”Taide ei ole peili joka heijastaa todellisuutta, vaan moukari, jolla sitä muokataan.”
Näin kuvasi Juha Hurmeen juuri äsken mainitsema Bertolt Brecht.
Minna Canthin taiteen välineinä olivat sekä peilin paljastavat heijastumat että moukarin muotoileva voima – niin realistinen kuvailu kuin myös yhteiskunnallinen vaikuttavuus.
Canthin omin sanoin ”..Kirjailijan tulee tuoda esiin kaikki juuri semmoisena kuin se on, ei kaunistaa mitään. Kaunokirjallisuuden tulee olla kuvastimena, joka ihmisille näyttää, minkälaisia he ovat.”
* * *
Minna Canthin kuvastin oli aikansa kirkkaimpia. Hän oli mestarillinen yhteiskunnan sisäisten jännitteiden ja valtasuhteiden ristivalottaja. Taiturillinen psykologinen ihmiskuvaaja, joka näki, kuuli ja aisti tarkkuudella, joka musiikin puolella vertautuisi absoluuttiseen sävelkorvaan.
Työmiehen vaimoa kirjoittaessaan Canth kertoi tunteneensa suurta rohkeutta, vapautta ja miltei uhkamielisyyttä.
Juuri näiden tunteiden voimaannuttamana hän työskenteli niin tasa-arvon, rauhanaatteen, työnväenaatteen, kuin myös uskonnollisen vapaamielisyyden puolesta. Ennen kaikkea hän julisti taistelevansa viimeiseen asti sorrettujen ja vääryyttä kärsivien puolella.
Tämän lupauksensa mukaisesti Canth toimi läpi elämänsä. Hän näki näkymättömäksi jääneet, antoi äänen äänettömille ja raivasi tilaa sivuun sysätyille – tarttuen vimmaisesti epäkohtiin ja järkyttäen siekailematta perinteistä konservatiivista maailmankatsomusta.
Minna Canth oli moukarinkäyttäjä vailla vertaa. Hän oli esitaistelija ja uudisraivaaja, jonka henkinen perintö on yhä vahvasti läsnä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Juuri siksi muistamme häntä tänään niin suurella kunnioituksella ja kiitollisuudella.
* * *
Minna Canthin aikalainen Zacharias Topelius on luonnehtinut:
”…Suomen nainen on kasvattanut kansansa, ollut sen ensimmäinen koulumestari. Hän on ollut, on vielä tänä päivänä ja on kaikkina aikoina oleva se voimien hiljainen lähde, joka virtaa historiaan miehen tekona.”
Topeliuksen ajatus oli eittämättä arvostava ja totuudellinen, mutta Canthin maailmankuvassa nainen ei kilpistynyt pelkäksi miehen voimien hiljaiseksi lähteeksi. Vaikeneminen ja passiivinen objektius eivät istuneet canthilaiseen naiskuvaan.
Canth halusi naisten nousevan miesten rinnalle yhtä äänekkäiksi ja näkyviksi toimijoiksi. Hänen mielestään ”herroilla oli syytä levottomuuteen, koska heidän kainaloiset kanansa eivät enää tahdo kainalossa pysyä, vaan rupeavat päristelemään ja pyrkivät lentoon”.
Minna Canth oli eturivissä valamassa sitä suomalaisen tasa-arvotyön jykevää peruskiveä, jolta kainaloiset kanat ponnistivat lopullisesti omille siivilleen vakaaseen, korkeaan lentoon.
Niin korkeaan, että tänä päivänä naisten ja miesten välinen tasa-arvo toteutuu maassamme toiseksi parhaiten koko maailmassa. Tyttömme voivat edetä mihin tahansa unelmoimaansa tehtävään, olipa se sitten vaikkapa tasavallan presidenttiys tai Yleisradion päätoimittajuus.
Samalla on syytä muistaa, ettei Canthin käynnistämä työ suinkaan ole vielä valmis.
Esimerkiksi lapsiperheköyhyyden poistamiseksi ja perheväkivallan torjumiseksi on työskenneltävä kaikin mahdollisin keinoin.
Nuorten, erityisesti poikien syrjäytymistä ja lukutaidon heikkenemistä tulisi ennaltaehkäistä jo varhaislapsuudessa.
