Tasavallan presidentti Tarja Halosen esitelmä Turvallisuustieteellisessä yhdistyksessä Turun yliopistolla 5.4.2005

(muutosvarauksin)

Olen iloinen voidessani puhua tänään Turun turvallisuustieteellisessä yhdistyksessä. Turvallisuustieteellinen yhdistys on vuosikausien ajan ollut turvallisuuspolitiikasta kiinnostuneiden kokoontumispaikka ja yhdistyksen tilaisuudet ovat omalta osaltaan edistäneet ja virittäneet turvallisuuspoliittista keskustelua Suomessa.

Kylmän sodan päättyminen loi uudenlaisen yhteistyömahdollisuuden koko maanosallemme. Tiukasta vastakkainasettelusta siirryttiin ei vain avoimempaan ja moniarvoisempaan keskusteluun vaan sitouduttiin myös päätöksiin, joilla on luotu nykyiset yhteistyöorganisaatiot ja asteittain syvenevä integraatio. Tämä on luonnollisesti heijastunut myös Suomeen ja me olemme olleet aktiivinen osa tätä muutosprosessia.

Suomi on ollut kymmenen vuotta Euroopan unionin jäsenenä. Suhteemme kaikkiin naapureihimme ovat kunnossa ja meitä arvostetaan maailmalla. Aktiivinen turvallisuuspoliittinen keskustelu on luonnollinen osa tämän päivän politiikkaa.

On myös johdonmukaista tukea demokraattisesti tehtyjä päätöksiä. Viime joulun alla eduskunta hyväksyi turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon , jonka tasavallan presidentti ja hallitus olivat valmistelleet.

Suomen peruslinjaukset on hyväksytty varsin laajalla poliittisella yksimielisyydellä. Keskustelua käytiin kyllä sanamuodoista ja painotuksista, mutta en itse pidä eroja sellaisenaan kovin suurina.

Mikä sitten on selonteon sitovuus? Itse olen sitä mieltä, että selonteko on tehty vakavasti otettavaksi toiminnan ohjeeksi sekä nykyisille että tuleville päättäjille. Analysointia varmasti jatketaan edessä olevien presidentinvaalien aikana ja ehdokkaiden on tietysti reilua kertoa mitä mielessä on etenkin, jos se poikkeaa yhdessä tehdyistä päätöksistä.

* * *

Maailma muuttuu koko ajan ja usein meidän päätöksistämme riippumatta. Tarkoituksenani on tänään käsitellä pääasiassa kolmea asiakokonaisuutta, jotka ovat keskeisiä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle: Euroopan unionia, Venäjää ja Yhdysvaltoja. Euroopan unionissa olemme jäseniä, Venäjä on suurin naapurimme ja Yhdysvalloilla on merkitys kaikille maailman valtioille.

Se, että käsittelen tänään näitä kolmea aihetta ei tarkoita, etteikö esimerkiksi Itämeren alueella, ihmisoikeuksilla, kehitysyhteistyöllä, globalisaation hallinnan kehittämisellä tai Euroopan neuvostolla olisi oma tärkeä osansa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Aika ei kuitenkaan mahdollista kaikkien asioiden käsittelyä yhdessä puheenvuorossa, mutta olen valmis palaamaan niihin tai muihinkin kuulijoiden esille ottamiin asioihin keskustelussa.

* * *

Viisaat ihmiset ovat aina kehottaneet tutustumaan historiaan, jotta ymmärtäisimme nykyisyyttä. Käsityksemme historian kulusta ovat hyvinkin erilaiset. Tiedämme tämän hyvin jo Suomesta, saati sitten kun on kyse kansainvälisistä historiallisista tapahtumista. Historiankirjoitus ei kerro vain kohteesta vaan myös kirjoittajasta ja hänen ajastaan.

Tämän subjektiivisuuden vuoksi yhteisiä tulkintoja historiasta on usein vaikea saada aikaiseksi, eikä niistä kannata rakentaa valtioiden välisiä riitoja. Siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi kansainväliset historiantutkimusprojektit ovat tervetulleita. Mutta politiikan suuntana pitää kuitenkin olla tulevaisuus, ei menneisyys.

