Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe UKK-perinneyhdistyksen Urho Kekkosen presidentiksi valinnan 50-vuotisjuhlan johdosta järjestetyssä tilaisuudessa 15.2.2006

Maaliskuun 1. päivänä tulee kuluneeksi 50 vuotta presidentti Urho Kekkosen virkaanastujaisista. Tästä päivästä alkoi maamme historian pitkäaikaisimman tasavallan presidentin lähes 26 vuotta kestänyt toimikausi, joka jatkui aina tammikuuhun 1982 asti.

Presidentti Kekkosen lähtötilanne ei ollut helppo. Itse valinta presidentiksi oli historiallisen niukka – valinnan ratkaisi se kuuluisa yksi ääni.

Silloinen sisäpoliittinen tilanne oli lisäksi varsin vaikea. Samana päivänä kun Urho Kekkonen astui virkaan, alkoi lähes kolme viikkoa kestänyt yleislakko. Lakkoa voitaneen pitää työmarkkinatilanteen lisäksi talouteen, tulonjakoon ja sisäpoliittiseen tilanteeseen liittyvien ongelmien ilmentymänä. Itse en kuitenkaan näe siinä olleen mitään virkaan astuvaan presidenttiin kohdistuvaa hyökkäystä.

Tänä päivänä – ainakin nuoremman polven ihmisten – on vaikea käsittää, millainen sisäpoliittinen tilanne maassamme vallitsi tuohon aikaan. Nykyään parlamentaariset enemmistöhallitukset istuvat ja pysyvät myös toimintakykyisinä koko vaalikauden ajan. Virkamieshallitukset ovat häipyneet jo vuosikymmeniä sitten historiaan. Puolueet ovat pystyneet muodostamaan erilaisia hallituskokoonpanoja, jotka ovat pitkäikäisinä pystyneet toteuttamaan myös pitkäjänteistä hallituspolitiikkaa.

Ero 1950-lukuun nähden on valtava. Vasta virkaan astuneen presidentin nimittämä K.A. Fagerholmin hallitus istui vain reilut kaksi kuukautta. Vuoden 1957 aikana maassamme ehti istua kaiken kaikkiaan viisi eri hallitusta tai hallituskokoonpanoa. Puolueiden keskinäinen – ja usein myös puolueiden sisäinen – yhteiskyky oli huomattavasti heikompi kuin nykyään.

Tasavallan presidentin toimivaltuudet olivat Urho Kekkosen aikana aivan toiset kuin tänä päivänä. Samoin olivat myös odotukset. Presidentti oli keskeinen poliittinen toimija hallitusten muodostamisessa. Ensimmäisellä toimikaudellaan presidentti Kekkonen ei kuitenkaan ollut vielä niin vahva vaikuttaja sisäpolitiikassa, kuin mitä hänestä kehittyi myöhempinä vuosina.

Ryhtyessään presidentin toimeen Urho Kekkonen oli jo erittäin kokenut poliitikko. Olihan hän viisinkertainen pääministeri sekä muissa ministerin tehtävissä toiminut pitkäaikainen kansanedustaja. Tämä kokemus antoi hyvän pohjan vahvaan sisäpoliittiseenkin toimintaan. Kekkosen pitkä toimikausi ja hänen vallankäyttönsä, siihen liittyvine lieveilmiöineen, on synnyttänyt monenlaista arviointia sekä aikalaisten että myöhempienkin historian kirjoittajien piirissä. Presidentti Kekkosen kausi ja sen arviointi näyttää olevan myös yhtenä pohjasyynä siihen valtiosääntökehitykseen, joka sittemmin johti nykyiseen perustuslakiimme ja siinä määriteltyihin ylimpien valtioelinten toimivaltasuhteisiin.

Jos sisäpoliittinen tilanne oli sekava ja värikäs alkuvuodesta 1956, oli ulkopoliittinen tilannekin varsin mielenkiintoinen.

Vuosia 1955 ja 1956 on luonnehdittu Suomen ulkopolitiikan vedenjakajaksi. Suomesta tuli v. 1955 sekä Yhdistyneiden Kansakuntien että Pohjoismaiden neuvoston jäsen. Suomi pystyi nyt ajamaan myös omia kansallisia etujaan monenkeskisessä kansainvälisessä ympäristössä. Odotukset olivat suuret. Sen vuoksi maamme poliittinen johto pyrki hillitsemään YK:n jäsenyyteen liittyviä kotimaisia odotuksia ylimitoitettuina. Tämän mukaisesti presidentti Kekkonen ohjeisti Suomen ensimmäistä suurlähettilästä G.A. Gripenbergiä ”pysyttelemään niin paljon kuin mahdollista taka-alalla”.

Aivan vuoden 1956 alussa Porkkalan vuokra-alue vapautui Neuvostoliiton hallinnasta. Pääkaupungin vieressä sijainnut vahva sotilastukikohta oli, presidentti Paasikiven sanojen mukaan, ”heittänyt varjon Suomen itsenäisyyden ylle”. Suomen puolueettomuuspolitiikka sai aivan uutta uskottavuutta, kun supervallan sotilaat poistuivat alueeltamme.

Syksyyn 1956 tultaessa Geneven henki alkoi selkeämmin väistyä suurvaltasuhteiden uudelleen kiristymisen tieltä. Itä-Saksan ja Puolan tapahtumat olivat Itä-Euroopan poliittisen kuohunnan alkusoittoa, joka huipentui Unkarin kansannousuun loka-marraskuussa 1956. Samanaikainen Suezin kriisi kärjisti kansainvälistä tilanne äärimmilleen. Esimerkiksi presidentti Paasikivi piti marraskuussa kolmatta maailmansotaa miltei väistämättömänä.

Kuvasin näin synkein värein presidentti Urho Kekkosen ensimmäisen toimikauden alkua. Ajanjakso oli monelta osin niin kansallisesti kuin kansainvälisesti yksi toisen maailmansodan jälkeisen historian vaikeimpia.

Näistä kansallisen epäsovun ja maailman palon uhkakuvista lähtien tulee Urho Kekkosen presidenttikaudelle antaa sen ansaitsema tunnustus. Hän oli aikakautensa vahvoja miehiä. Hänen elämäntyönsä ulkopolitiikan alalla huipentui Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssiin vuonna 1975. Helsingin päätösasiakirjan allekirjoittaminen kylmän sodan oloissa oli monessa suhteessa ainutlaatuinen tapahtuma kansainvälisten suhteiden historiassa.

Haluan omalta puoleltani tuoda kunnioittavan tervehdykseni tähän juhlatilaisuuteen.