Tasavallan presidentti Tarja Halosen onnittelupuhe Helsingin kaupunginteatterin 100-vuotisjuhlassa 7.9.2007

(muutosvarauksin)

Me suomalaiset rakastamme teatteria. Tuhannet suomalaiset tekevät itse teatteria harrastajateattereissa ympäri maata. Se on nautinto sinänsä, mutta se on ollut monelle teatteriammattilaiselle myös hyvä esikoulu. Ja kansan rakkaus teatteriin on kasvattanut hyvän yleisön. Suomessa esitetään ja katsotaan teatteria enemmän kuin juuri missään muualla.

Suomalaisen teatterin juuret ovat pitkälti kansanteatteritraditiossa. Tästä perinteestä on lähtenyt liikkeelle myös syntymäpäiväsankarimme Helsingin kaupunginteatteri. Sata vuotta sitten perustettu Kansan näyttämö, josta Helsingin kaupunginteatterin historian katsotaan alkavan, antoi teatterille alusta saakka vahvan kansanteatterin perinteen. Samalla se oli yksi ensimmäisistä maahamme perustetuista ammattiteattereista. Yhtä voimakkaasti Helsingin kaupunginteatterinkin historiaan ja kehitykseen ovat vaikuttaneet useat eri harrastajateatterit. Monipolvinen historia lukuisine teatteriliitoksineen on luonut nykyisen Helsingin kaupunginteatterin.

Kautta satavuotisen historian on lähtökohta – teatteria kansalle – ollut kantava periaate. Sillä ihminen ei elä yksin leivästä. Taide on sielun ravinto. Sen vuoksi on taiteen - siis myös teatterin - oltava kaikkien suomalaisten ulottuvilla varallisuuteen ja asuinpaikkaan katsomatta.

Taide on minun mielestäni myös kompassi. Se kertoo, mihin suuntaan ollaan menossa ja se voi antaa myös koordinaatit, jos haluamme muuttaa suuntaa. Teatteri on kautta vuosisatojen voinut olla joko hallitsijoiden ja valtaapitävien teatteria tai sitten kansan keino tulkita yhteiskuntaa ja kritisoida valtaapitäviä. Teatterin suuri voima on sen suora yhteys yleisöön. Teatteriesitys on vuorovaikutuksellinen, yhteisöllinen tapahtuma.

Teatteri kuuluu kaikille – myös lapsille. Teatteri haastaa sekä tekijänsä että yleisönsä pohtimaan roolihenkilöiden elämäntilannetta, tekoja, niiden oikeutuksia ja seurauksia. Näytelmä voi synnyttää yleisössä suuria tunteita: iloa, surua, vihaa, rakkautta - ja sitä kautta ehkä myös samaistumista. Eikä vaikutus jää vain teatteriin, vaan se kulkee yleisön mukana ulos maailmaan. Siksi teatterilla on myös vastuunsa ja kun on kyse lapsille suunnatusta teatterista, vastuu on vielä suurempi. Teatteri voi olla elämyksellistä taidekasvatusta, jossa ajattelu, tunne ja toiminta kohtaavat ja auttavat meitä kasvamaan ihmisyydessä.

Tämän vuoksi lasten- ja nuortenteatterin asemasta ja sen saatavuudesta on syytä kantaa erityistä huolta. Siinä on kyse sekä yksilön että yhteiskunnan tulevaisuuteen panostamisesta. Teatteri kuuluu lapsuuteen ja lisäksi se turvaa teatterinkin tulevaisuutta.

* * *

Helsingin kaupunginteatteri on nyt sadan vuoden ajan tarjonnut meille katsojilleen upeita teatterielämyksiä ja ollut monella tavoin tärkeä tekijä suomalaisessa teatterielämässä. Nöyrät kiitokset, sydämelliset onnentoivotukset ja parhainta menestystä myös tulevaisuudessa - rakas Kaupunginteatteri!