Ollessani presidentti Chiracin vieraana Ranskassa noin kuukausi sitten, hän totesi, että jos Ranska ja Saksa eivät olisi viime sodan jälkeen ryhtyneet rakentamaan yhteistä tulevaisuutta, vaan jatkaneet menneisyyteen katsovaa politiikkaa, niin emme olisi voineet luoda nykyistä integraatiota.

Suomen turvallisuus on aina ollut yhteydessä koko Euroopan turvallisuuteen. Huolehtimalla omasta turvallisuudestamme edistämme koko mantereemme turvallisuutta, ja mitä enemmän voimme vaikuttaa Euroopan turvallisuuteen, sitä parempi omalta kannaltamme.

Olemme aina pyrkineet edistämään vakautta täällä Pohjolassa. Keskeisenä keinona tässä on ulkopolitiikka, mutta edistämme vakautta myös huolehtimalla maamme puolustuksesta. Puhuttaessa Euroopan turvallisuudesta emme ole koskaan olleet vapaamatkustajia – ei sodan, eikä rauhan aikana. Panoksemme Euroopan turvallisuudelle ja vakaudelle on aina ollut positiivinen.

Jäsenyys Euroopan unionissa on avannut Suomelle myös turvallisuuspolitiikan alalla aivan uuden aikakauden. Euroopan unionin jäsenyyden myötä olemme liittoutuneet. Olemme poliittistaloudellisessa liitossa 24 muun maan kanssa. Jäsenyys tässä samanmielisten maiden tiivistyvässä ja laajenevassa yhteisössä on lisännyt merkittävästi Suomen ja suomalaisen turvallisuutta ja hyvinvointia.

Euroopan unionin tarkoitus on ennen kaikkea helpottaa jäsenmaiden, niiden asukkaiden, yritysten ja muiden yhteisöjen kanssakäymistä ja yhteistyötä. Samalla unioni toimii uskottavana kumppanina muille maille ja alueellisille järjestöille ja on lisäksi vahva toimija kansainvälisissä järjestöissä. Euroopan unioni on siten nimenomaan laajan turvallisuuden yhteenliittymä. Se ei ole liittovaltio eikä ehkä oikeastaan valtioliittokaan, vaan valtioiden ja ihmisten liitto.

Olemme koko jäsenyytemme ajan osallistuneet unionin toimintaan kokonaisvaltaisesti ja aktiivisesti. Olemme osallistuneet yhteisen rahan käyttöönottoon sekä kehittäneet sisämarkkinoiden toimintaa, unionin sosiaalista ulottuvuutta, yhteistä ulkopolitiikkaa ja unionin kriisinhallintakykyä. Olemme aktiivisia kaikilla aloilla luonnollisesti siksi, että se edistää meidän omaa hyvinvointiamme ja turvallisuuttamme, mutta myös siksi, että koemme samanaikaisesti edistävämme yleiseurooppalaista hyvinvointia ja turvallisuutta.

Euroopan unionia on pidetty ennen kaikkea ei-sotilaallisen yhteistyön foorumina. Siksi onkin hieman hämmentävää, että unionin toiminnan kehittyminen viime vuosina on ollut nopeinta nimenomaan sotilaallisen kriisinhallinnan alalla. Onko kyse siitä, että Lissabonin strategia on ollut liian vaikea toteuttaa ja sotilaallisten resurssien yhteensovittaminen on tässä vaiheessa ollut palkitsevampaa, vai onko sotilaallisen yhteistyön tarve kasvanut? Luulen, että vastaus on vähän molemmissa suunnissa.

Suomi ja minä itsekin henkilökohtaisesti olen ollut aloitteellinen unionin kriisinhallintakyvyn kehittämiseksi. Määrällisesti ja laadullisesti kehittyvä kriisinhallintakyky edistää unionin mahdollisuuksia vaikuttaa positiivisesti maailman kehitykseen.

