Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Suomen ylioppilaskuntien liiton 85-vuotisjuhlassa Helsingissä 11.3.2006

Tässä juhlassa voi kysyä, minkälainen on ollut opiskelijoiden ja opiskelijajärjestöjen rooli Suomen historiassa? Ovatko opiskelijat tulevaisuuden airueita, kuten sanonta "mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna" antaa ymmärtää?

Ainakin Suomen historian murroskausina opiskelijoiden vaikutus yhteiskunnalliseen kehitykseen on ollut silmiinpistävä. Suomen suuriruhtinaskunnan ajan alkuvuosikymmeninä opiskelijat olivat keskeisesti vaikuttamassa kansalliseen heräämiseen. Opiskelijoiden ja yliopiston opettajien perustaman Lauantaiseuran vaikutus suomenkielisen sivistyksen ja kulttuurin kehittymiselle oli merkittävä. Myös jääkäriliike, jonka tavoitteena oli itsenäisyyden saavuttaminen, syntyi alkujaan ylioppilasliikkeen piirissä.

SYL järjestönä syntyi kuitenkin vasta muutama vuosi Suomen itsenäistymisen jälkeen. Olihan vasta 1900-luvun alussa Suomeen syntynyt Helsingin yliopiston rinnalle muita yliopistoja – ensimmäisinä Teknillinen korkeakoulu, Åbo Akademi ja Turun yliopisto. Liiton historiaan heijastui myös itsenäistymistä seuranneen tuhoisan kansalaissodan muisto. Yhteiskunnallinen vastakkainasettelu ja katkeruus säilyivät vahvana, ja sodan hävinnyt kansanosa sai pitkään kärsiä tappionsa seurauksista. Suomen ylioppilaskuntien liiton alkuperäisiin tavoitteisiin ei kuulunut yhteiskunnallinen vaikuttaminen tai edes opiskelijoiden omien opinto- tai opintososiaalisten intressien ajaminen, vaan yksinkertaisesti kansainvälisten yhteyksien luominen suomalaisten opiskelijoiden järjestöille. SYL:lla on jo syntyperintönään "järjestöjen järjestön" luonne.

Talvisotaan asti SYL keskittyikin kansainväliseen toimintaan. Liitto ei myöskään tänä ajanjaksona ollut akateemisen maailman näkyvimpiä toimijoita kuten esimerkiksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunta, osakunnat ja Akateeminen Karjala-Seura. SYL:n tuon ajan hallitusten jäsenten nimilistoja lukiessa kiinnittyy huomio siihen, että liiton johdossa oli silloinkin paljon sellaisia henkilöitä, jotka olivat tai joista tuli yhteiskunnallisesti aktiivisia.

Sotien jälkeen SYL:n rooli muuttui. Toiminta painottui aina 1960-luvulle opintososiaalisiin asioihin. Erityisesti jatkosodan jälkeisinä vuosina suurimpia haasteita olivat huutava asuntopula ja invalidisoituneiden opiskelijoiden erityistarpeet. Opiskelijoiden toiminta oli osa Suomen sodan jälkeistä rakennustyötä. Oman leimansa opiskelijaelämään antoi varmasti se, että sodasta selvinneet nuoret miehet ja naisetkin olivat erilaisia kuin normaaliolojen opiskelijanuoret.

Sodan varjot alkoivat haalistua vasta suurten ikäluokkien tullessa opiskelijoiksi. Korkeakoululaitos laajentui uusille paikkakunnille 1960-luvulla. Nuoret käänsivät lähes mielenosoituksellisesti selkänsä sodalle. He loivat oman nuorisokulttuurin ja avautuivat maailmalle.

Korkeakoululaitoksen laajentuminen ei pelkästään lisännyt opiskelijoiden määrää vaan vaikutti myös siihen, minkälaisia opiskelijoita tuli korkeakouluopintojen pariin. Opiskelijoiden sosiaalinen tausta kirjavoitui, sillä aikaisempaa useampi työläis- tai maaseututaustainen nuori pääsi osalliseksi korkeimman asteisesta koulutuksesta – usein ensimmäisenä suvustaan. Korkeakoululoppututkinto oli tie sosiaaliseen nousuun ja kaikille opiskelijoille suhteellisen luja takuu varsin varmasta ja kohtuutasoisesta toimeentulosta.

Korkeakoulupolitiikka oli varmasti 1960-luvun arvostetuin alue ylioppilaspolitiikassa. Halu vaikuttaa siihen, mitä opetettiin, vaikutti yleisemmän yhteiskunnallisen vaikutustarpeen ohella. Opetuksen sisältö kaipasikin todella muutosta monessa tiedekunnassa. Korkeakoulu-uudistajista moni meni sittemmin mukaan myös valtakunnalliseen politiikkaan.

