Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Eurooppalainen Suomi ry:n seminaarissa 8.5.2006

Huomenna tulee kuluneeksi 56 vuotta siitä kun ranskalaisen ajattelun - Robert Schumanin ja Jean Monet’n ideoinnista - lähti liikkeelle eurooppalaisen integraation syventäminen rauhan, vakauden ja hyvinvoinnin edistämiseksi Euroopassa. Ensin syntyi Euroopan neuvosto ja myöhemmin Euroopan unioni. Kyseessä oli alusta alkaen yhteisiin arvoihin perustuva, mutta hyvin käytännön läheinen yhteistoiminta.

Tämä kuvaus pätee edelleen. Toinen tärkeä piirre on ollut keskittyä sellaisiin haasteisiin, joista yksittäisten kansallisvaltioiden olisi ollut mahdotonta yksin selvitä. Tämä yhteistyön tarve on tänään Euroopassa vähintään yhtä ajankohtainen kuin yli viisi vuosikymmentä sitten. Vaikka suursodan uhka on väistynyt – kiitos juuri yhteistyömme – niin uusia moniulotteisia haasteita riittää. Ilmastonmuutos, tarttuvien tautien leviäminen, globalisaatio ja energiaturvallisuus ovat kaikki asioita, joita mikään maa ei pysty hoitamaan tai ratkaisemaan yksin. Kestävät ratkaisut voivat olla vain yhteisiä, eurooppalaisia ja maailmanlaajuisia.

Eurooppalaisen yhteistyön tulokset ovat vaikuttavia, mutta ajan mittaan olemme alkaneet pitää niitä itsestään selvyyksinä. Kylmän sodan päättyminen loi mahdollisuuden uuden yhteistyön Euroopan rakentamiseen. Siihen kuuluvat sisämarkkinat ja yhteinen raha sekä unionin alueella asuvien ihmisten oikeudet. Tämän päivän nuoret pitänevät itsestään selvyytenä, että heille ovat auki Euroopan yliopistot ja korkeakoulut ja oikeus hankkiutua töihin mihin tahansa maahan Euroopan unionissa. Mutta EU:ssakin on tapahtumassa sukupolvenvaihdos.

Unioni on tavallaan sodan ja välittömän sodan jälkeisen ajan kokeneen sukupolven luomus. Yhteistyön luomista helpotti Saksan kokema vastuu lähihistoriasta ja valmius ja kyky toimia uuden yhteistyön päärahoittajana. Tämä aikakausi on nyt takanapäin. Meidän on kehitettävä unionin tavoitteita ja toimintatapoja vastaamaan paremmin tämän päivän ja tulevaisuuden haasteisiin.

Unionin perusvoimana pitää olla aito yhteistyö ja solidaarisuus. Halu tehdä yhdessä tulevaisuus paremmaksi ja valmius tarjota kaikille mahdollisuus sellaiseen hyvinvointiin, jonka unionin varakkaammat jäsenet ovat jo saavuttaneet. Nämä arvot on kyseenalaistettu kasvavassa määrin. Kuvitelma siitä, että vain puolustamalla omia etuja ja näkemällä unionin toiminta sisäisenä nollasummapelinä, voisimme voittaa lopulta jotain, on väärä. Euroopan integraatio on aina ollut yhteistyötä, josta tulee kaikkia osapuolia hyödyttävä järjestely eli ns. win-win -malli.

Suomen integraatiopolitiikka on koko jäsenyytemme ajan perustunut nimenomaan tähän perusajatukseen. Olemme valmiit antamaan ja saamaan. Olemme niinikään korostaneet kokonaisvaltaisen osallistumisen tärkeyttä. Olemme aktiivisesti mukana kaikessa unionitoiminnassa. Näin vaikutamme parhaiten, hyödymme itse eniten ja kannamme vastuumme koko maanosamme asioista.

