Vaakuna

Suomen vaakunan syntyhistoria on osittain tuntematon. Ensimmäisen kerran sen tiedetään esiintyvän Kustaa Vaasan 1580-luvulla valmistuneessa hautamonumentissa Upsalan tuomiokirkossa. Siinä muodossa se on omaksuttu itsenäisen Suomen vaakunaksi vuonna 1917. Tätä ennen vaakunaa käytettiin Ruotsin valtakunnan Pohjanlahden itäpuolisten alueiden tunnuksena vuoteen 1809 ja sen jälkeen keisarillisen Venäjän Suomen suuriruhtinaskunnan vaakunana.

Laki Suomen vaakunasta (381/78) määrittelee vaakunaselityksen:

"Punaisessa kentässä kruunupäinen leijona, joka pitää oikean etujalan sijalla olevassa haarniskoidussa kädessä iskuun kohotettua miekkaa ja polkee takajaloillaan sapelia, leijona kruunuineen ja varuksineen, aseiden kahvat ja käsivarsihaarniskan nivelet kultaa sekä aseiden terät ja käsivarsihaarniska hopeaa; kenttään siroteltu yhdeksän hopearuusua."

Tästä selityksestä olennaisesti poikkeavan Suomen vaakunan käyttämisestä eli "säännösten vastaisen Suomen vaakunan pitämisestä kaupan" tuomitaan lain mukaan sakkorangaistukseen.