Samapalkkaisuuden toteutumiseksi tarvitaan sitovia toimenpiteitä ja johtaviin asemiin tulisi nimittää huomattavasti enemmän naisia.
Ajatellessamme näitä teemoja on hyvä edelleen kysyä, mitä Minna toivoisi meidän tekevän, sillä tekemättä ei voi jättää.
* * *
Eräs aikamme rasitteista on lähes kaikkialta vyöryvä vihapuhe, joka aggressiivisuudellaan passivoi ja vaientaa.
Tiedostavatkaan ihmiset eivät uskalla puuttua havaitsemiinsa vääryyksiin eivätkä ottaa kantaa, koska pelkäävät joutuvansa itse uhkausten tai suoranaisen väkivallan uhriksi.
Kysymys ei ole siitä, etteikö ihmisillä olisi hyvää tahtoa, oikeudentuntoa ja toimintatarmoa vaan siitä, rohkenevatko he näitä voimavarojaan käyttää.
Myös Minna Canth joutui omana aikanaan kovan kritiikin ja vihamielisten hyökkäysten kohteeksi. Koska hän ei jakanut sääty-yhteiskunnan harmoniaan perustuvaa käsitystä kansasta yhtenäisenä joukkona, oli seurauksena syytöksiä repimisestä ja erimielisyyksien synnyttämisestä.
Ankarakaan painostus ei kuitenkaan häntä vaientanut.
Tänä päivänä Minna Canth ei katselisi hyvällä yhteiskuntaa, jossa uhkaukset ja kunnianloukkaukset ovat arkipäivää. Hän nousisi vihapuhetta vastaan supervoimaansa sisukkuutta säästelemättä.
Juuri näin tulisi meidänkin toimia. Jos haluamme rakentaa oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta, emme saa antaa pelolle ja sen lietsojille valtaa.
Hyvät Minna Canthin ystävät,
Jos juhlavuosiprojekteille myönnettäisiin Finlandia-palkintoja, olisi Minna Canth 175 –työryhmä itseoikeutettu tunnustuksen saaja, niin suuri menestys on merkkivuosi ollut, ydinsisältöinään
tasa-arvo, sananvapaus ja suvaitsevaisuus. Erään valtamedian sanoja lainaten: ”Minna Canth on nyt kaikkialla”.
Juhlavuoden suojelijana haluan sydämellisesti kiittää Minna Canthin seuraa ja kaikkia sen aktiiveja ansiokkaasta toiminnasta Canthin perinnön pitämisessä elävänä yhä uusille suomalaisille sukupolville. Kiitos Juha Hurmeelle ja kaikille tämän upean kansalaisjuhlan esiintyjille.
Lämpimät kiitokset kuuluvat myös kaikille niille kirjailijoille, joiden uutuusteokset ovat tuoneet suurnaisemme persoonasta ja tuotannosta esille tuoreita näkökulmia ja merkityksiä.
* * *
Minna Canthin elämäntyö on osa säkenöivintä ja edistyksellisintä suomalaista kulttuurihistoriaa. Se on tasa-arvon historiaa mitä moninaisimmissa ulottuvuuksissa – taistelua yhdenvertaisten mahdollisuuksien puolesta.
Vaikka Canth oli poikkeuksellinen lahjakkuus – näytelmäkirjailija, sanomalehtinainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, uusien kansainvälisten aatevirtausten välittäjä, liikenainen ja seitsemän lapsen yksinhuoltaja – oli hän ennen kaikkea avarakatseinen ihminen, jolla oli harvinaislaatuinen kyky asettua heikomman asemaan.
Juuri tällaista myötätunnon taitoa ja epäitsekkyyttä, kykyä nähdä toisessa se, mikä hänessä on parasta, tarvitsemme myös meidän ajassamme. Ajassa, joka liian usein korostaa vain yksilön omaa etua ja menestystä.
* * *
Parhaat juhlavieraat, kuten Elisa Tarkoma tervetuliaissanoissaan totesi, Minna Canth ei ole kuvitelmaa. Hän ei ole poissa, hän on tänään täällä ja toivoo meiltä kaikkea muuta, paitsi nukkuvaa, puolikuollutta elämää.
Hän ojentaa meille peilinsä ja moukarinsa. Tarttukaamme niihin avoimin silmin ja rautarohkein sydämin.