* * *

Euroopan unioni ei saa muodostua hyväosaisten linnoitukseksi. Unionin pitää harjoittaa aktiivista naapuruuspolitiikkaa ja ylläpitää eurooppalaisen integraation perspektiiviä myös niiden maiden osalta, jotka eivät tänään ole halukkaita ja/tai kyvykkäitä unionin jäsenyyteen. Unionin on pidettävä ovi auki mahdolliselle laajentumiselle myös tulevaisuudessa. Laajentuminen on vahvistanut unionia itseään ja lisännyt Euroopan vakautta.

Kylmän sodan päättymisestä alkanut suuri laajentumisprosessi on ollut erittäin haastava sekä jäseniksi pyrkiville että unionille. Bulgaria ja Romania ovat vielä keskellä jäsenyyden valmisteluprosessia, mutta myös jo uusiksi jäseniksi tulleiden kohdalla molemminpuolinen sopeutuminen jatkuu vielä yhteiskunnan eri sektoreilla. Onnistuminen tässä työssä vaikuttaa ja vahvistaa taloudellista kasvua, sosiaalista hyvinvointia, oikeusvaltiojärjestelmää ja hyvää hallintoa kaikissa EU:n jäsenmaissa.

* * *

Unioni on osa maailmaa ja EU:n tulee kantaa myös vastuunsa kansainvälisestä rauhasta, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Meidän on lisättävä ja kehitettävä kehitysapuamme. Kehityspolitiikan pitää olla tuloksellista ja vaikuttavaa niin kansallisella kuin EU-tasolla.

Unionin nopeimmin kehittyviä yhteistyöaloja on kriisinhallinta, niin sotilaallinen kuin siviilikriisinhallinta. Vastuun kantamista on myös kriisien ehkäisy sekä kriisien jälkeinen rakentaminen. Kansainvälinen yhteisö, mukaan lukien YK, odottaa tukea unionilta.

Globalisaation maailmassa eri asiat kietoutuvat toisiinsa hyvin tiiviisti. Kauppa- ja laajemminkin talouspolitiikan vaikutus eri maihin ja kansojen hyvinvointiin on erittäin suuri. EU:n etuna on sen toiminnan laaja-alaisuus. Se vaikuttaa samaan asiaan eri teitä. Yhteisvaikutuksen vahvistamiseksi tulee edelleen kehittää EU:n eri sektoreitten yhteensopivuutta.

* * *

Euroopan unioni tarvitsee toimintansa tehostamista ja rakenteensa kehittämistä. Perustuslaillinen sopimus on askel tähän suuntaan. On sekä realismia että demokratian kunnioittamista ottaa huomioon Alankomaiden ja Ranskan kielteiset kansanäänestystulokset ja olettaa, ettei mitään ihmeratkaisua ole nyt odotettavissa. Mutta onko sitä näissä maissa pidettävien vaalien jälkeenkään? Itävallan on määrä esittää arvionsa eri vaihtoehdoista ja Eurooppa-neuvostossa saatetaan käydä hyvinkin mielenkiintoinen keskustelu. Monet eurooppalaiset johtajat ovat jo esittäneet erilaisia näkemyksiä perustuslaillisen sopimuksen muuttamisesta tai uudelleenneuvottelemisesta.

Miten meillä Suomessa? Meillähän on vallinnut varsin laaja yhteisymmärrys tasavallan presidentin, hallituksen ja eduskunnan enemmistön kesken siitä, että perustuslaillinen sopimus olisi selkeä parannus nykytilaan. Positiivinen suhtautumisemme sopimukseen on varmasti kaikkien EU-kumppaneidemme tiedossa.

En usko, että painostuksella voidaan saada mitään myönteistä aikaan Ranskan ja Alankomaiden suhteen. EU-kriittisyys on kasvanut monissa maissa - myös Suomessa. Liian voimakkailla kannoilla ja toimilla voidaan vaarantaa enemmän kuin saavuttaa. On tärkeää, että sopimuksen herkkä tasapaino pystytään säilyttämään yli vaikeiden aikojen ja saavuttamaan uusi sopu kokonaisuudesta jo ensi vuoden puolella. Suomen tehtävänä puheenjohtajuuskaudella on pitää prosessi elossa ja vahvistaa sitä.

