Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe ulkoasiainministeriön 90-vuotisjuhlaseminaarissa 27.5.2008

Suomen itsenäistyttyä 1917 oli selvää, että maan oli perustettava oma ulkoasiainhallinto. Kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaan yksi suvereenin valtion tunnusmerkeistä on itsenäinen ulkosuhteiden hoitaminen.

Tilapäiseltä pohjalta tapahtunut ulkoasioiden hoito päättyi, kun J. K. Paasikiven johtamaan senaattiin perustettiin 27.5.1918 ulkoasiaintoimikunta.

Ensimmäisen ulkoministerin Otto Stenrothin kiireellinen tehtävä oli ministeriön organisoiminen ja henkilökunnan rekrytoiminen. Ministeriö aloitti toimintansa muutamassa hajalleen sijoitetussa huoneessa valtioneuvoston linnassa. Tilanne helpottui, kun työtilat saatiin nykyisen tasavallan presidentin linnan kolmannesta kerroksesta – nykyisin tilat ovat presidentin ja avustajien työtiloina.

Suomen hallitusmuodon hyväksyminen vuonna 1919 antoi puitteet valtioelinten toiminnalle. Hallitusmuoto määräsi tasavallan presidentin ulkopolitiikan johtajaksi. Ulkoasiainministeriön ja presidentin suhteet muodostuivat tiiviiksi.

* * *

Aikalaiskuvia 90-luvun lopulta

Haluan luonnollisesti sanoa muutaman sanan omasta ulkoministerikaudestani. Tuntuu niin kuin se olisi ollut eilen – mutta tosiasiassa kylmä sota oli silloin vasta päättynyt. Elettiin uutta aikakautta. Suomesta oli tullut Euroopan unionin jäsen vuoden 1995 alussa, ja nelisen kuukautta myöhemmin huomasin olevani ulkoministeri.

Suomella oli paljon opittavaa Euroopan unionin jäsenyydestä. Meidän ensimmäinen EU-puheenjohtajuutemme oli jo vuoden 1999 jälkipuoliskolla. Siihen liittyi suuria käytännön haasteita. Maailman politiikan agendalla oli vanhoja asioita, kuten Lähi-idän tilanne ja Etelä-Kaukasuksen jäätyneet konfliktit. Mukaan mahtui myös sinänsä vanhojen riitojen uusia dramaattisia vaiheita, kuten Itä-Timorin itsenäistymisprosessi sekä Balkanilla käynnissä olleet välien selvittelyt. Euroopan unionin suuri laajentuminen oli vauhdikkaassa vaiheessa. Lisäksi Turkissa tapahtui paha maanjäristys, jonka uhrien auttamisessa oli mukana koko EU ja erityisesti Kreikka. Matkapäiviä kertyi. Toisaalta monet hyvät yhteistyösuhteet ja jopa ystävyydet eri maiden kollegoiden kanssa periytyvät juuri noilta ajoilta.

Saksa ja saksalaiset kollegat tulivat läheisiksi jo peräkkäisten EU-puheenjohtajuuksienkin vuoksi, samoin portugalilaiset. Irlantilaiset ja monet muut vanhat jäsenet auttoivat meitä reilulla tavalla. Suomen suhteet Yhdysvaltoihin kehittyivät myönteisesti. EU:ssa oli selvää, että unionin ja Yhdysvaltojen tiiviimpi yhteistyö oli välttämätöntä niin Euroopassa kuin globaaleissa kysymyksissäkin.

Venäjä oli tuolloin keskellä suurta muutosta. Suomen oli luotava suhteet Venäjään uudelta pohjalta. Oman haasteensa tilanteeseen toivat Venäjällä nopeasti vaihtuvat ulkoministerit. Ensimmäinen varsinainen muistikuvani silloisesta pääministeri Putinista liittyy siihen, kun hän antoi minulle luvan vierailla Tshetshenian pakolaisten leirillä Ingushiassa syksyllä 1999. Suomi edisti vuoropuhelua ja suhteiden solmimista myös Venäjän ja EU:n välille. Maamme tuki Venäjän liittymistä Euroopan neuvoston jäseneksi. Lähialueidemme ja erityisesti Pietarin merkitys kasvoi kohisten. Viro tuli meille suomalaisille tutuksi.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan keinovalikoima kasvoi. Maamme osallistuminen YK:n rauhanturvatoimintaan jatkui, mutta myös kriisinhallinnasta laajemmin tuli tärkeä osa kansainvälistä yhteistyötämme. Suomesta oli vuonna 1994 tullut NATOn rauhankumppanimaa ja osallistuimme NATOn kumppanuusyhteistyön operaatioihin Balkanilla. EU ryhtyi – Suomen ja Ruotsin aloitteesta – kehittämään omaa sotilaallista ja siviilikriisinhallintaa. Tämä tuli ensimmäistä kertaa selkeästi hyväksyttyä Amsterdamin sopimuksessa vuonna 1997. Käytännön toimeenpano jatkui sekin vielä EU-puheenjohtajakaudelle vuonna 1999.