Opiskelijoiden maailmankuva laajeni, ei vain Eurooppaan, vaan myös muihin maanosiin. Kansainväliset kysymykset tulivat uudella tavalla mukaan. Siihen vaikuttivat monet eri syyt, mutta varsin suuri merkitys oli televisiolla, joka toi sodat, aseelliset konfliktit, nälänhädät ja muut kansainväliset katastrofit suomalaisten olohuoneisiin. SYL ryhtyi ottamaan kantaa globaalisiin epäkohtiin. Liiton kehitysmaapoliittinen kokonaisohjelma, ns. riistoraportti, uudisti kehitysyhteistyöajattelun perusteita valmistuessaan vuonna 1969. Vapaaehtoinen kehitysyhteistyömaksu on ollut varmaan monelle ensimmäinen askel myöhempään prosenttiliikkeeseen ja kehitysyhteistyöpolitiikkaan.

On mielenkiintoista pohtia Suomen ylioppilaskuntien liiton historiasta löytyvien asioiden ohella myös niitä ajassa olleita asioita, joita noilta sivuilta ei löydy. Esimerkiksi minulle – vankan työväenliikkeen yhteisvastuullisuutta painottavan kasvatuksen saaneelle nuorelle – kuusikymmenluku merkitsi yhden asian liikkeiden esiinmarssia. Oli Yhdistys yhdeksää, Marraskuun liikettä, rauhanliikettä, aseistakieltäytyjiä. Vaadittiin oikeutta aborttiin ja ehkäisypillereihin. Perustettiin seksuaalipoliittinen yhdistys eli Sexpo ajamaan lainmuutoksia ja antamaan valistusta. Kiisteltiin huumeista ja vaadittiin väljempää alkoholipolitiikkaa. Huomio oli siis aika paljon myös yksilön oikeuksissa näiden suurten rakenteellisten muutosten lisäksi. Monet vaatimuksista olivat oikeita, ja useat niistä ovat toteutuneetkin.

Politisoituminen alkoi SYL:ssa jo 1960-luvun lopussa, mutta sen ollessa kovimmillaan 1970-luvulla olin jo siirtynyt SAK:n lakimieheksi Pitkänsillan pohjoispuolelle. Sukupuolten tasa-arvo ja naisasialiike tulivat nekin vasta 1970-luvulla Suomen ylioppilaskuntien liittoon. Miksi näin myöhään? Ympäristöasiat eivät vielä näy kirjoitetuista historiikeista, joten niistä en virka mitään.

Korkeakoulupolitiikka ja siihen liittyvä sosiaalipolitiikka näyttävät olleen SYL:n toiminnassa mukana lähes koko ajan. Ja syystä. Opiskelijoiden perhetaustalla on edelleenkin huomattava merkitys. Ne nuoret, joilla on korkeakoulututkinnon suorittaneet vanhemmat, osallistuvat korkeakoulutukseen noin seitsenkertaisella todennäköisyydellä muihin verrattuna. Lisäksi on merkittävä ero niin sanottujen korkean ja matalan statuksen akateemisten alojen kesken. Korkean statuksen aloille, joita ovat esimerkiksi lääketiede, oikeustiede sekä tekniikka, hakeutuvat todennäköisemmin korkeasti koulutettujen vanhempien lapset kuin matalan statuksen aloille, joita ovat esimerkiksi humanistiset ja yhteiskuntatieteelliset alat. Tämä jaottelu on tutkijoiden, ei puhujan.

* * *

Opiskelijat ja opiskelijajärjestöt ovat olleet mukana muokkaamassa suomalaisen yhteiskunnan kehityskulkuja. Opiskelijat ovat perinteisesti olleet aktiivisia yhteiskunnallisten epäkohtien kritisoijia ja parempien vaihtoehtojen esilletuojia ja ajajia. Miltä tilanne näyttää tänä päivänä?

Kansainväliset tutkimustulokset suomalaisten nykynuorten asenteista poliittiseen vaikuttamiseen eivät ole mairittelevia. Nuorillamme näyttäisi olevan hyvät tieto-taidot yhteiskunnan tehtävistä ja toiminnoista, mutta he mieltävät yhteiskunnan poliittisen päätöksenteon itselleen kaukaiseksi ja vieraaksi sekä vaikeaselkoiseksi. Osaltaan tämä on johtanut siihen, että poliittinen vaikuttaminen ei kiinnosta nuoria eivätkä politiikassa toimivat ihmiset nauti kovinkaan korkeata luottamusta suomalaisnuorten silmissä. Kansakunnan tulevaisuuden kannalta tämä on tietenkin varsin huolestuttavaa.