Sotilaallisen kriisinhallintaoperaation aloittaminen kertoo tilanteesta, johon olisi pitänyt puuttua jo aikaisemmin toisin keinoin. Sotilaallinen kriisinhallinta on viimeinen keino kriisien hillitsemiseksi ja siinä käytettävä voima on mitoitettava tilanteen mukaisesti. Lisäksi sotilaallista kriisinhallintaoperaatiota pitäisi välittömästi seurata siviilioperaatio, jolla paitsi korjataan aineellisia vahinkoja myös käynnistetään prosesseja, joilla lähdetään korjaamaan kriisiin alunperin johtaneita epäkohtia.

Unioni on luomassa nopean toiminnan kriisinhallintakykyä. Suomi osallistuu kahteen tällaiseen nopean toiminnan osastoon, yhteen Ruotsin, Norjan ja Viron kanssa sekä toiseen Saksan ja Alankomaiden kanssa. Jälleen kerran kannamme vastuumme yhteisestä turvallisuudesta ja sen edistämisestä.

Suomessa on käyty jonkin verran keskustelua siitä, ehtivätkö suomalaiset joukot mukaan, jos päättäisimme unionissa ryhtyä sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon vaaditulla viiden päivän varoitusajalla. Aiempien kokemusten perusteella olen vakuuttunut, että ehtisimme. Tapanamme on pitää kiinni sitoumuksistamme, ja Suomessa on aina kyetty tekemään päätöksiä nopeasti ja toimimaan tehokkaasti. Unionin nopean toiminnan kriisinhallinta ei hidastu Suomen takia.

Kokemus on niinikään osoittanut, että nopea liikkeellelähtö on vain osa totuutta. Valitettavan usein kriisinhallintaoperaatiot venyvät vuosien tai jopa vuosikymmenien mittaisiksi. Usean vuoden läsnäolo vaatii enemmän sitoutumista kuin nopea liikkeellelähtö. Suomi on osoittanut tässäkin suhteessa luotettavuutensa ja sitoutuneisuutensa muun muassa Länsi-Balkanilla ja Lähi-idässä.

Sotilaallinen kriisinhallinta voi olla vain osa unionin panosta kansainvälisen vakauden edistämisessä. Pääasiallisina keinoina ovat ulko-, kauppa- ja kehityspolitiikan toimenpiteet. Näillä on kriisejä ennaltaehkäisevä vaikutus ja ne ovat välttämättömiä palattaessa niin sanottuun normaaliin elämään.

Unionin siviilikriisinhallintakapasiteetin kehittäminen on itse asiassa laajempi ja vaativampi tehtävä kuin sotilaallisen yhteistyön rakentaminen, vaikka se ei olekaan mediaa ja muuta julkista keskustelua sytyttänyt samalla tavalla. Siihen ollaan EU:ssakin tottumattomampia ja siinä on valtioiden lisäksi monia muitakin toimijoita.

Siviilikriisinhallinnan voimavarojen kehittäminen tapahtuu unionin turvallisuusstrategian ja Eurooppa-neuvostossa hyväksyttyjen yleistavoitteiden mukaisesti. Painopistealueet tässä työssä ovat poliisitoimi, oikeusvaltioperiaatteen edistäminen, siviilihallinnon kehittäminen, pelastuspalvelu sekä monitorointi. Siviilikriisinhallintaoperaatiot voidaan käynnistää sotilasoperaatioista riippumatta, yhteisesti tai läheisessä yhteistyössä niiden kanssa. Tämä sopii hyvin suomalaiseen ajatteluun, sillä suomalaiset rauhanturvaajat ovat tottuneita auttamaan operaatioalueen asukkaita monissa arkielämän asioissa.

Myös siviilikriisinhallinnan osalta tavoitteena on toiminnan aloittaminen mahdollisimman nopeasti. Tavoitteena on operaation aloittaminen viisi päivää siitä, kun asiasta on päätetty ministerineuvostossa.

