Tohtori Pentti Arajärven puhe Kampin palvelukeskuksen 20-vuotisjuhlassa 13.1.2009

Sosiaalipolitiikan tavoitteena on väestön hyvinvointi fyysisessä, psyykkisessä ja sosiaalisessa mielessä. Tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa, kaikki vaikuttaa niin sanotusti kaikkeen. Sosiaaliturvan tavoitteiden kannalta tärkeää on hyvinvointiyhteiskunnassa ylläpitää ja parantaa työllisyyttä, vähentää työttömyyttä, vahvistaa peruspalveluja ja toimeentuloturvaa ja tasapainottaa esimerkiksi alueellista kehitystä. Sosiaalipolitiikalle siis kuuluu myös kansansairauksien torjunta, lihavuutta on pyrittävä suitsimaan terveellisellä ravinnolla ja liikunnalla sekä tupakan ja alkoholin käyttö on saatava vähenemään. Työelämän turvallisuutta ja viihtyvyyttä on parannettava. Työikäiset on kuntoutettava tarvittaessa hyvin varhainkin pysymään työelämässä.

Pitkällä aikavälillä tärkeää esimerkiksi on nuorten kouluttaminen ja aikuisten osaamisen pitäminen korkealla, työelämän muutosta vastaavalla tasolla. Työllisyys on tärkeä torjuttaessa köyhyyttä ja syrjäytymistä. Hyvinvoinnissa kuten niin monessa muussakin asiassa ehkäisevä toiminta on halpaa, tehokasta ja inhimillistä. Ehkäisevä terveydenhuolto ja ihmisten työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja omatoimisuuden tukeminen ovat tärkeitä sosiaali- ja terveyspoliittisia tavoitteita.

Eläkepolitiikkaa ajateltaessa sen on oltava kestävää sekä siinä mielessä, että se takaa ihmisten toimeentulon, että siinä mielessä, että eläkkeet kyetään rahoittamaan. Tässä suhteessa tärkeää on taloudellinen kasvu, mikä pitäisi muistaa nyt taantuvankin talouden oloissa. On myös muistettava väestön ikääntyminen, yhä suurempi osa väestöstä on eläkkeellä, kun niin sanotut suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Eläkeikäisen väestön elämänlaadun turvaamisessa tärkeitä ovat sosiaali- ja terveyspalvelut. Niitä on oltava saatavilla ja niiden on oltava korkeatasoisia.

Nykyisiä sosiaaliturvan taloudelliselta kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat kaikki sellaiset seikat, joilla voidaan lisätä työssä olevien määrää ja vähentää sosiaaliturvalla olijoiden määrää. Niinpä tärkeitä ovat työikäisiin kohdistuvina toimet, joilla työllisyyttä nostetaan ja työttömyyttä alennetaan. Erikseen on vielä pohdittava sitä, miten ihmiset saadaan jatkamaan työelämässä pidempään, miten työkyvyttömyyttä torjutaan ja myös, miten nuoret ihmiset saadaan varhemmin opiskelusta työhön. Kaikissa näissä suhteissa onkin poliittisia, lainsäädännöllisiä ja taloudellisia keinoja käytetty hyväksi. Eläkejärjestelmä on uudistettu vuoden 2005 alusta siten, että se palkitsee pitkään työelämässä oloa korkeammalla eläkkeellä. Samalla eläkejärjestelmän kykyä kantaa vastuunsa on muutettu siten, että väestön eliniän kasvu vaikuttaa myös eläkkeisiin. Pitkään elämällähän olemme pidempään eläkkeellä. Työelämässä on otettu käyttöön varhaista kuntoutusta ja opiskeluaikoja pyritään lyhentämään. Korkeakouluopiskelijat valmistuvat Suomessa eurooppalaisittain poikkeuksellisen myöhään. Opiskelijoille on asetettu määräaika, kylläkin hyvin joustava, jonka kuluessa opinnot on suoritettava.

Tärkeää on pitää myös eläkkeelle jo siirtyneet terveinä ja hyväkuntoisina. Terve ja toimintakykyinen henkilö tarvitsee vähemmän terveyspalveluja ja hoidon ja hoivan tarve siirtyy myöhäisemmäksi. Palvelurakenteita, toimintatapoja ja uusimman hoitoteknologian käyttöä on tehostettava. Voimme myös kehittää asumis-, lähipalvelu- ja liikenneympäristöjä, jotka antavat mahdollisuuden itsenäiseen elämään toimintakyvyn alentuessakin. Se edellyttää laajaa yhteistyötä yli hallinnon alojen.

