Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Suomen Mielenterveysseuran 110-vuotisjuhlassa Paasitornissa 10.10.2007

(muutosvarauksin)

Suomen Mielenterveysseura olisi tuskin voinut löytää parempaa juhlapäivää kuin Aleksis Kiven syntymäpäivä. Rakastettu kansalliskirjailijamme, joka itse “eli vain syksystä jouluun”, on tuotantonsa kautta vaikuttanut suomalaisten käsitykseen omasta itsestään kansakuntana, sekä myös itsemme hyväksymiseen. Kiven kuvaus seitsemästä veljeksestä ja heidän kasvustaan yhteiskunnan hyödyllisiksi jäseniksi voidaan luonnollisesti nähdä ajan silloiseen poliittiseen tilanteeseen kuuluvana manifestina, mutta myös ajasta ja paikastakin riippumattomana rohkaisevana kehityskuvauksena.

Tasapainoisen elämän edellytyksinä pidetään tiettyä taloudellista ja muuta arjen perusturvallisuutta. Kun näistä asioista ei tarvitse kantaa jatkuvasti huolta, jää elämässä tilaa myös muulle sisällölle. Lähtökohtina mielenterveydelle on nähty terve itsetunto, mutta myös kyky vuorovaikutukseen muiden kanssa. Sitä kautta kasvaa myös kyky joustaa ja sopeutua muutokseen.

Tämä yhteisöllisyys jää nyky-yhteiskunnassamme helposti varjoon. Usein korostetaan yksilöllisyyttä ja ihmisen omaa vastuuta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Entä sitten, kun jossain elämäntilanteessa ei olekaan voimavaroja tai keinoja hallita itse omaa elämäänsä ja kokea sitä mielekkääksi? Yhteys toiseen ihmiseen on luonnollista ja tärkeää niin elämän iloissa kuin suruissakin.

Meidän aikanamme on työn ja taloudellisen toimeentulon merkitys noussut tärkeään rooliin ihmisten elämässä. Kiihkeärytminen ja vaativa työelämä sekä oletus tehokkuudesta myös vapaa-aikana luovat suuria paineita ja henkistä pahoinvointia. Yhä useamman ihmisen työ seuraa häntä – tehokkaan teknologian avustamana - myös vapaa-ajalle. Elämästä on tullut suorittamista.

Viime aikoina on kuultu – mediankin kautta – myös niitä ”sankaritarinoita”, joissa ihmiset ovat tietoisesti pyrkineet eroon oravanpyörästä ja alkaneet kiinnittää huomiota omaan ja läheistensä elämänlaatuun. Kiireisen ja huipputehokkaan elämäntyylin ihailu alkaa onneksi olla jo vanhanaikaista.

Kiireen uuvuttama ihminen ei suinkaan aina ole huippujohtaja. Hän onkin ehkä kahta työtä tekevä yksinhuoltajaäiti tai hän voi olla työkykynsä äärirajoilla oleva sairaanhoitaja tai vanhustyöntekijä, jota painaa kiireen lisäksi tietoisuus siitä, ettei hänelle anneta mahdollisuutta tehdä työetiikkansa mukaista laatua.

* * *

Mielenterveyshäiriöt ovat Suomessa yleisiä kaikissa ikäryhmissä. Ne vaikeuttavat noin joka viidennen aikuisen arkipäivässä selviytymistä ja työkyvyttömyyden aiheuttajana ne ovat nousseet suurimmaksi sairausryhmäksi. Tämä on menetys ihmiselle itselleen, mutta myös hänen läheisilleen, työyhteisölleen ja koko yhteiskunnalle. Mielenterveysongelma perheessä koskettaa kaikkia perheenjäseniä. Hyvin aiheellisesti tähän on kiinnitetty aikaisempaa enemmän huomiota. Vaikka suurin osa suomalaisista lapsista ja nuorista voi aikaisempaa paremmin, niin myös lasten ja nuorten pahoinvointi on kasvanut valitettavan paljon.

Tutkimukset kertovat myös, että mielenterveyden sairaudet vaikuttavat muiden sairauksien syntyyn ja hoitoennusteeseen. Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat sekä surua ja kärsimystä. Sen lisäksi syntyy kustannuksia sekä suorina, sairauden hoitoon liittyvinä kustannuksina että epäsuorina, työkyvyttömyyteen liittyvinä kustannuksina. Mielenterveydestä huolehtiminen on siis oltava meidän kaikkien asia.

