyritään lisäämään teollisuuden tuottavuutta ja kilpailukykyä ja hillitsemään julkisen sektorin kasvua. Toistaiseksi suomalainen yhteiskunta ja sen sosiaaliturvaverkko ovat kestäneet, mutta pitemmällä aikavälillä julkisen talouden taakka käy raskaaksi, ja henkilöresurssien tuhlaus on pahinta mitä voi tapahtua Suomen kaltaisessa maassa, jonka kehitys nojaa nimenomaan näihin resursseihin.

Julkinen velka puolestaan aiheutui siitä, että suomalaiset, joita on aina pidetty erityisen tarkkoina raha-asioissa, olivat siirtyneet kokonaan toisenlaiseen käytäntöön. Onneksi Suomella ei aluksi ollut velkaa juuri lainkaan, ja vasta nyt se alkaa lähestyä Yhdysvaltain tasoa. Jos onnistumme pysäyttämään velkaantumisen kasvun, pystymme takaamaan tulevaisuuden sosiaalipalvelut sillä tasolla johon olemme tottuneet. Jos niin ei käy, ne suomalaisen yhteiskunnan tukipilarit, jotka perustuvat pohjoismaiselle hyvinvoinnin jakamisen ja tasa-arvon aatteelle, eivät kestä pitkään.

Näiden puutteiden korjaaminen riippuu tuotantosektorin suorituksesta. Kuten pienet maat usein, Suomikin on valinnut vientivetoisen kasvun tien. Tällä hetkellä näkymät ovat erittäin hyvät. Teollisuuden tuottavuus on kasvanut yli 20 prosenttia viime vuosien aikana, ja se on merkittävä luku. Tosin asialla on toinenkin puoli: teollisuutemme tuottaa entistä enemmän vain 80 prosentilla työvoimasta. Valitettavasti työllisyyden kannalta on sanottava, ettei huomisen tavoitteita voi saavuttaa eilisen välineillä. Nykyisenä teknologian aikakautena on pidettävä yllä nopeaa kasvua jotta päästään vaikuttamaan työttömyyteen.

Sama pätee kaikkiin korkeaan teknologiaan perustuviin strategioihin. Ajatuksen tie tuotteeksi ja tuotteen saattaminen liiketoiminan asteelle vie vuosia, toisinaan vuosikymmeniä. Suomen hallitus lähti tälle tielle 1980-luvun alussa, kun voimavaroista ei ollut pulaa. Korkean teknologian tuotteiden osuus viennistämme nousi vuoden 1980 4 prosentista vuoden 1993 16 prosenttiin. Emme ole vielä Japanin, Yhdysvaltain ja Yhdistyneen kuningaskunnan muodostamassa kärkiryhmässä (joilla osuus on yli 20 prosenttia), mutta olemme seuraavassa ryhmässä Saksan ja Ruotsin kanssa (joilla tämä osuus on 15-20 prosenttia).

Maan, jolla on rajoitetut resurssit, on oltava valikoiva. Sen on etsittävä tuotannon markkinarakoja ja oltava niiden

alueella erittäin hyvä. Noin vuosi sitten mietimme hyvin tarkkaan, minkä alan kilpailussa meillä olisi etulyöntiasema. Nimitimme menetelmää 'teollisuusstrategiaksi' , joka tässä maassa on huono nimi hyvälle asialle. Olisimme yhtä hyvin voineet käyttää nykyamerikkalaista termiä 'vientistrategia'. Toteutuksessakin käytettiin samaa menetelmää, Porterin ryväsanalyysiä.

Suomi tarkasteli omia vahvuusalueitaan ja Yhdysvallat arvioi mahdollisuuksiaan eri puolilla maailmaa syntyvillä uusil la markkinoilla. Kiinnostavaa kyllä, monet johtopäätöksistämme olivat samoja: kummankin maan vahvoja puolia olivat teleliikenne, ympäristö, energia ja kuljetus. Jos olisimme verranneet Suomea Georgiaan, tärkein ryväs - metsätalous ja paperi- ja sellulloosateollisuus - olisi myös ollut sama.

Toivottavasti en kuulosta liian rohkealta, jos vertaan Suomen suoritusta joillakin teollisuudenaloilla Yhdysvaltoihin. Onhan totta, että tuotanto alkaa olla yhä enemmän maailmanlaajuista, ja se joka perustaa tuotantomenetelmänsä nykyteknologiaan pystyy valmistamaan tuotteitaan käytännöllisesti katsoen missä tahansa.

Maantieteellisiä näkökohtia ei kuitenkaan saa unohtaa, sillä yli kaksi kolmasosaa markkinoistamme on Länsi-Euroopassa. Olemme aina harjoittaneet kauppapolitiikkaa, joka turvaa Suomelle hyvät kilpailuasemat tärkeimmillä markkinoilla. Euroopan unionin jäsenyys toimii tämän tavoitteen hyväksi. Se poistaa sekä taloudelliset että hallinnolliset esteet kahdelta kolmasosalta viennistämme. Se pakottaa Suomen myös muuttamaan menetelmiään ja käytäntöjään siten, että kilpailukykymme paranee entisestään.

Kuitenkin me Yhdysvaltojen tavoin etsimme myös uusia, kehittyviä markkinoita. Tiedämme hyvin, että nykyinen kasvun keskus on Aasiassa, mutta Aasia on kaukana, ja kauppaa käydään usein naapurimaiden kanssa.

Kylmän sodan päättyminen loi Suomen geopoliittiseen ja taloudelliseen lähiympäristöön huomattavia uusia mahdollisuuksia. Kolme Baltian maata julistautui itsenäisiksi, ja erityisesti sukulaiskansamme virolaiset ovat viime vuosina menestyneet taloudellisesti. Idässä tarjoavat Pietari, Karjala ja Murmansk mahdollisuuksia metsä- ja kaivosteollisuudelle. Kaiken lisäksi Pietari on yhtä suuri kuin kaikki Pohjoismaiden pääkaupungit yhteensä. Kahdensadan viidenkymmenen kilometrin säteellä Suomen itärajasta asuu kaksi kertaa Suomen kansan suuruinen väestö. Kuitenkin Suomen ja Venäjän välinen raja on ehkä Euroopan selvin taloudellinen vedenjakaja.

Siitä pääsenkin Venäjän taloudelliseen kehitykseen. Suomen kannattaa ehdottomasti tukea sitä, varsinkin lähialueillaan. Pyrimme lieventämään eroja ja kutsumme muut mukaan. Kaikki tilaisuudet toimia ympäristön, ilman puhtauden, turvallisen ydinvoiman käytön, metsätalouden ja kaivostoiminnan alueilla on käytettävä hyväksi. Suhtaudumme näihin kysymyksiin koko lailla samalla tavoin kuin varapresidentti Gore ja pääministeri Tshernomyrdin komissiossaan: on keskityttävä pieniin projekteihin jotka lisäävät kansalaisten hyvinvointia ruohonjuuritasolla.

Menestyminen nykyisillä kansainvälisillä markkinoilla vaatii erikoisannoksen päättäväisyyttä. Me suomalaiset ajattelemme mielellämme, että olemme hyviä kaikissa sellaisissa urheilulajeissa joissa tarvitaan kypärää: mäkihypyssä, jääkiekossa, kilpa-autoilussa ja amerikkalaisessa jalkapallossa. Menestys nykypäivän kansainvälisillä markkinoilla vaatii toki paljon enemmän kuin kypärän, mutta pienet maat, jotka eivät kykene hallitsemaan toimintaympäristöään, joutuvat toisinaan ottamaan vastaan myös kolhuja.