Suomalaiset nuoret aloittavat yliopisto- ja korkeakouluopiskelunsa eurooppalaisia kumppaneitaan myöhemmin ja myös valmistuvat huomattavasti vanhempina. Nuorten kiinnittyminen poliittiseen vaikuttamiseen pitäisi tapahtua jo opiskeluaikana. Vieraantuminen poliittisesta päätöksenteosta voi johtaa pahimmillaan koko elämän aikaiseen jättäytymiseen yhteiskunnallisen keskustelun ja toiminnan ulkopuolelle.

Suomen ylioppilaskuntien liitolle tämä on haaste: miten välittää arvoa yhteiskunnallisesta toiminnasta ja vastuullisuudesta liiton jäsenistölle niin, että se herättelisi ja ylläpitäisi kiinnostusta yhteiskunnallisiin tehtäviin. Demokratian toteutuminen edellyttää nimittäin myös nuorilta toimijoiltaan aktiivisuutta ja osallistumista. Haluan selvyyden vuoksi sanoa, että en tarkoita SYL:n sinänsä olevan se poliittinen kenttä, vaan että korkeimman opetuksen saavien nuorten pitäisi olla myös yhteiskunnallisesti lukutaitoisia.

SYL:n perustehtävä on työ opiskelijoiden palvelu- ja edunvalvontajärjestönä. Lisäksi liitolla on niin halutessaan myös huomattavaa painoarvoa kansalaisjärjestönä. Profiloituminen kansalaisjärjestöroolissa on SYL:n kannalta tärkeää: liiton sanoman vaikuttavuus kasvaa, kun se näyttää, että opiskelijoilla on uskallusta ottaa kantaa yhteiskunnan kehitykseen laajemminkin kuin suoraan opiskelun koulutus- ja sosiaalipoliittisissa kysymyksissä. Osallistumalla painokkaasti keskusteluun oman maamme ja maailman tulevaisuudesta SYL kertoo omasta yhteiskunnallisesta vastuullisuudesta ja antaa nuorelle sukupolvellemme yhden toiminta-areenan lisää.

* * *

Oma itse on osa maailmaa, samoin kuin Suomikin on osa maailmaa. Opiskelijoiden ja opiskelun kansainvälisyys on luonnollisesti aivan toisella tasolla kuin vaikka vain muutama vuosikymmen sitten. Tänä päivänä kansainvälisyys ja opiskelijavaihto ovat opiskelun arkipäivää, osa suurempaa kokonaisuutta, eikä erillinen alue. Pidän kehitystä erittäin merkityksellisenä ja tervetulleena, koska se antaa opiskelijoille aivan toisenlaiset, usein omakohtaiseen kokemukseen perustuvat valmiudet.

Maailma kamppailee edelleen kehityspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Köyhyys ja eriarvoisuus ovat läsnä niin Suomessa kuin maailmalla. Suomalainen hyvinvointiyhteiskuntamalli on kuitenkin hyvänä esimerkkinä siitä, miten pieni, luonnonvaroiltaan suhteellisen vaatimattomasti varustettu kansakunta voi menestyä yhteistyöllä. Toivon tämän sosiaalisen pääoman kestävän myös tuleville sukupolville.

Globalisaatio tarvitsee reilummat säännöt, mutta ilman tukea kehitykseen suuri joukko maita ja kansoja on tuomittu kurjuuteen. Suomi on yhdessä muiden maiden kanssa sitoutunut YK:n vuosituhatjulistuksen kehityspäämäärien saavuttamiseen. Meillä on keinot muutokseen. Me tarvitsemme poliittista tahtoa muutokseen. Näistä keskeisimpiä on 0,7 prosentin kehitysavun maksaminen bruttokansantuotteestamme.

Kehityspolitiikka on olennainen osa Suomen ulkopolitiikkaa. Turvallisuuden ja hyvinvoinnin lisääminen tapahtuu myös kehitysyhteistyöllä. Sen vuoksi en jätä tilasuutta käyttämättä puhua kehitysyhteistyömäärärahojen nostamisen puolesta siten, että niiden osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2010 olisi 0,7 prosenttia, huomioon ottaen yleinen talouskehitys.

Meillä, Sinulla, minulla ja Suomella on vastuunsa tulevaisuudesta. Tänään tehdään huomisen historia.