Tasavallan presidentti Tarja Halosen puheenvuoro Suomen Islam-seurakunnassa 25.5.2007

Minulla on suuri ilo ja kunnia olla tänään teidän vieraananne. Olen kiitollinen siitä, että olen voinut tutustua yhteisönne jäseniin, sen toimintaan ja nyt voin istua yhdessä kanssanne juhlapäivällisellä. Kiitän myös seurakunnan puheenjohtajan Okan Daheria hänen minulle osoittamista ystävällisistä sanoista.

Olen kuullut, että tämä olisi ensimmäinen kerta kun tasavallan presidentti vierailee seurakunnassanne. Se korostaa tilaisuuden merkitystä myös minun kannaltani.

Suomessa on asunut tataareja autonomian ajan ensimmäisistä vuosikymmenistä lähtien. Tasavallan presidentin vierailulle seurakunnassanne on korkea aika nyt Suomen itsenäisyyden 90-juhlavuotena. Yhteisönne jäsenet kantoivat vastuunsa ja raskaan taakan Suomen itsenäisyyden puolustamisesta sotien aikana. Yhteistyö ja yhteisvastuu ovat ne voimat, joilla suomalaiset ovat selviytyneet niin sodan kuin rauhankin aikana.

Juhlavuoden teema – ME! – korostaa tähän tilaisuuteen hyvin sopivalla tavalla suomalaisuutta kaikessa laajuudessaan: siihen kuuluu kantaväestön ja vanhojen vähemmistöjen ohella uussuomalaiset ja ulkosuomalaiset.

Suomi ei ole historiallisesti ollut erityisen myötämielinen suhtautumisessa vähemmistöihinsä. Jos tarkastellaan uskonnonvapautta ja Suomen tataarien oikeutta uskontonsa harjoittamiseen, tämä kuva muuttuu toiseksi. Sillä vasta hiljattain itsenäistynyt Suomi antoi oikeuden islaminuskoisten tataarien harjoittaa uskontoaan virallisesti laillistettuna yhteisönä. Se oli poikkeuksellista tuon ajan Euroopassa.

Suomi on vasta vähitellen uudelleen kansainvälistynyt. Usein unohdamme, että esimerkiksi autonomian aikana Suomi oli väestöltään monikielistä ja monikulttuurista. Tänä päivänä on yhä tärkeämpää, että olemme ennakkoluulottomia ja suvaitsevaisia.

Syyskuun tapahtumat vuonna 2001 ja sen jälkeinen kehitys ovat antaneet aihetta korostaa suvaitsevaisuuden merkitystä. Meidän tulee kaikin keinoin pyrkiä torjumaan uskontojen välille lietsottua vastakkainasettelua. Olen pyrkinyt myötävaikuttamaan siihen, että suomalaiset uskontokunnat olisivat kiinteässä keskusteluyhteydessä toisiinsa ja välittäisivät asiallista tietoa muista uskonnoista ja uskontokuntien jäsenistä. Kiitän Suomen Islam-seurakuntaa sen työstä suvaitsevaisuuden hyväksi.

* * *

Tässä tilaisuudessa voi perustellusti nostaa esille toisenkin kansallisen merkkivuoden. Vietämme tänä vuonna suomen kirjakielen Mikael Agricolan juhlavuotta. Vuoden teemana on "oma kieli, oma mieli". Suomen kielellä on ollut tietenkin hyvin suuri merkitys pienelle kansalle. Se on oman kulttuurin ja identiteetin perusta.

Uskon, että Suomen tataareille omalla kielellä on, jos mahdollista, vielä paljon suurempi merkitys kuin muille suomalaisille. Pieni – vajaan tuhannen ihmisen – tataariyhteisö on toisaalta osa suomalaista yhteiskuntaa, mutta se on kyennyt samalla säilyttämään elinvoimansa ja yhteisöllisyytensä jo viiden sukupolven ajan.

* * *

Kuluneiden vuosikymmenten aikana Suomen tataariväestö on sopeutunut osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Te olette omalla uutteruudellanne ja kyvykkyydellä menestyneet mm. kaupan alalla. Henkilökohtaisen menestymisen lisäksi olette omatoimisesti, ilman ulkopuolista apua, rakentaneet esimerkiksi seurakuntakeskuksenne.

Haluan näillä sanoilla kiittää teitä saamastani vieraanvaraisuudesta ja toivottaa teille jokaiselle ja Suomen Islam-seurakunnalle mitä parhainta menestystä.