Pienituloisen väestön osuus on kasvanut viime vuosina. Osittain tämä johtuu yleisestä tulotason noususta, jolloin seurauksena niin sanottu köyhyysraja on noussut. Alimpia tuloja saavien tulot myös kasvavat selvästi hitaammin kuin kotitalouksien tulot keskimäärin. Yleisintä pienituloisuus on kotitalouksissa, joissa on vain yksi aikuinen. Merkittävä osa näistä on opiskelijakotitalouksia, luultavasti suurin osa, mutta joukossa on myös pienellä eläkkeellä olevia yksinäisiä vanhuksia, tavallisimmin naisia. Kolmas pienituloisten ryhmä ovat pitkäaikaistyöttömät, jotka taas yhden hengen talouksissa tyypillisimmin ovat miehiä.

Maassamme on yksi erityinen syrjäytynyt ryhmä, joka on haluttu pitää poissa silmistä ja poissa mielestä, mutta joka kuitenkin on viime aikoina noussut esille. Se on juoppona pidettyjen työkyvyttömien vähän koulutettujen työttömien joukko. Heistä merkittävä osa on aikanaan käynyt tuskin kansakoulun. Heistä monilla on lieviä kehityshäiriöitä, joita ei koskaan ole diagnostisoitu. Eihän näitä häiriöitä välttämättä 1950-luvulla edes tunnettu. He ovat aikanaan työllistyneet aloille, joille vähäinen koulutus on riittänyt. Teknologian ja työelämän muutos on saneerannut heidät ulos viimeistään 1990-luvun lamassa. He ovat työttömyyskortistossa vaikka eivät todennäköisesti koskaan voi työllistyä, tai he saavat toimeentulotukea. Totta saattaa olla sekin, että he ovat työhaluttomia, mutta se ja alkoholisoituminen on todennäköisemmin seurausta näköalattomuudesta kuin alkuperäistä sosiaaliturvalla elämisen halua. Vähäisen tai olemattoman koulutuksen vuoksi he eivät nykyaikaisille työmarkkinoille kykene oikein työllistymäänkään.

Näitä ihmisiä kyetään auttamaan, kun heille tehdään kunnollinen diagnoosi ja tutkimus, heidän työnantajiaan haastatellaan heidän todellisesta työkyvystään ja eläkehakemus tehdään muutenkin huolellisesti. Pääosa näistä ihmisistä on naimattomia ja eronneita miehiä, mutta joukossa on myös naisia, jotka ovat olleet poissa työelämästä usein lähes kymmenen vuotta. Elämänkaareen mahtuu huoltoloita, vankiloita ja asuntoloita. Paitsi, että nämä ihmiset on hoidettava inhimillisistä syistä, on heillä voi sanoa poikkeuksetta myös eläkkeen perusteet ilman mitään poikkeuksellista käsittelyä. He ovat vain monessa tapauksessa liian avuttomia hoitamaan itse asiansa.

Edellä jo mainitsin ehkäisevän näkökulman tärkeyden, jopa ensisijaisuuden. Se merkitsee paitsi sosiaali- ja terveydenhuollon ehkäisevien toimenpiteiden vahvistamista, myös yhteistoimintaa eri yhteiskuntapolitiikan lohkoilla. Sosiaali- ja terveydenhuollon voimavarat saadaan paremmin riittämään vanhuksille, kun lasten, nuorten ja perheiden ongelmiin tartutaan ja hoidetaan ne ajoissa kuntoon. Sama pätee tietysti toisinkin päin. Vanhusten asioiden asianmukainen hoito turvaa myös muiden hyvinvoinnin edellytyksiä. Lastensuojelun huostaanotto ja sijaishuolto on kasvava ongelma ja se on kunnille erittäin kallista. Lastensuojelun varhaiset toimenpiteet, avohuolto ja nopea toiminta merkitsevät huomattavaa voimavarojen säästöä. Samoin vaikeasti työllistettävien, vammaisten, pitkäaikaistyöttömien ja eräiden muidenkin ryhmien kouluttaminen ja kuntouttaminen merkitsevät sitä, että kyseiset henkilöt siirtyvät sosiaaliturvan käyttäjistä sosiaaliturvan maksajiksi, ansaitsevat itse elantonsa ja voivat olla oman elämänsä haltijoita.

