Hyvää iltaa ja lämpimästi tervetuloa Kultaranta-keskusteluihin. Olemme kokoontuneet tänne kesäkuussa vuodesta 2013 lähtien keskustelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaisista aiheista. Kun katsoo taaksepäin, käy selväksi, että viisi vuotta on hyvin pitkä aika kansainvälisessä politiikassa. Muutos globaalissa kuvassa on ollut varsin dramaattinen. Ja valitettavasti muutos ei suurelta osin ole kulkenut myönteiseen suuntaan. Sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys on selvästi ollut tämän muutoksen uhri. Vaikutamme olevan luisumassa maailmaan, jossa yksittäiset johtajat voimallaan jyräävät pysyvien instituutioiden yli, jossa yhden valta puhuu äänekkäämmin kuin monenkeskiset sopimukset ja yhteiset normit ja arvot. Tämä on hyvin vakava tilanne. On pysähdyttävä miettimään: mitä on pelissä? Kaunistelematta sanottuna järjestyksen puute tarkoittaa epäjärjestystä, jopa kaaosta. Sääntöjen puute tarkoittaa ei sääntöjä lainkaan. Tai jonkun muun sääntöjä, sääntöjä jotka on saneltu ilman suostumustamme. Viikko sitten näimme hyvin erilaisia kuvia kahdesta samanaikaisesta tapaamisesta. G7 Kanadassa, Shanghain yhteistyöjärjestö Kiinassa – toinen välitti kuvia ristiriitaisuudesta, toinen yhtenäisyydestä. Konkreettiset tulokset saattavat kertoa toisenlaista tarinaa, mutta nykymaailmassa vaikutelmilla on merkitystä. Jos länsi näyttäytyy heikkona ja epäyhtenäisenä, meidän on paljon vaikeampi puolustaa luomaamme järjestystä ja sen edustamia arvoja. Eilispäivän sääntöjen laatijoista voi tulla huomisen sääntöjen vastaanottajia. On yllin kyllin syitä olla huolissaan siitä, että kansainvälinen järjestys on rapautumassa silmiemme edessä. Suomen kaltaiselle maalle luotettava monenkeskinen järjestelmä on olennainen turvallisuutemme ja hyvinvointimme tekijä. Mutta menneiden ja nykyisten kehityskulkujen murehtiminen ei riitä. Pelkkä huolemme ei muuta mitään. Tarvitaan tekoja suunnan kääntämiseksi. Siksi olemme täällä. Tänään aloitamme katsomalla laajasti kansainvälisen järjestyksen tilaa. Pystyvätkö toisen maailmansodan jälkeen luodut kansainväliset järjestöt, YK etunenässä, yhä vaikuttamaan maailmaan, vai olemmeko kokonaan uuden aikakauden kynnyksellä? Voiko instituutioihin ja sopimuksiin edelleen luottaa, vai ovatko ne vain suurvaltapolitiikan pelinappuloita? Miten käsittelemme jatkossa rauhan ja turvallisuuden kysymyksiä, kauppaa ja ympäristöä, ihmisoikeuksia ja asevalvontaa? Huomenna jatkamme keskittymällä tarkemmin Euroopan unioniin. EU on itsessään sääntöpohjaisen järjestyksen tärkeä ilmentymä omassa maanosassamme ja maailmanlaajuisesti. Ja yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan EU on aina ollut monenkeskisyyden puolestapuhuja. Mutta kuunteleeko kukaan? Heikolta ja epäyhtenäiseltä näyttävä EU ei pysty muokkaamaan kansainvälistä järjestystä. Miten EU:sta saisi vahvemman, sekä sisäisesti että ulkoisesti? Uskon, että nämä kysymykset ovat yhtä ajankohtaisia vuoden kuluttua, kun Suomi aloittaa EU-puheenjohtajuuskautensa. EU on jo taloudellinen suurvalta ja se on hakenut globaalia johtoroolia ympäristönsuojelussa. Huomenna etsimme myös keinoja näiden kahden, talouden ja ympäristön, kestävään yhdistämiseen. Pienemmissä työryhmissä huomenna paneudumme suomalaisiin näkökulmiin koskien YK:n tulevaisuutta, tasa-arvoa ja ilmastonmuutosta. Kaikki ovat suuria kansainvälisiä aiheita, mutta työ niiden parissa on aloitettava kotona. Olen iloinen siitä, että meillä on erinomainen puhujajoukko käsittelemässä tätä laajaa asialistaa, alkaen tämän illan arvovaltaisesta paneelista ja päättyen YK:n pääsihteeriin huomenna iltapäivällä. Mutta Kultaranta-keskustelujen todellinen vahvuus tulee aina koko tähän telttaan kokoontuneesta ihmisjoukosta, ei vain lavalla olijoista. Tämän on tarkoitus olla aito keskustelu, jossa jokaisella osallistujalla on tasavertainen ääni. Rohkaisen teitä kaikkia käyttämään sitä. Haastetaan toinen toisiamme, mutta kuunnellaan myös toinen toisiamme. * * * Annan nyt puheenvuoron ensimmäisen paneelin juontajalle, Tuija Talvitielle. Odotan paljon tämän illan ja huomisen keskusteluilta.