Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Suomen Akatemian seminaarissa "Kulttuuri 2001 - Suomi monikulttuurisessa maailmassa" 27.9.2001

(MUUTOSVARAUKSIN)

Muutos on ollut merkki elämästä - sekä hyvässä että pahassa. Muutokset ovat herättäneet ihmisessä epäluuloja ja pelkoja. Se on ihmisissä hyvin syvällä oleva asenne. Olen kysynyt, että miksi näin on? Milloin ihminen vastaavasti uskoo, että hänellä on hyvä olla. Meitä ihmisiä on moneksi, mutta mielenkiintoista on, että yleinen käsitys esimerkiksi taivaasta tai sitä vastaavasta olotilasta liittyy hyvänolon lisäksi rauhaan ja harmoniaan. Eikä kukaan puhu mitään muutoksesta tai uusista haasteista.

Mutta palataanpa takaisin maallisempiin asioihin. Tavallisessa arjessa ihminen haluaa, että hän tavalla tai toisella hallitsee elämäänsä. Muutos edellyttää uudenlaisten asioiden hallinnan oppimista. Mikäli tyytymättömyys nykytilannetta kohtaan on tarpeeksi suuri tai houkutukset tulevista myönteisistä asioista kyllin kiehtovia, kuka tahansa ihminen voi innostua myös muutoksesta ja sen tuomista haasteista. Näin on ollut perinteisesti ja on varmaan osittain tänäänkin. Mutta nauttiiko meidän aikamme ihminen muutoksesta sinänsä? Onko se muuttunut välineestä itseisarvoksi? Kulutukseen perustuvassa taloudessa tähän tavallaan kannustetaan. Voisi siis väittää, että tätä kautta sekä yksilö että yhteisö tarvitsevat muutosta.

Mutta meidän aikamme muutos ei ole mikä tahansa muutos. Sen erityispiirteitä ovat nopeus, monikerroksisuus ja monitahoisuus. Vielä 1900-luvun alun Suomessa merkittävätkin yhteiskunnalliset muutokset tapahtuivat nykynäkökulmasta katsottuna hitaasti.

Tutkijat sanovat, että ihmisten toimintaympäristö oli staattinen, homogeeninen ja yksikulttuurinen. Tosin menneisyyttä ei pidä nähdä liian idyllisenä. Vielä 1800-luvulla maatamme koettelivat katovuodet ja niitä seurannut nälänhätä. Suomi itsenäistyi vasta vuonna 1917 ja sen jälkeen on koettu monta sotaa. Viipuri ja Helsinki olivat 1800-1900 luvun vaihteessa jopa monikulttuurisia. Mutta teknis-taloudellisesti kehitys oli hidasta verrattuna viime vuosikymmeniin.

Nyt 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa Suomi on muuttunut muutaman kymmenen vuoden aikana lähes puhtaasta agraariyhteiskunnasta urbaanin teollisuus- ja palveluyhteiskunnan kautta tietoyhteiskunnaksi. Muutos näkyy muun muassa elinkeinorakenteen voimakkaana muuttumisena ja kansantalouden toiminta-alueiden monipuolistumisena.

Työpaikkoja on kadonnut perinteisiltä toimialoilta mutta uusia on saatu alueille, joita ei kymmenen vuotta sitten välttämättä edes ollut olemassa. Suomeen on syntynyt voimakkaasti kasvavia keskuksia erityisesti vahvan koulutus- ja tutkimustoiminnan ja uuden teknologian ympärille.

Muutokset ja niiden nopea vauhti eivät rajoitu vain kansalliseen elin- ja toimintaympäristöön. Suomen liittyminen Euroopan unioniin vuonna 1995 toi meille uuden kokonaisnäkökulman. Lähipiirimme ei ole enää vain lähimmät naapurimaat vaan vähintäänkin koko Eurooppa. Meillä itsellämme on enemmän vaikutusvaltaa ympäröivään maailmaan, mutta näillä toisilla on myös mahdollisuus vaikuttaa meihin entistä enemmän. Kansallisen lainsäädännön lisäksi kansainväliset säännökset ja sopimukset säätelevät elämäämme. Ihmisten liikkuminen yli rajojen on helpottunut. Markat ovat vaihtumassa euroiksi. Kansainvälinen toiminta on tiivistynyt kaikilla tasoilla. Elämme globalisaation aikaa.