* * *

Venäjä on Suomen naapureista suurin ja monessa suhteessa merkittävin. Venäjä on tärkeä vaikuttaja alueellisesti ja maailmanlaajuisesti. Venäjällä on voimakas sotilaallinen kapasiteetti ydinasearsenaaleineen, ja Venäjä on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. Se on muutenkin huomionarvoinen toimija kansainvälisesti, esimerkiksi Lähi-idän rauhanprosessia edistävässä kvartetissa ja Pohjois-Korean ydinaseriisuntaa koskevissa kuuden maan neuvotteluissa. Venäjä on niinikään tärkeä energiatuotteiden toimittaja Suomelle ja Euroopan unionille, eikä Euroopan energiariippuvuus Venäjästä ole vähenemässä.

Maittemme kauppavaihto on kasvanut 25 prosentin vuosivauhtia ja Venäjästä on tulossa jälleen Suomen tärkein kauppakumppani. Venäjän taloudella on suuri kasvupotentiaali ja se on mielenkiintoinen markkina-alue suomalaisille ja muille eurooppalaisille tuotteille ja palveluille.

On selvä, että Suomella on erityissuhde Venäjään kuten muihinkin naapureihinsa. Tämän erityissuhteen perustana on naapuruus ja yhteiset edut, jotka liittyvät paljolti taloudelliseen yhteistyöhön, mutta myös muuhun inhimilliseen kanssakäymiseen. Kanssakäymisen esteitä pitää määrätietoisesti, asteittain ja hallitusti vähentää.

Suomella on selvä intressi Venäjän kehityksen suhteen. Haluamme, että Venäjällä vallitsee demokratia, oikeusvaltio ja markkinatalous. Haluamme vakaan ja hyvinvoivan Venäjän.

Venäjä on edennyt Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen demokratian ja markkinatalouden tiellä historiallisesti katsoen hyvinkin nopeasti. Venäjän johto on vakuuttanut sitoutumistaan jatkossakin demokratiaan ja eurooppalaisiin arvoihin.

Venäjällä on kuitenkin vielä tehtävää ihmisoikeuksien, oikeusvaltion ja markkinatalouden kehittämisessä. Maan puoluelaitos on verrattain kehittymätön, median moniarvoisuuden suhteen on toivomisen varaa, hallintotoimien ennustettavuutta voitaisiin parantaa ja yritysten tasavertaisia toimintaedellytyksiä edistää. Lista voisi olla paljon pidempi, mutta on myös syytä muistaa, että muillakin mailla on parantamista omissa toimissaan.

Presidentti Mauno Koivistoa mukaillen voisi sanoa, että tärkeintä on suunta. Suunta Venäjällä on ollut pääsääntöisesti oikea. Kehitys kohti niin sanottua ”länsimaista” demokratiaa ei ole ongelmatonta. En pelkästään toivo vaan uskon kuitenkin positiivisen kehityksen jatkumiseen Venäjällä.

* * *

Liittymisemme Euroopan unionin jäsenperheeseen on entisestään monipuolistanut suhdettamme Venäjään. Monet aiemmin kahdenväliseen suhteeseemme kuuluneet asiat ovat nykyään kokonaan tai osittain unionissa hoidettavia. Meidän osaamisemme ja meidän suhteemme Venäjään rikastuttaa puolestaan EU:n suhdetta Venäjään. Mutta me emme suinkaan ole ainoa Venäjän tuntija EU:ssa.

Heti tämän sanottuani on hyvä todeta, että EU:n ja Venäjän välisiin suhteisiin liittyvissä asioissa unionin pitäisi toimia mahdollisimman yhtenäisesti. Unionin onkin parannettava koordinaatiota ja johdonmukaisuutta kaikilla toimialoillaan. Unionin on annettava yhdessä ja erikseen Venäjälle samat selvät ja yksiselitteiset vastaukset. Tämä parantaisi unionin toiminnan tuloksellisuutta ja helpottaisi myös Venäjän kanssakäymistä unionin kanssa.