Suomi on ollut perinteisesti aktiivinen maa aseidenriisuntaa ja valvontaa koskevissa asioissa, mutta varsinaiseksi ongelmaksi meille muodostuivat Ottawan sopimuksen jalkaväkimiinaneuvottelut. Ja haasteita on edelleen niin meillä kuin muillakin.

Sen sijaan olen tyytyväisenä seurannut demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteiden vahvistumista keskeiseksi osaksi Suomen ulkopolitiikkaa. Ministeriaikanani ministeriöön perustettiin ihmisoikeusyksikkö ja Suomen aktiivisuus ihmisoikeusasioissa vahvistui. Euroopan neuvoston työhön panostettiin aikaisempaa enemmän ETYJ -toiminnan lisäksi.

* * *

Yhteistyö on entistä tärkeämpää ulkosuhdeasioiden hoidossa

Valtioneuvosto vastaa ulkosuhdeasioiden valmistelusta. Tässä työssä, sekä Suomen edustamisessa ulkomailla ja kansainvälisissä järjestöissä, ulkoasiainministeriöllä ja sen virkamiehillä on edelleenkin erittäin keskeinen rooli.

Demokratian periaatteiden mukaisesti maassa voi ja tulisikin olla erilaisia mielipiteitä myös ulkopolitiikasta, mutta valtiolla itsellään voi olla vain yksi ulkopoliittinen linja. Kansainvälisen toiminnan merkitys on viime vuosikymmenien aikana kasvanut rajusti. Kansainväliset asiat tulevat esille hyvin monella tavalla – kahdenvälisesti, EU:ssa tai muissa kansainvälisissä järjestöissä. Asioiden valmistelu ja näkemyksien yhteensovittaminen on kokopäiväistä työtä ympäri maailmaa, mutta varsinainen Suomen päätöksenteko – tai sen kehykset – tehdään Helsingissä.

Tasavallan presidentillä ei ole ollut omaa valmisteluorganisaatiota, joten ulkoministeriö vastaa suurelta osin myös presidentille kuuluvien asioiden, tapaamisten ja vierailujen valmistelusta. Presidentin, ulkoministerin ja ministeriön virkamiesten välinen työsuhde on siis tiivis. Kiitos erinomaisesta, lämpimästä yhteistyöstä.

Käytännössä yhteistyö tarkoittaa viikoittaisia tapaamisia ministerin ja ministeriön virkamiesten kanssa. Käymme läpi ajankohtaisia ulkosuhdeasioita ja Suomen linjauksia. Kaikki merkittävät poliittiset asiat käsitellään luonnollisesti presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan yhteisistunnossa. Presidentin vierailuihin voi myös osallistua ulkoministeri tai joku muu valtioneuvoston jäsen.

* * *

Tulevat haasteet ulkoasiainhallinnolle

Meillä on edessämme uusi maailma, uudet haasteet – mutta myös uudet mahdollisuudet. Asioiden välinen keskinäisriippuvuus on kasvanut, mikä vaatii laajempaa asiantuntemusta ja yhteistyövalmiuksia ministeriössä ja ministeriöiden välillä. Kansalaisjärjestöt, elinkeinoelämä ja monet muut yhteiskunnan tahot tuovat oman arvokkaan tietämyksenä asioiden valmisteluun ja ovat hyödyllisiä yhteistyökumppaneita hallinnolle.

Suomi on EU-jäsenyytensä alusta lähtien tukenut yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sekä Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä. Vain yhtenäinen unioni voi olla vahva globaali toimija. EU:n ulkopolitiikka on edelleen valtioiden välistä toimintaa, mutta Lissabonin sopimus antaa myös uusia mahdollisuuksia luoda yhtenäistä linjaa.

Parhaillaan perusteilla oleva uusi unionin ulkosuhdehallinto tulee varmasti vaikuttamaan Suomen ulkoministeriön toimintaan ja työn organisointiin. Parhaimmillaan se on meille lisävoimavara laajempiin suhteisiin. Samalla meidän on myös tarkasti analysoitava, minkälainen toiminta on edelleen syytä säilyttää oman hallintomme piirissä.

* * *

Haluan omasta puolestani lämpimästi onnitella 90-vuotiasta ministeriötä ja kiittää ministeriön henkilöstöä arvokkaasta työstä, jota te teette sekä oman maamme että yhteisen maailmamme hyväksi.