Suomi on 1990-luvulla kokenut uudella tavalla myös kansallisten ja kansainvälisten taloudellisten, poliittisten ja sotilaallisten kriisien vaikutuksia. Kansainväliset kriisit ovat fyysisistä etäisyyksistä huolimatta konkreettisesti lähempänä kuin koskaan aikaisemmin ja niiden vaikutukset näkyvät myös Suomen rajojen sisäpuolella. Euroopan ja sen ulkopuolisten alueiden muutosten ja kriisien takia Suomeen on tullut aikaisempaa enemmän paluumuuttajia, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Uusia etnisiä, uskonnollisia ja kieliryhmiä on tullut niin sanottujen vanhojen kansallisten vähemmistöjen ja alkuperäiskansojen rinnalle. Nämä uudet tulokkaat ovat avanneet silmämme näkemään vanhat vähemmistömme.

Syyskuun 11. päivän tapahtumat New Yorkissa ja Washingtonissa avasivat jälleen uuden sivun tässä kehityksessä. Varsinaisen sodan luonne muuttui 1900-luvun aikana dramaattisesti. Kun vielä ensimmäisessä maailmansodassa 80 prosenttia henkilötappioista oli sotilaita ja 20 prosenttia siviilejä, niin toisessa maailmansodassa luvut olivat kääntyneet toisinpäin. Siviileistä on tullut väkivallan kohde.

Viime vuosien konfliktien perusmalli on ollut sekä Euroopassa että muualla maailmassa monimutkainen etnis- kulttuurillis- uskonnollis- taloudellinen vyyhti, joka omaa enemmän klassisen sisällissodan kuin perinteisen sodan tuntomerkkejä. Tämä on nostanut tavattomasti sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan yhteistyön merkitystä. Terroristitoimintaa on tapahtunut eri muodoissaan näillä konfliktialueilla. Alueen ulkopuoliset tahot ovat usein puuttuneet tapahtumien kulkuun. Erityistä USA:n tapauksessa on se, että Washington ja New York eivät ole itse konfliktialueita. Mihin tämä kaikki johtaa, on vielä vaikea sanoa.

Mutta sen voi sanoa, että elämme jatkuvassa, monikerroksisessa ja monimuotoisessa muutoksessa. Muutokset ja niiden hallitseminen on meille jokaiselle haaste. Haasteeseen sisältyy aina sekä myönteinen että kielteinen puoli.

Nopean taloudellisen kasvun toinen puoli on pelko häiriöalttiudesta, taloudellisesta taantumasta ja lamasta. Voimakas sijoittaminen tietyille talouden alueille voi vahvistaa niitä ja tuottaa entistä suurempia materiaalisia voittoja ja siten luoda uusia työpaikkoja. Samalla se voi syödä sillä hetkellä vähemmän tärkeinä pidettyjen alojen toimintamahdollisuuksia, saada aikaan työpaikkojen keskittymistä tietyille kasvualueille ja aiheuttaa alueellista eriarvoisuutta.

Myös päättäjille talouden nopeat liikkeet ovat siten valtava haaste. Taloudellinen kilpailu on koventunut, ulkoisten häiriöiden vaikutus tapahtuu reaaliajassa ja talouden rakenteet ovat aikaisempaa herkempiä reagoimaan voimakkaasti pieniinkin virikkeisiin. Tuloerot ovat kasvaneet 1990-luvun jälkeen. Jotkut ovat vaurastuneet nopeasti ja näkyvästi. Pitkäaikaistyöttömyydestä näyttää tulleen hyvin sitkeä ongelma. Vaikka talous- ja finanssipolitiikan keinot hallita muutoksia voivat olla rajalliset, niin päättäjiin kohdistuu paljon odotuksia talouden heilahtelujen ennakoimiseksi ja tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi. Meidän kaikkien kannattaa tässä päättäjiä tukea.

Eriarvoisuus ja syrjäytyminen ovat jo nyt tapahtuneen nopean muutoksen kielteisiä seurauksia. Osittain muutokset johtuvat siitä, että arvomaailmamme on yksipuolistumassa ja kovenemassa. Pörssikursseista on tullut taloudellisen menestyksen ja hyvinvoinnin mittari, kun niiden pitäisi olla vain väline kehitettäessä yhteiskuntaa yhä parempaan suuntaan. Vaara syrjäytyä koskettaa voimakkaasti erityisesti maahanmuuttajia. Heidän työllisyysasteensa, ammatillinen asemansa ja tulotasonsa on usein alhainen, ja heidän mahdollisuutensa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja päätöksentekoon ovat usein rajalliset.

