Kiitän lämpimästi omasta ja valtioneuvoston puolesta esittämistänne onnitteluista ja menestyksen toivotuksista. Omasta puolestani haluan kiittää teitä entiset työtoverini hyvästä ja tuloksellisesta yhteistyöstä. Teistä joidenkin kanssa me olemme olleet jo kahdessa hallituksessa.
Maamme asioiden hyvä hoito edellyttää aina maan ylimpien valtioelinten: eduskunnan, tasavallan presidentin ja valtioneuvoston läheistä ja luottamuksellista yhteistyötä. Tänään voimaan astuvan uuden perustuslain myötä tämä yhteistyö kiinteytyy entisestään.
Olen tänään eduskunnassa vakuuttanut kantavani vastuuta omalta osaltani perustuslain lupaamasta kansalaisten yhdenvertaisuudesta. Tiedän hallituksen ponnistelevan tässä samassa tarkoituksessa sekä työllisyyden parantamiseksi että maamme tasapainoiseksi kehittämiseksi ja haluan vakuuttaa tukevani hallitusta sen pyrkimyksessä.
Uusi perustuslaki velvoittaa tasavallan presidentin johtamaan Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, kun taas Te herra pääministeri ja valtioneuvosto kannatte päävastuun Euroopan unionin asioista. Olemme nähneet kuluneiden vuosien aikana, miten nopeasti muutokset ovat tapahtuneet ja miten monisyisesti asiat ovat saattaneet kietoutua toisiinsa. Näin on todennäköisesti myös tulevaisuudessa.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan yhtenäisyyden ja johdonmukaisuuden turvaamiseksi sekä parhaiden mahdollisten ratkaisujen löytämiseksi on välttämätöntä, että presidentti ja valtioneuvosto toimivat läheisessä ja pitkäjänteisessä yhteistyössä. Voin vakuuttaa omalta puoleltani halukkuuteni tähän.
Herr statsminister
Jag önskar statsrådet allt gott och framgång.
Herra Pääministeri
Esitän valtioneuvostolle parhaan tervehdykseni ja menestyksen toivotukseni.