Olen itse todennut, että olisi epärealistista ajatella, että perustuslaillisen sopimuksen hylänneet maat koetettaisiin pakottaa hyväksymään sopimus ratifioimalla se mahdollisimman useassa jäsenmaassa. Yhtä lailla on mahdotonta pakottaa sopimuksen jo ratifioineet maat hyväksymään uusi tai muokattu sopimus.

Eurooppalainen integraatio ei perustu pakkoon tai painostukseen. Integraatio voi edetä vain kansalaisten tukemana yhteisten tavoitteiden ja etujen projektina. Unionille saadaan uusi perussopimus vain oikeudenmukaisella ja tasa-arvoisella neuvotteluprosessilla.

Eduskunta on käsitellyt perusteellisesti valtioneuvoston selontekoa perustuslaillisesta sopimuksesta. Ulkoasiainvaliokunta esittää mietinnössään, että valtioneuvosto antaisi hallituksen esityksen sopimuksen ratifioinnista.

Kansallisen näkemyksemme ja eurooppalaisen vastuuntuntomme pitää ohjata Suomen toimia sopimuksen suhteen. Meillä pitää olla realistinen käsitys toimiemme vaikutuksista niin Suomessa kuin Euroopassa. On tärkeää arvioida ja käydä keskustelua siitä, miten mahdollinen ratifiointi vaikuttaisi EU:ssa perustuslaillisen sopimuksen neuvottelutilanteeseen mutta myös suomalaisten luottamukseen unioniin ja poliittiseen päätöksentekojärjestelmäämme.

* * *

Mielipidetiedustelujen mukaan suomalaisten tuki Euroopan unionille ja Suomen jäsenyydelle on laskenut. Syitä on varmasti monia. Yleensä mainitaan hölmöt määräykset, epätietoisuus unionin toiminnasta ja päätöksenteosta, Suomen nettomaksuosuuden nousu sekä jatkuva valtataistelu unionin sisällä. Osa mielipiteistä perustuu tosiasioihin, toiset luuloihin tai väärinymmärryksiin. Kriittinen suhtautuminen asioihin on osa demokratiaa ja tervetullutta. Minusta on tärkeää, että ihmisten kriittisyyteen ja huoliin suhtaudutaan vakavasti ja niihin koetetaan vastata.

Minun mielestäni jäsenyytemme unionissa on ollut Suomelle voittopuolisesti myönteistä. Mielenkiintoinen, mutta vaikeasti mitattava asia on turvallisuuspoliittisen asemamme vahvistuminen. Poliittistaloudellisen liiton jäsenenä asemamme maailmassa on vakaampi ja turvallisempi. Pystymme myös vaikuttamaan enemmän ympäristöömme ja koko maailmaan kuin jos olisimme unionin ulkopuolella.

Jäsenyytemme aikainen taloudellinen kehitys on ollut huomattava. Otan tässä esille vain muutamia lukuja. Ensimmäisenä jäsenyysvuotenamme 1995 käytettävissä oleva tulo henkeä kohden Suomessa oli 9729 euroa. Vuonna 2005 käytettävissä oleva tulo henkeä kohden oli 14 720 euroa. Eli 10 jäsenyysvuotemme aikana suomalaisten käytettävissä olevat tulot kasvoivat yli 50%!

Korkotason lasku on niinikään selkeästi nähtävissä. Vuonna 1995 kotimaisten pankkien myöntämien lainojen keskikorko oli 8,04%. Vuonna 2005 keskikorko oli 3,43%. Eli 100 000 euron asuntolainasta joutui viime vuonna maksamaan yli 4500 euroa vähemmän korkoa kuin 10 vuotta aiemmin!

Voi tietysti väittää, että kehitys olisi ollut samansuuntainen, vaikkei Suomi olisikaan unionin jäsen. Elinkeinorakenteemme huomioon ottaen samansuuntaisen kehityksen aikaansaaminen olisi edellyttänyt samanlaista politiikkaa kuin unionin jäsenenä – mutta ilman päätäntävaltaa. Jäsenyyden aikaisesta kehityksestä on varmuus ja numerot puhuvat omaa selvää kieltään. Voimme olla tyytyväisiä tuloksiin.