Väestön ikääntyessä maahanmuuttajien merkitys kasvaa. He eivät ole ratkaisu maan odotettavissa olevaan työvoimapulaan, mutta he ovat tärkeä osa ratkaisua. Maahanmuuttajien kotouttaminen kouluttamalla heille työssä tarvittava suomen kielen taito sekä saattamalla heidän muu osaamisensa Suomen työelämän vaatimusten tasalle, on merkittävä lisävoimavara maalle. Nykyisin maahanmuuttajat joutuvat aivan kohtuuttomia aikoja odottamaan esimerkiksi koulutustoimenpiteitä, vaikka he maahan tullessaan ovat tutkimusten mukaan erittäin motivoituneita työllistymään.

* * *

Kaikki riippuu kaikesta, sanoin alussa. Kun me nyt juhlimme tässä Kampin palvelukeskuksen 20-vuotista taivalta, olemme yhden vanhuspalvelujen muodon ytimessä. Vanhuspalvelujen saatavuuden ja laadun varmistaminen on tärkeää monella tavalla. Tätä toimintaa voidaan kehittää ja laajentaa, kun sosiaali- ja terveydenhuollossa laajemminkin, ei vain Kampin palvelutalon tyyppisissä vanhuspalveluissa otetaan käyttöön ehkäisevä ja kuntouttava toiminta. Se edellyttää monesti myös nopeaa hoitoon pääsyä, kaikkien ongelmien ottamista tarkasteluun ja saumattoman palveluketjun luomista kotoa avopalvelujen kautta laitoksiin ja eri laitoshuollon muotoihin ottaen huomioon myös terveydenhuolto.

Joskus tuntuu siltä, että nykyisessä läpikaupallistuneessa ja asioita vain taloudellista kannalta tarkastelevassa ilmapiirissä, joka koko sosiaaliturvan idean vastaisesti on levinnyt senkin piiriin, asia ymmärretään vain, jos se perustellaan taloudellisesti. Edellä olenkin monessa kohdassa käyttänyt taloudellista perustelua. Asialle on olemassa inhimillinenkin ulottuvuutensa. Ihmisiä ei pidä jättää heitteille ja ihmisten elämänolosuhteiden ja elintason on suurin piirtein vastattava ympäristön yleistä tasoa. Kukaan ei saa olla kohtuuttomasti heikommassa asemassa kuin toinen ja kenenkään ei tarvitse olla kohtuuttomasti paremmassa asemassa.

Ehkä viimeisenä perusteluna voi vielä heittää itsekkään näkökulman. Miten toivoisit itseäsi kohdeltavan? Kohtele siten tämän hetken palveluja ja apua tarvitsevia, koska se todennäköisesti on myös tulevaisuuden palvelujen taso ja kohtelun mitta. Tunnettuhan on tarina miehestä, joka vuoli isälleen puulusikkaa, jotta tämä vanhuksena voisi nurkassa syödä sillä. Hänen pikkupoikansa alkoi myös vuolla isälleen puulusikkaa.

Meillä on kaikki mahdollisuudet. Voimme turvata palvelut ja toimeentulon sille väestönosalle, joka on nykyisen hyvinvointimme rakentanut ja myös turvata hyvinvoinnin lapsille ja kasvavalle nuorisolle. Hyvinvointiyhteiskuntahan on pohjimmiltaan ketjukirje. Nykyiset vanhukset ovat aikanaan hoitaneet omat vanhuksensa ja lapsensa, heidän lastensa asia on tällä hetkellä hoitaa vanhukset ja lapset ja me tulevaisuuden vanhukset uskomme, että lapsemme aikanaan hoitavat paitsi omat lapsensa myös meidät.

Parhaimmat onnittelut 20-vuotiaalle Kampin palvelutalolle. Samalla toivotan menestystä talon käyttäjille, työntekijöille ja muille toimintaan eri tavoin osallistuville.