Euroopan unionille Venäjä on strateginen kumppani, jonka kanssa pyritään laajaan ja kattavaan yhteistyöhön. Unionin kannalta erityisen perusteltua tämä yhteistyö on ympäristöön, energiaan, rajat ylittävään liikkumiseen, kansanterveyteen, rikollisuuden torjumiseen ja tutkimukseen liittyvissä kysymyksissä sekä muihin Euroopan turvallisuuteen, vakauteen sekä sen yleiseen hyvinvointiin liittyvillä aloilla.

Venäjällä puolestaan on monia toiveita unionin ja Venäjän kasvavan taloudellisen keskinäisen riippuvuuden sekä unionin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittymiseen liittyen.

Viime vuoden aikana EU:n ja Venäjän väliset suhteet ovat kehittyneet myönteisesti. Kumppanuus- ja yhteistyösopimus (PCA) laajennettiin koskemaan unionin uusia jäsenmaita, EU ja Venäjä allekirjoittivat kahdenvälisen pöytäkirjan Venäjän WTO-jäsenyydestä ja Venäjä liittyi Kioton ympäristösopimukseen. Näiden lisäksi unioni ja Venäjä aloittivat neuvottelut vastavuoroisesta viisumiannon helpottamisesta.

Tärkeä askel Euroopan unionin ja Venäjän suhdekehityksessä on neuvottelut neljän yhteisen alueen kehittämisestä. Tavoitteena on syventää yhteistyötä taloudessa, oikeus- ja sisäasioissa, ulkoisessa turvallisuudessa sekä tutkimuksessa ja koulutuksessa. Toivomme ja olemme unionissa optimistisia sen suhteen, että nämä neuvottelut saadaan positiiviseen lopputulokseen toukokuun Venäjä - EU-huippukokoukseen mennessä.

EU tukee ja kannustaa Venäjää poliittisen ratkaisun löytämiseksi Tshetsheniaan. Samalla EU on huolestunut ihmisoikeuksien loukkauksista ja ylimitoitetusta voimankäytöstä alueella. Venäläistä yhteiskuntaa rasittavan konfliktin ratkaiseminen on kaikkien yhteinen intressi.

EU - Venäjä-suhteen kehittäminen on Suomen tulevan EU-puheenjohtajuuden painopistealueita. Pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelmien sekä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen voimassaoloaika sattuvat olemaan myös katkolla puheenjohtajuuskaudellamme.

* * *

George W. Bush ja republikaaninen puolue saavuttivat selkeän voiton Yhdysvaltojen vaaleissa viime marraskuussa. Toisella kaudella olevan presidentin puolueella on myös enemmistö kongressin molemmissa kamareissa. Tämä vahvistaa presidentin asemaa ja antaa hänelle paremmat mahdollisuudet johtaa maansa sisä- ja ulkopolitiikkaa.

Vaalivoitto oli erityisen merkityksellinen presidentti Bushille itselleen. Hän sai nyt äänestäjien selvän enemmistön taakseen ja edellisten vaalien ääntenlaskuun liittyneet epäselvyydet ovat siirtyneet historiaan.

Ulkopoliittisesti presidentti Bushin toinen kausi on alkanut lupaavasti. Hän on luvannut tehdä demokratian edistämisestä ulkopolitiikkansa kulmakiven ja osoittanut tahtonsa parantaa yhteistyötä EU:n kanssa.

Yhteistyön henki oli vahva EU - Yhdysvallat-huippukokouksessa Brysselissä helmikuun loppupuolella. Se voi olla ovi myös uusiin yhteisiin saavutuksiin.

Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat luonnolliset kumppanit hyvin monissa kansainvälisissä asioissa. Keskinäisriippuvuus on sekä turvallisuuden että talouden alalla huomattava.

