Suomessakin huolella seurattujen presidentinvaalien tulos on nyt selvä. Joe Bidenista tulee Yhdysvaltain 46. presidentti. Ääntenlaskennan odottamisen jälkeen käännämme katseemme siihen, mitä Yhdysvallat tekee jatkossa.
On aivan ymmärrettävää, että valtaosa Bidenin hallinnon huomiosta on kotimaan asioissa. Koronaepidemian ja talouden hoitamisen lisäksi paljon tehtävää on maan sisäisen vastakkainasettelun purkamisessa. Siihen Biden heti voitonpuheessaankin viittasi.
Mutta myös kansainvälisissä suhteissa tapahtuu. Arvelen, että Yhdysvalloilta on lupa odottaa niin sanottua pöytiin palaamista, selvempää sitoutumista järjestäytyneen kansainvälisen yhteistyön piiriin. Me toivomme tietysti etenkin paluuta Pariisin pöytään, kansainväliseen ilmastosopimukseen. Muutos voi näkyä myös Yhdysvaltain tavassa toimia niin YK-järjestelmässä kuin Natossa.
Oletan, että myös EU:sta tulee jälleen instituutiona selvemmin Yhdysvaltain kumppani kuin viime vuosina. Painotamme aivan oikein tuon transatlanttisen suhteen merkitystä. Paluuta vaikkapa 1990-luvun lopun ”kulta-aikaan” tuskin kuitenkaan on edessä. On tarpeen nähdä laajempi kuva. Yhdysvaltain kiinnostus kohdistuu kasvavassa määrin Tyynenmeren alueeseen. Siihen vaikuttaa Kiinan nousu, eikä se riipu vallassa olevasta amerikkalaishallinnosta. Euroopan painoarvoon amerikkalaisessa ajattelussa vaikuttaa myös sikäläinen väestönkehitys. Sukupolvi sukupolvelta suorien eurooppalaisten yhteyksien määrä vähenee.
Siitä huolimatta: uskon, että transatlanttisesta suhteesta tulee Bidenin kaudella toimiva. Siihen saattaa kytkeytyä uudella tavalla myös ajattelu, jota on kutsuttu ”demokratioiden liitoksi”. Siis jotain sellaista, jota olemme tottuneet kutsumaan läntiseksi maailmaksi. Nyt siihen saattavat liittyä myös aasialaiset demokratiat. On hyvin kiinnostava seurata, miten tällainen ajattelu alkaa mahdollisesti edetä.
Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälinen suhde on perinteisesti ollut hyvä. On tärkeä huomata, että viimeisen viiden vuoden kuluessa tuo suhde on tiivistynyt huomattavasti ja saanut uutta konkreettista sisältöä. Alkusysäyksenä toimivat jo presidentti Obaman kauden lopulla Venäjän toimet Ukrainassa ja Krimillä. Uusi turvallisuuskysymys ulottui Itämeren alueelle ja lisäsi Yhdysvaltain mielenkiintoa Suomeenkin. Suomen Venäjä-ymmärrykselle on kysyntää. Mutta myös Arktisen neuvoston puheenjohtajuutemme osui amerikkalaisia kiinnostaneeseen aikaan, etenkin Kiinan nousun kannalta.
Suomen ja Yhdysvaltain yhteistyössä on kyse paljosta muustakin kuin pelkästä turvallisuuspolitiikasta. Suomalainen teknologia, erityisesti jäänmurtaja- ja 5G-osaaminen, on noussut viime vuosina yhteyksissämme vahvasti esille. Näistä aiheista presidentti Trumpin kanssa vuosi sitten Washingtonissa puhuimme, enkä usko, että kiinnostus niihin hallinnon vaihtumisen myötä vähenee. Toki myös Suomen edessä oleva HX-hankinta on jatkossakin esillä.
Tuleva presidentti Joe Biden tunnetaan Suomessa hyvin. Monen muun tavoin tapasin tuolloisen varapresidentin hänen Suomen-vierailullaan 2011 puhemiehenä ollessani. Bidenin onnittelutervehdys 100-vuotiaalle Suomelle vuodelta 2017 kannattaa katsoa. Viesti siinä on vahva. Oma keskusteluyhteyteni Bidenin kanssa on jatkunut muutama vuosi sitten Münchenin turvallisuuskonferenssissa, sen päälle on hyvä rakentaa. Ja olemmehan me yhteyksiä molempiin amerikkalaispuolueisiin pitäneet kaiken aikaa yllä muutenkin, esimerkkinä vaikkapa kovasti arvostamani demokraatti- ja republikaanisenaattorien vierailu Kultarannassa kesällä 2018.
Bidenin kotikaupunki Wilmingtonilla Delawaressa on aivan erityinen Suomi-suhde. Juuri sinne saapuivat vuonna 1638 ensimmäiset suomalaiset ja ruotsalaiset, jotka tulivat sittemmin Yhdysvalloiksi muuttuneelle alueelle. Tämä vuosisatainen yhteys Delawaressa tunnetaan, siihen myös viittasin Bidenille eilen lähettämässäni onnittelukirjeessä. Ennusmerkit Suomen ja Yhdysvaltain kumppanuuden tiivistämiselle entisestään ovat hyvät.