Tasavallan presidentti Tarja Halosen tervehdys Yrittäjävaltuuskunnan kesäkokouksessa Naantalissa 8.8.2008

(muutosvarauksin)

Suomen kilpailukyky koskettaa ja kiinnostaa meitä kaikkia ja on keskeinen teema tässäkin seminaarissa. Kansainvälisissä vertailuissa suomalaisen yhteiskunnan kilpailukyvyn on todettu useaan kertaan olevan huippuluokkaa, vaikkakin sijoituksemme on ollut viime vuosina laskussa. Viime syksynä Suomi tippui toiselta kuudennelle sijalle World Economic Forumin 131 maan vertailussa. Miten siis on suomalaisen työn – yritysten ja työntekijöiden – kilpailuaseman laita?

Suomalaisen työn kilpailukyky on riippuvainen sekä kansallisista että kansainvälisistä tekijöistä. Paljon puhuttu globalisaatio vaikuttaa eri tavoin meihin kaikkiin. Vaikka globalisaatio merkitsee edelleenkin kovaa kansainvälistä kilpailua, se tuonee myös mahdollisuuksia maamme elinkeinoelämälle. Tähän asti globalisaatio on merkinnyt Suomelle aineellisen hyvinvoinnin osalta voittopuolisesti kasvua. Meillä on edelleenkin erinomainen pohja menestymiselle.

On kuitenkin selvää, että globalisaatio aiheuttaa meille myös vakavia haasteita ja sopeutumistarvetta. Kehittyvien talouksien nopea nousu haastaa niin Suomen kuin muutkin EU-maat. Kehittyvät taloudet mm. Aasiassa ovat oppineet hyödyntämään globalisaation tuomia mahdollisuuksia siinä määrin, että pelko työpaikkojen siirtymisestä pois Suomesta on varmasti aiheellinen – ja osittain jo toteutunutkin. Siitä huolimatta työllisyystilanne on kehittynyt maassamme suotuisasti myös viime aikoina.

Miten suomalainen työ sitten voi kilpailla? Lienemme yhtä mieltä siitä, että pienenä kansakuntana emme voi kilpailla niinkään määrällä kuin laadulla. Laatu edellyttää osaamista, joka onnistuu sijoittamalla koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Suomalaisen työn ja elinkeinotoiminnan kilpailukyky ja tulevaisuus perustuvat kykyymme hyödyntää taloudellisesti taitojamme ja erityisosaamistamme. Hyvin koulutettu henkilöstö on innovaatiotoiminnan tärkein voimavara.

Koulutus on kuitenkin jatkuvien haasteiden edessä. Pidän tärkeänä sekä yleissivistävän että ammatillisen koulutuksen kehittämistä ja monipuolistamista. Ilman hyvin koulutettua työvoimaa suomalainen elinkeinoelämä ei ole kilpailukykyinen eikä julkinen sektori pysty tuottamaan laadukkaasti ja tehokkaasti palveluitaan. Koulutus on siis keino vastata muutoksiin niin yhteiskunnalle ja sen eri sektoreille kuin yksittäiselle ihmisellekin.

Nopea teknologinen kehitys vaatii myös sijoitusta elinikäiseen oppimiseen. Kiitosta saanut opetusjärjestelmämme on saavuttanut nykytasonsa vasta viime vuosikymmeninä. Meillä on tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka omatta syyttään ovat paljon heikommalla koulutuksella. Nuorempienkin koulutus vanhenee aikaisempaa nopeammin. Miten säilyttää ikäluokkien ns. hiljainen tieto, jonka tärkeys on vaarassa tulla arvostetuksi vasta kun sitä ei enää työelämässä ole?

Tässä yhteydessä haluaisin tuoda esiin myös työelämässä olevien ihmisten jaksamisen. Työpaikalla tapahtuva oppiminen, henkilöstökoulutus ja omaehtoinen täydennyskoulutus lisäävät työhyvinvointia parantaen samalla työn tuottavuuttakin. Työn vaatimusten ja ammattitaidon on oltava oikeassa suhteessa, mutta sen lisäksi työpaikoilla on huolehdittava siitä, että ihmiset viihtyvät työssään ja kokevat itsensä työyhteisönsä arvokkaaksi jäseneksi.

Koulutus on välttämätön, mutta ei yksin riittävä keino menestyä. Vaikka koulutustasomme onkin edelleen kansainvälisesti huippuluokkaa, ei yksikään kilpailijamaamme ole jättänyt tätä samaa valttia käyttämättä.

Vielä pari sanaa tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Suomessa sijoitetaan jo nyt paljon tieteeseen ja tutkimukseen. Vuonna 2006 Suomen tutkimus- ja tuotekehitysmenot olivat 5,8 miljardia euroa, eli 3,45 % BKT:sta. Suomessa tehdään kuitenkin vain vajaa yksi prosentti maailman tutkimuksesta ja tuotekehityksestä. Siis mitä tehdä, että kykenisimme ottamaan vastaan ja hyödyntämään myös muualla kehitettyä osaamista ja olemaan houkutteleva kumppani? Suomalaisen tutkimustoiminnan vahvistaminen edellyttää enemmän yhteistyötä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

* * *

Tämä maa on yhdessä rakennettu ja näin on tehtävä myös tulevaisuudessa. Suomen malli – yhteistyön, sopimisen ja yhteensovittamisen malli – tunnetaan laajasti ulkomailla. Menestymiseemme eri asioita koskevissa kansainvälisissä vertailuissa on ollut vaikutusta myös toimivalla kolmikantayhteistyöllä. Suomen työmarkkinajärjestelmä on luotu sovittamaan ja säätelemään ristiriitoja.

Suomen mallissa työmarkkinajärjestöillä on ollut puhdasta tulonjakopolitiikkaa laajempia yhteiskunnallisia tavoitteita kuten taloudellinen kasvu, yhteiskunnan vakaus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Tulopoliittiset ratkaisut ovat olleet osa Suomen mallia. Ne ovat tuoneet palkansaajille ostovoimaa, työhyvinvointia ja muutosturvaa. Elinkeinoelämälle ne ovat taanneet osaavaa työvoimaa, yhteistyön mahdollisuuksia yhteiskunnan eri sektorien - myös tieteen ja tutkimuksen - kanssa sekä suhteellisen vakaan toimintaympäristön. Meille kaikille se on antanut mahdollisuuksia kestävämpään kehitykseen. Globalisaation mahdollisuuksien hyödyntämiseksi ja sen mukanaan tuomien haasteiden voittamiseksi suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista on pidettävä kiinni tulevaisuudessakin.

Muuttuvat toimintaympäristöt vaativat toki myös joustavuutta. Kuuntelen mielenkiinnolla seuraavassa puheenvuorossa esiteltävää, PK-yritysten parissa tehtyä selvitystä niiden kokemuksista paikallisesta sopimisesta. Uskon, että aidolla ja tasavertaisella yhteistyöllä saavutetaan tässäkin asiassa parhaat tulokset.