Kun toimimme yhdessä, voimme saavuttaa tavoitteemme. Tämä koskee Lähi-idän aluetta, terrorismin torjuntaa, ihmisoikeuksien yleismaailmallista edistämistä, ilmastomuutoksen ehkäisyä ja monia muita asioita. Jos toimimme erimielisesti, saatamme epäonnistua perustavan tärkeissä asioissa.

Ongelmien ja kriisien ratkaisemisen lisäksi tarvitsemme yhteistyötä myös arkipäivän asioissa, ihmisten, yritysten ja yhteisöjen kanssakäymisen helpottamiseksi.

Yhteistyön kehittäminen edellyttää askeleita molemmilta puolilta. Me eurooppalaiset toivomme, että Yhdysvallat sitoutuisi vahvemmin monenkeskiseen järjestelmään ja kestävien tulosten saavuttamiseen tätä kautta. Toisaalta meidän eurooppalaisten pitää olla avoimempia tunnustamaan multilateraalisessa järjestelmässä olevat heikkoudet ja olla valmiita tehostamaan järjestelmiä.

* * *

Suomen ja Yhdysvaltojen väliset suhteet ovat erinomaiset. Maidemme välinen poliittinen kanssakäyminen on aktiivista.

Osallistumme Yhdysvaltojen johtamaan kansainväliseen kriisinhallintaan muun muassa Afganistanissa ja Länsi-Balkanilla. Lisäksi panostamme Irakin vakauttamiseen ja yhteiskunnan uudelleenrakentamiseen siviilikriisinhallinnan keinoin sekä rahallisesti.

Yhdysvalloissa arvostetaan Suomea kuitenkin erityisesti sen takia, että ulko- ja turvallisuuspoliittinen toimintamme edistää turvallisuutta ja vakautta omalla alueellamme Pohjolassa ja Euroopassa.

Suomen ja Yhdysvaltojen kauppavaihto on vakaalla pohjalla, viime vuonna noin 5 miljardia euroa. Vaikka vientimme Yhdysvaltoihin pieneni 17 prosenttia edellisestä vuodesta, oli vientimme kuitenkin 1,25 miljardia euroa suurempi kuin tuontimme. Lisäksi kummankin maan yritykset toimivat aktiivisesti toistensa markkinoilla.

Olemme monien muiden maiden tapaan riippuvaisia amerikkalaisesta korkeasta teknologiasta, mutta samanaikaisesti meillä itsellämme on hyvää ja mielenkiintoista osaamista tällä alueella. Samalla on muistettava, että Yhdysvaltojen talouskehityksellä on merkittävä vaikutus Suomen, kuten koko maailman talouteen.

Suomi jatkaa aktiivista kahdenvälistä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Samanaikaisesti olemme aloitteellisia Euroopan unionissa transatlanttisen suhteen kehittämiseksi, johon tuleva EU-puheenjohtajuutemme tarjoaa erityisen hyvät mahdollisuudet.

* * *

Pallo on pyöreä. Sekä EU:lla, Venäjällä että Yhdysvalloilla on kaikilla keskenään, mutta myös muiden kanssa, yhteistyösuhteita. Kiina, Intia ja Pakistan ovat kaikille tärkeitä. Samoin Latinalainen Amerikka on sekä Yhdysvalloille että EU:lle tärkeä. Multilateraalisen järjestelmän kehittäminen globaalin maailman hallinnoimiseksi tulee yhä uudelleen esille.

Sen vuoksi YK-järjestelmän kehittäminen on ensiarvoisen tärkeä. Pääsihteeri Kofi Annanin raportti yleiskokoukselle antaa tähän työhön hyvän lähtökohdan. Voin jo sanoa, että Suomi kannattaa suurelta osin pääsihteerin raportissa esitettyjä ehdotuksia, vaikka yksityiskohtainen kannanmuodostuksemme on vielä kesken.

Maailma on täynnä mahdollisuuksia ja haasteita. Oikeiden vaihtoehtojen löytäminen ei ole aina helppoa. Kansallinen yksituumaisuus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ei ole itsetarkoitus, mutta se auttaa tässä monimutkaisessa maailmassamme.