Vaikka viime aikoina sekä Suomessa että muualla Länsi-Euroopassa on puhuttu paljon siitä, että väestön ikääntyessä ja työvoiman vähetessä tarvitaan maahanmuuttajia, niin heidät silti koetaan uhkaksi. Naapuriin on muuttanut joku, jonka nimeä en tiedä ja vaikka tietäisinkin, en osaisi lausua sitä. Tulija näyttää erilaiselta kuin me ja hän elää ja toimii eri tavalla kuin me. Yksilön tasolla omaan lähipiiriin kohdistuvat muutokset aiheuttavat epävarmuutta, koska muutoksen aiheuttaja ei ole niin kuin minä. En osaa kohdata häntä samoilla tutuilla metodeilla. Yhteisössä sen moninaistuminen aiheuttaa tunteen turvallisen ja tasapainoisen rakennelman järkkymisestä ja yhteisön yhteisesti hyväksymien arvojen ja pelisääntöjen kyseenalaistamisesta. WTC:n tapahtumat voivat olla vaikutukseltaan hyvin syvät. Siksi on tärkeää, että ihmiset ryhtyvät pelkoihin käsiksi. Terroristilla on nimi. Kansa, uskonto tai alue ei ole syyllinen. Meidän pitää pystyä rakentamaan demokraattinen, turvallinen ja oikeudenmukainen maailma. Sillä me voimme estää vihan ja koston kierteen.

Asiantuntijat sanovat, että uhkakuva syntyy usein tietämättömyydestä toisen taustasta, historiasta ja elämäntavoista. Se taas aiheuttaa kommunikaation puutetta, koska ei voi tietää, mitä, mistä ja miten tulisi puhua. Yksilön ja yhteisön erottaminen voi eri kulttuureista tulevien kohdalla olla vaikeaa. Kaikki kiinalaiset näyttävät samanlaisilta - sanonta kertoo, ettei asianomainen tunne toista yksilönä vaan ryhmän edustajana. Eurooppalaista puolestaan hämmentää, että meitä on kiinalaisten mielestä alkuun yhtä vaikea erottaa. Puhumattakaan sitten kulttuureista ja niiden vivahde-eroista.

Vaikka yhteisö olisi henkiseltä kulttuuriltaan valistunut, suvaitsevainen ja avoin muutokselle, yksikulttuurisesta monikulttuuriseksi yhteisöksi muuttuminen ei tapahdu hetkessä. Se vaatii aikaa ja tilaa ajatella, mitä tämän hetken kehitys ei tahdo tarjota.

Voidaanko uhat muuttaa myönteisiksi haasteiksi lisäämällä tietoa? Tiedonvälitys on aina ollut merkittävä osa kulttuuria ja yksi sen näkyvimmistä ilmenemistavoista. Sata vuotta sitten Suomessa ilmestyi muutamia sanomalehtiä, lähinnä kaupungeissa ja asutuskeskuksissa. Sanomalehtiä luettiin, mutta niihinkin tietoa tuli viikkojenkin viiveellä. Koska sanomalehdissä ei ollut yleensä kuvia niin kuin nykyään, elokuva oli merkittävä visuaalisen tiedon välittäjä. Aluksi kiertävien elokuvien esittäjät ja myöhemmin elokuvateatterit näyttivät joko autenttisia tai lavastettuja uutiskuvia muusta maailmasta. Vielä minun lapsuuteeni kuului sunnuntai-iltapäivinä elokuvissakäynti, joka oli hyvin usein non-stop ohjelma. Tunnin kooste sisälsi uutisia, piirrettyjä,urheilua jne. Tiedotusvälineenä elokuvien tehtävä oli kuvan avulla havainnollistaa sanomalehdistä luettua tai kuulopuheena liikkunutta tietoa, antaa ihmisille kuva siitä, miltä maailma ja sen muuttuminen näyttävät.

Mutta haluaisin pohtia myös taiteen merkitystä laajemmin. Esimerkiksi kirjallisuuden merkitystä kansallisen minäkuvan luomisessa Seitsemästä veljeksestä Tuntemattomaan sotilaaseen tai tämän päivän kirjallisiin teoksiin. Tai miten ne ovat vaikuttaneet naapureidemme kuvaan meistä. Itse tunnustan hykerteleväni iltaisin ennen nukkumaan menoa Tsehovin venäläistä yhteiskuntaa kuvaavien novellien parissa. Eikä ole ainoastaan kyse kirjallisuudesta. Myös esimerkiksi maalaustaide on ollut sekä aikansa tulkki että mielipiteiden muokkaaja.

Vanhan ajan langattomasta viestinnästä pitivät huolen myös Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan, Konsta Pylkkäsen kaltaiset tiettömien taipaleiden kulkijat, joiden sisintä kutkutti sininen ajatus, mielikuvitus ja halu tietää, jotta ymmärtäisi paremmin. Muutosta ehdittiin pohtia, sulatella, epäillä, kieltää ja vastustaa.

