Tasavallan presidentti Tarja Halosen avaussanat ”Mika Waltari ja taiteilijaystävät” –näyttelyn avajaisissa Ateneumissa 18.9.2008

(muutosvarauksin)

Mika Waltari on meidän suomalaisten suuresti rakastama. Hän on lisäksi myös kansainvälisesti tunnettu, luettu ja arvostettu. Sinuhe egyptiläinen valittiin tänä vuonna Suomen rakkaimmaksi kirjaksi. Waltari itse on vuosien varrella useissa äänestyksissä valittu maamme suosituimmaksi kirjailijaksi.

Taide tarvitsee yleisönsä, mutta silti taitelijan suuri suosio saa monet asiantuntijat tai itseään sellaisena pitävät epäileviksi. Eihän suosio ja laatu ole sama asia, mutta eiväthän ne myöskään toki ole toinen toistaan poissulkevia. Asia tuntui vaivaavan joskus myös Waltaria itseään. Tänä vuonna me kaikki juhlimme Mika Waltaria kunnioittaen ja täydestä sydämestä suurena suomalaisena taiteilijana.

Yhdyn mielelläni juhlijoiden joukkoon. Mika Waltari on minunkin suuri rakkauteni. Olen usein ihmetellyt miten taitavasti kirjailija esimerkiksi houkutteli nuoren koulutytön ahmimaan Sinuhen upean mystisenä, lähes pelottavana seikkailuna. Sitten sama teos sai parikymmentä vuotta myöhemmin lukijansa pohtimaan elämän mysteerin muuttumattomuutta.

Juuri tätä ominaisuutta Waltarin historiallisten teosten lukijat ovat hänessä ihailleet; maalata historia eläväksi ja kuvailla samalla ihmisen ja elämän itsensä ikiaikaisuutta. Koko Waltarin tuotannossa toistuvat käsitteet inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja ihmisten keskinäinen ymmärtäminen.

* * *

Itse kirjoittamisen suhteen Waltari oli vaativa ammattilainen. Hänen omien sanojensa mukaan ”Kirjailijan ainoa todellinen kunnianhimo on kirjoittaa niin hyvin kuin suinkin osaa, ilmaista kirjoissaan itsensä lävitse kaikki ihmisten ongelmat, ihmisen raadollisuuden, hyvyyden, kaikki ihmisessä vihaamatta koskaan ihmistä, koska ihminen on ihmisen ainoa veli täällä maan päällä.”

Waltari oli tavattoman tuottelias ja monipuolinen kirjailija. Hänen voimakas taiteilijapersoonansa ei näkynyt pelkästään kirjallisuudessa vaan vaikutti myös elokuvataiteessa ja teatterissa, jopa kirjojen kansissa. Waltarin monipuolinen osaaminen ja kiinnostus erilaiseen taiteeseen todistaa taiteitten keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Tai ehkä vielä voisi yrittää pelkistää ajatusta: taide on tapa lähestyä tai kokea elämää. Se, mille aistille tulos tarjotaan nautittavaksi on vain metodikysymys. Nyt avattava näyttely ja Waltarin arviot tai esseet esillä olevista taiteilijoista ja heidän töistään on upea yhdistelmä. Se kertoo paljon sekä näistä kuvataiteilijoista että Waltarista itsestään.

Waltari ympäröi itsensä kuvataiteella. Hän on kertonut pitäneensä tauluja ystävinään ja seuralaisinaan. Hän ystävystyi useiden kuvataiteilijoiden kanssa, hankki heidän teoksiaan kotiinsa ja tuki taiteilijoita niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Waltari kirjoitti artikkeleita taiteesta ja kuvataitelijoista. Kuvataide päätyi eri tavoin mukaan myös hänen romaaneihinsa ja niiden roolihahmoihin. Ilmiö, joka nykyaikana toistuu filmintekijöillä.

Kuvataide oli Waltarille voima, joka nosti masennuksesta, inspiroi, antoi energiaa ja rauhoitti. Tällainen monipuolinen ystävyys taiteeseen on asia, jonka toivoisi ihmisten löytävän. Kulttuuri kaikissa muodoissaan on nyt teknologian nopean muutoksen, kansainvälistymisen ja globalisaation aikana entistä tärkeämpi meille ihmisille. Luovuus on suhde elämään ja keino uuden oppimiseen.

* * *

Haluan omasta puolestani kiittää ja onnitella Ateneumin taidemuseota ja sen lukuisia yhteistyökumppaneita sekä Mika Waltarin perikuntaa upeasta ideasta ja sen hienosta toteutuksesta. Julistan näyttelyn avatuksi!