Mitä sitten tulisi tehdä? Toki on ensiarvoisen tärkeää, että mielenterveysongelmista kärsivä saa riittävää ja asianmukaista hoitoa. Tiedon lisääntymisestä ja hoidon kehittämisestä voimme kaikki olla iloisia. Mutta lähtökohtana pitää tälläkin sektorilla olla ihmisten terveyden ja kaikenpuolisen hyvinvoinnin turvaaminen eikä vain sairauksien parantaminen.

Meidän tulisi tunnistaa henkistä pahoinvointia aiheuttavat olosuhteet ja huomata pahoinvoinnin oireet ajoissa sekä tukea ihmisten omaehtoista selviytymistä. Olennainen osa ehkäisevää työtä on auttaminen vaikeissa elämäntilanteissa, jotta ongelmat eivät pääse kasaantumaan, vaikeutumaan ja lopulta johtamaan sairastumiseen. Varhainen henkisen pahoinvoinnin huomaaminen voi olla koko elämän pelastava tekijä.

Yhteistyö päiväkotien, koulujen, sosiaalitoimen ja perusterveydenhuollon sekä toisaalta psykiatrisen erikoissairaanhoidon välillä on tärkeää. Mielenterveysasioita ei pitäisi nähdä vain sosiaali- ja terveydenhuollon alueeksi. Kuten elämä itse, myöskään mielenterveys ei ole vain yhden hallinnonalan asia.

Tutkimusten mukaan yhteiskunnallinen syrjäytyminen ja siihen usein liittyvä työttömyys ja monet sosiaaliset ongelmat ovat selvästi yhteydessä ihmisten mielenterveyteen. Yhteiskunnassa tapahtuvan eriarvoistumisen torjuminen on samalla mielenterveysongelmien torjumista.

Mielenterveyspotilailla tulee olla edellytykset hyvään ja tarpeenmukaiseen hoitoon sekä mahdollisimman hyvään elämänlaatuun. Mielenterveyspalveluja tarvitsevat ovat edelleen vaarassa pudota hajanaisten, eri toimijoiden tarjoamien palvelujen väliin. Myös palveluvalikoima ja palvelujen saatavuus vaihtelevat paljon maan eri alueiden ja jopa naapurikuntien välillä. Avohoidon lisääminen ilman riittäviä resursseja on johtanut siihen, että mielenterveyspotilaiden omaiset ovat usein joutuneet raskaan taakan kantajiksi ja jopa hoitajien rooliin. Heidän tukemiseensa tulee kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Mielenterveysongelmat leimaavat edelleenkin herkemmin kuin muut sairaudet. Suomen mielenterveysseura ansaitsee erityisen kiitoksen rohkeasta kampanjoinnistaan ennakkoluulojen poistamiseksi. Mielenterveyskuntoutujia tulee tukea selviytymiään arjesta ja auttaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Hyvä elämä tarkoittaa kaikille ihmisille kohtuullista toimeentuloa, asumisviihtyvyyttä ja harrastusmahdollisuuksia.

Kansalaisjärjestöjen rooli on viime vuosina korostunut hyvinvointiyhteiskuntana pitämämme Suomen eri aloilla - niin myös mielenterveystyössä. Kun yhteiskunnan tarjoamia mielenterveyspalveluja on supistettu, on entistä suurempi osa tehtävistä siirtynyt kansalaisjärjestöjen, kirkon ja omaisten vastuulle.

Järjestöt tekevät tärkeää työtä esimerkiksi valistuksen, kampanjoinnin ja koulutuksen parissa. Erinomainen esimerkki tästä on Suomen Mielenterveysseuran toiminta. Niin ikään kuntoutuspalveluiden, vertaistuen ja neuvontapalvelujen tuottajana järjestöillä on vahva rooli. Toivon, että peruspalvelujärjestelmämme ottaa riittävällä tavalla huomioon sekä järjestöjen palvelutuotannon että niiden tarjoaman tukitoiminnan. Saumaton yhteistyö julkisen sektorin ja järjestötoiminnan välillä on ehdottoman tärkeää.

* * *

Haluan päättää juhlapuheeni siihen pienen pojan riemastuttavaan optimismiin, joka kuunneltuaan filosofian professori Pekka Himasen lapsille suunnattua luentoa ihmisen tahdon vapaudesta, huudahti: ”Joo mä tajuun. Tää elämä ei ole niinku video, vaan se niin ku liveä.”

Haluan esittää lämpimät onnitteluni 110-vuotiaalle Suomen Mielenterveysseuralle ja kiitokseni siitä työstä, jota olette tehneet suomalaisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden edistämiseksi sekä meidän ihmisten rohkaisemiseksi kasvamaan oman elämämme sankareiksi.