Tänään me voimme saada tietoa reaaliajassa, olla tapahtumien keskipisteessä riippumatta siitä, missä päin maailmaa tapahtuu jotakin kiinnostavaa. Tieto on muuttanut ainakin osittain myös ilmenemismuotoaan. Pääasiassa yksisuuntaisesti tietoa välittävien sanomalehtien, television ja radion sekä kirjojen rinnalle ovat lyhyessä ajassa tulleet interaktiiviset viestintävälineet, Internet, multimediat ja erilaiset langattomat mukana kannettavat laitteet. Meidän ei tarvitse enää odottaa vaan ottaa vastaan kaikki tässä ja nyt tai missä muualla tahansa ja milloin tahansa. Tekeekö tämä meidän elämämme helpommaksi?

Usein valitetaan sitä, että tänä päivänä tietoa tulee tulvimalla. Siitä ei ehdi valitsemaan eikä suodattamaan haluamaansa tietoa ja vielä vähemmän omaksumaan, kun jo uutta informaatiota työnnetään tilalle. Välillä tuntuu myös siltä, että huomisen päivän ennustaminen on tärkeämpi, ajankohtaisempi ja halutumpi tieto kuin se, mitä juuri tässä hetkessä tapahtuu tai mitä eilen tapahtui. Ajankulun ja tapahtumien pilkkominen yhä pienemmiksi jaksoiksi tekee tai saa myös elämän tuntumaan lyhytjännitteisemmältä ja impulsiivisemmalta. Se voi tuottaa ihmiselle tunteen, ettei enää kykene hallitsemaan sitä, mitä ympärillä tapahtuu. Saamme monikertaisesti enemmän tietoa siitä, mitä tapahtuu kuin keinoja vaikuttaa siihen.

Yhteiskunnan postmodernisoituminen luo moniarvoisuutta ja vapautta valita moninaisuudesta. Yksilön ja hänen valintojensa ja henkilökohtaisen arvomaailmansa merkitys korostuu. Vaurastuminen ja sen näkyminen on sallittua. Myös kiihkeän elämänrytmin kielteisistä puolista puhuminen on sallittua. Meille tarjotaan erilaisia keinoja hallita elämää ja sen kulkua. Jokainen saa olla, mutta myös joutuu olemaan oman elämänsä sankari.

Muutosprosesseihin liittyvä ongelma on muutosten eri aikaisuus ja - rytmisyys sekä ihmisten erilaiset valmiudet toimia muutoksessa. Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkijoilla on suuri merkitys tämän ongelman havaitsemisessa, näkyväksi tekemisessä ja ratkaisujen etsimisessä. Käsitykseni mukaan kulttuurin tutkija haluaa ja hänen tuleekin haluta päästä katsomaan muutosta, sen uhkia, haasteita ja mahdollisuuksia eri näkökulmista, sisältä ja ulkoa. Siten hän pyrkii löytämään vastauksia kysymyksiin, joiden olemassaoloa ei voi edes tietää. Kulttuurin tutkijan tulee myös nostaa esille tehtyjä valintoja ja ratkaisuja, kyseenalaistaa ne, arvioida niiden merkitystä tulevaisuudellemme ja olla osana tätä muutosprosessia.

Yhteiskunnan kasvaminen monikulttuuriseksi on rikkaus ja mahdollisuus. Se edellyttää suvaitsevaisuutta ja avoimuutta vuorovaikutukselle. Uusien kulttuurien ei tarvitse viedä suomalaisuudesta ja suomalaisuudelta mitään pois, vaan ne voivat laajentaa tilaa elää ja toimia. Samalla ne pakottavat meidät pohtimaan, mitä se suomalaisuus oikein on. Tällöin arvioimme myös itsestäänselvänä pitämäämme arvoperustaamme. Meidän on kuitenkin huolehdittava suomalaisuuden hyvistä perusarvoista ja niiden säilymisestä: demokratiasta, kaikkien oikeudenmukaisesta ja tasapuolisesta kohtelusta sekä ihmisoikeuksista. Tai vaikka luonnosta, sen rikkaudesta ja säilymisestä.Näin meillä säilyy terve ja eettisesti kestävä arvomaailma, jonka avulla pystymme säilyttämään vahvan kansallisen kulttuurin, mutta myös antamaan elintilaa meitä rikastuttaville kulttuureille.

Kulttuurintutkimuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen tehtävänä on tuottaa juuri sellaista kokonaisvaltaista ja kriittistä osaamista, joka tukee yhteiskuntaa tasapuolisesti rakentavien tavoitteiden saavuttamista, auttaa meitä ymmärtämään sekä yksilön että yhteiskunnan muutosprosesseja ja joka mahdollistaa maamme ja sen asukkaiden kaikinpuolisen hyvinvoinnin vahvistamisen. Näillä sanoilla tuon valtiovallan tervehdyksen teille ja toivotan parhainta menestystä seminaarillenne.