Entä sitten jäsenyyden hinta? Suomen nettomaksuosuus kohosi huomattavasti vuoden 2004 laajentumisen myötä. Viime vuonna maksoimme unionin kassaan 628 miljoonaa euroa enemmän kuin sieltä saimme. Tämä on luonnollinen kehitys, ovathan unionin uudet jäsenmaat selvästi meitä köyhempiä. Meillä on siten luonnollinen solidaarisuusvastuu uusia ja muita meitä köyhempiä jäsenmaita kohtaan. Suurempi EU merkitsee myös meidän elinkeinoelämällemme parempia toimintamahdollisuuksia.

Tuo 628 miljoonan euron nettomaksu tarkoittaa noin 120 euron panosta jokaiselta suomalaiselta. Onko se suuri vai pieni, jätän teidän pohdittavaksenne. Tietysti haluan korostaa vastuullisuutta yhteisten varojen käytössä ja niiden kohdentamista tulevaisuutemme kannalta tärkeisiin kohteisiin.

Edellä esitettyjen näkökohtien lisäksi unionin jäsenyyttä arvioitaessa kannattaa eduista mainita opiskelumahdollisuudet, tutkimus- ja kulttuuriyhteistyö, ympäristöprojektit, globalisaation hallinta jne. Haasteina voi nähdä kilpailun lisääntyneen merkityksen ihmisten hyvinvoinnille.

* * *

Piakkoin alkava Suomen EU-puheenjohtajuus on historiamme toinen. Meillä on menestyksekkäästä ensimmäisestä puheenjohtajuudestamme ja vastuullisesta sekä rakentavasta jäsenyydestämme johtuen hyvä maine muiden EU-jäsenmaiden joukossa. Ennakko-odotukset puheenjohtajuutemme hoitoon ovat näin ollen optimistiset.

Meidän tehtävämme on jatkaa siitä, mihin Itävalta puheenjohtajuutensa päättää ja olla sitten valmis ojentamaan oma viestikapulamme vuorostaan Saksalle työn jatkamista varten. Uskon, että Suomi kykenee edistämään niin eri asiakysymyksien ratkaisua kuin kehittämään EU:ta muun muassa paremman sääntelyn ja hyvän hallinnon osalta.

Suomelle on asetettu paljon odotuksia lähiympäristömme osaamisessa. Unionin ja Venäjän väliset suhteet sekä pohjoisen ulottuvuuden jatko ovat asioita, joissa Suomen puheenjohtajuuskauden aikana voi olettaa sekä asioiden myönteistä kehittämistä että myös varsinaisia päätöksiä. Viime puheenjohtajuuskaudella käynnistetty Tampereen ohjelma eli vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue on sopivasti tulossa välitarkasteluun ja meillä on erinomainen mahdollisuus antaa sillä uusi sysäys eteenpäin.

Kun muistelen ensimmäistä puheenjohtajuuttamme vuonna 1999, jolloin olin ulkoministerinä, niin kehottaisin varautumaan myös ennakoimattomaan. Suuren osan ajastamme vei tuolloin esimerkiksi Turkin maanjäristyksen jälkitoimet, sota Tsetseniassa ja Balkanin kriisi. Puheenjohtajamaalla pitää olla valmius toimia tilanteen mukaan.

Suomella on ensi syksynä merkittävä näytönpaikka. Suomen tavoitteena on saada asiat sujumaan tehokkaasti, tasapuolisesti ja hyvässä hengessä. Samalla toivon toki Suomen profiloituvan unionin kehitykseen avoimesti ja aktiivisesti suhtautuvana maana ja osoittavan saavansa aikaan tärkeitä ratkaisuja ja pystyvänsä edesauttamaan päätösten tekemistä.

Lopuksi haluan sanoa kiitoksen sanan Eurooppalaisen Suomen toiminnalle. Olette omalta osaltanne vaikuttaneet merkittävällä tavalla siihen, että maassamme käydään keskustelua eurooppalaisista asioista. Toivotan järjestölle parasta menestystä myös jatkossa.