Tasavallan presidentti Tarja Halosen puheenvuoro Suomen Teatteriliiton puheenjohtajaseminaarissa "Valtion suhde teatteriin – teatterin suhde valtioon" Tampereella 9.8.2003

(muutosvarauksin)

Hyvät Teatteriliiton puheenjohtajaseminaarin osanottajat,

maassamme on kattava ammattiteattereiden verkko, jota te edustatte, sekä erittäin aktiivinen harrastajateatterikenttä. Suomessa esitetään ja katsotaan teatteria asukaslukuun suhteutettuna enemmän kuin juuri missään muualla. Teatteriperinteemme on lisäksi erittäin demokraattinen, ovathan suomalaisen teatterin juuret pitkälti kansanteatteritraditiossa. Tämä on eurooppalaisittain lähes ainutlaatuista ja selittää varmasti osaltaan teatterin säilymisen tärkeänä osana suomalaista elämäntapaa myös nykypäivänä. Se on myös asia, josta sekä teatterintekijän että katsojan kannattaa olla kiitollinen.

Pidän tätä vahvaa teatterin läsnäoloa yhteiskunnassamme erittäin merkittävänä. Taiteella - ja kulttuurilla yleisemminkin - on erittäin suuri merkitys yhteiskunnan hyvinvoinnille. Sivistysvaltiossa taiteen tulee olla kaikkien kansalaisten ulottuvilla varallisuuteen tai asuinpaikkaan katsomatta. Taiteen merkitys onkin korostunut viime aikoina yhteiskunnallisessa keskustelussa. Taiteella on merkittävä tehtävä toimia vastavoimana talouden luomalle arvomaailmalle.

Myös teatterilla tai joidenkin mielestä juuri teatteritaiteella on tähän hyvät edellytykset. Teatteri on välitöntä vuorovaikutusta tekijän ja yleisön välillä. Teatteri onkin vuosisatojen toiminut pintana, josta yhteiskunta ja sen vallalla olevat arvot ovat peilautuneet taiteen tulkitsemina – sekä hyvässä että pahassa.

Lapsuus on sinänsä yhtä tärkeä jakso ihmisen elämää kuin aikuisuuskin. Mutta lapsuus sisältää sekä yksilön että yhteisön tulevaisuuden. Siksi, ja koska lapset eivät voi sitä itse tehdä, lasten- ja nuortenteatterin asemasta on syytä kantaa erityistä huolta. Myönteiset lapsuuden elämykset taiteen parissa vaikuttavat keskeisellä tavalla siihen, että taiteen harrastus myös aikuisiällä muodostuu rikastuttavaksi osaksi elämää. Siinä on myös osa aikuisten teatterin tulevaa yleisöä.

Minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa – sananlasku tunnetaan myös kansainvälisessä viihdeteollisuudessa. Siihen voi Suomesta käsin vaikuttaa vain vähän. Lapsille ja nuorille yhä enenevässä määrin suunnatun viihdeteollisuuden todellisuuskuvalle voi kuitenkin tarjota vaihtoehtoja. Lapset nauttivat oikealla tavalla tehdystä teatterista jo hyvin varhain. Tarjotkaamme lapsille teatterielämyksiä ja mahdollisuuksia tuottaa itse teatteria, niin varmistamme myös teatterin tulevaisuuden.

Useissa suomalaisissa kaupungeissa toimi viime vuosisadan alkupuolella kaksi, jopa kolme teatteria. Rajat kulkivat toisaalta työväki–porvaristo, toisaalta suomenkieliset–ruotsinkieliset akseleilla. Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen perustettiin kattava kaupunginteatteriverkosto, jossa työväenteatterit ja porvarilliset teatterit yhdistyivät.

Sama kehitys on nähtävissä teatterijärjestöjen kentässä. On tehty tilaa yhteistyölle. Tämä yhteistyöhakuisuus on kuulemma näkyvissä myös teatterikentän työmarkkinatoiminnassa. Työnantaja- ja työntekijäliitot ovat nähneet yhteistyön teattereiden toimintaedellytysten turvaamiseksi yhtenä tärkeimmistä tehtävistään. Esimerkiksi 1990-luvun alussa tämä yhteinen tahto sai yhdessä valtiovallan kanssa aikaan niin sanotun teatterilain, joka tuki ja auttoi pahimman lamakauden yli.

Globalisoituvassa maailmassamme teatterilla on myös uusia haasteita. Taloudellinen yhdentyminen on voimakasta. Vaatimukset ihmisen ja luonnon nykyistä paremmin huomioon ottavan järjestelmän aikaansaamiseksi ovat aiheellisia. Mutta miten käy kulttuurin rikkauden tässä sulatusuunissa?

Kulttuuri on vuorovaikutusta. Mikäli itse arvostamme kulttuuriamme, uskon suomalaisenkin kulttuurin säilyttävän omaleimaisuutensa. Siihen tarvitaan myös yhteiskunnan tukea ja turvaa, mutta se yksin ei riitä, vaan tarvitaan paljon laajempaa yhteistyötä.

Yhteistoiminnalla teatterialan järjestöt – Teatteriliitto niistä eräänä keskeisimpänä – ja julkinen sektori voivat varmistaa teatteritaiteen kukoistuksen maassamme myös tulevaisuudessa. Teatterin aseman säilyttämiseksi maassamme on valtiovallan ja eri teatterimuotojen – kiinteiden ammattiteattereiden, ammatillisten teatteriryhmien ja harrastajateattereiden – yhteistyötä tulevaisuudessa entisestään kehitettävä. Kun pohdimme teatterin tekemisen olosuhteita, on yhtä tärkeää keskustella myös teatteritaiteen sisällöstä.

Eri osapuolilla on tästä oma käsityksensä. Valtiovalta ei onneksi pyrikään nykyisen teatterilain puitteissa suoraan päättämään teatteritaiteen sisällöstä. Toki rahalla kuitenkin on monella tavoin vaikutuksensa. Eikä vain valtion tai kunnan avustuksilla, vaan yhtä lailla teatterin kassassa tuntuvat kriitikon arvioinnit tai katsojan mieltymykset. Teatteri on vuorovaikutusta teatterin tekijöiden ja katsojan välillä. Katsoja on kuningas, mutta yhteiskunta – me kaikki – voimme myös houkutella katsojia kokemaan uutta. Ja se on todella tärkeää, sillä ei ole kehitystä eikä sen mukanaan tuomaa tulevaisuutta ilman uuden oppimista

Haluan kiittää teattereita niiden tekemästä arvokkaasta työstä maassamme ja toivotan parhainta menestystä teattereille ja teatteritaiteelle myös tulevaisuudessa.