(muutosvarauksin)
Arvoisat veteraanit, arvoisa juhlayleisö,
puhua Teille, seistä näin rivienne edessä, on hämmentävä kunnia minulle ja tuo samalla tunteen sanojen riittämättömyydestä. Veteraanipäivillä vuosien mittaan olette jo kuulleet monet kiitokset, eikä yksikään niistä ole ollut liikaa.
Tammenlehvän Perinneliitto selvitti viime vuoden lopulla suomalaisten asenteita ja käsityksiä veteraaneista ja veteraanipäivistä. Yhdeksän kymmenestä haastatellusta vahvisti, että ”veteraanien perintö muistuttaa meitä sankaruudesta, joka on osa suomalaisuutta”. Siis sankaruudesta ja suomalaisuudesta kysyttiin.
Puhun ensin sankaruudesta, Teidän sankaruudestanne. Nykyisin sankaruudeksi mielletään yksittäinen uroteko tai suursaavutus – ja tätä sankaruutta juhlitaan näyttävin menoin ja mainesanoin. Moni Teistä on kertonut kaihtavansa sellaista. Teidän sankaruutenne oli toisenlaista, se ei ilmennyt vain urheina sotatekoina, se sisältää paljon muuta.
Sankaruuttanne oli kestää kuukausia, jopa vuosia, alituiseen ja kaikkina päivinä tietoisuutta siitä, että juuri tänään voi hyvinkin olla kohtaloni päivä. Että nuori elämäni päättyy ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan. Että jään vaille kaikkea sitä, mitä aikuistuvan ihmisen pitäisi saada kokea. – Silti, Te pysyitte ruodussa.
Sankaruutenne sisälsi luopumista paljosta, tavallisen nuoren haaveista löytää kumppani tai jo vakiintuneille tuntemattoman pitkää eroa omista lapsista ja puolisosta; kaikille huolta läheisistä, joiden oloista ei ollut aina tarkkaa tietoa. Monille valmistuminen ammattiin tai aika opiskeluun katkesi, eikä jatkosta ollut mitään tietoa. – Silti, Te pysyitte ruodussa.
Sankaruutenne oli myös sopeutumista kylmään, nälkään ja kaiken puutteeseen – tämän päivän mittapuun mukaan epäinhimillisiin olosuhteisiin. – Silti, Te pysyitte ruodussa.
Me emme aina muista, että sankarimme olivat silloin nuorukaisia. Emme myöskään, että heidän sankaruutensa oli, ei arkipäiväistä, mutta jokapäiväistä.
Puhun sitten suomalaisuudesta, meidän suomalaisuudestamme. Tämän vuoden veteraanipäivien tunnuslause ”Veljeä ei jätetä, nuoria ei unohdeta” kulkee yli sukupolven. Veljeä ei jätetä – sehän kuvaa ihmisen aidon ja luonnonmukaisen reaktion, että huolehdin, jos toinen on hädässä. Nuoria ei unohdeta – se kertoo vielä lisäksi senkin, että emme elä vain omaa aikaamme varten.
Tunnuslause tuo väistämättä mieleen kaksi sanaparia: vapaus ja vastuu sekä oikeus ja velvollisuus. Niiden välillä vallitsee välttämätön yhteys – ei ole vapautta ilman vastuuta, ei oikeutta vailla velvollisuutta.
Sodan sukupolvi turvasi vapauden sekä tunsi ja täytti sen tuoman vastuun. Suomen jälleenrakennus ja nostaminen hyvinvointiyhteiskunnaksi on teko vertaansa vailla. Monet tinkivät omasta olemisestaan, jotta lapsille taattiin koulutus ja paremmat elämän eväät.
Yhdessä koettu opetti sekä arvostamaan että luottamaan toinen toisiinsa. Kun isänmaan asia oli tuottanut raskaita velvollisuuksia, alettiin myös kehittää oikeuksia, ja 1900-luvun loppupuolta onkin kuvattu oikeuksien ajaksi.
Nämä samat arvot ovat yhä keskeisiä. Kuulemme ja sanomme usein, että ”olen vapaa ja minulla on oikeus”, mutta yhtä usein meidän tulisi kuulla ja sanoa, että ”olen vastuussa ja täytän velvollisuuteni”. Kun tämä tasapaino vallitsee, kansakunnalla ei ole hätää.
* * *
Maanpuolustustahto on suomalaisten perimässä. Kertomani kyselytutkimus osoittaa, että nuoretkin ikäluokat tuntevat historian ja sotiemme merkityksen. Asevelvollisuuden suorittaminen on suurelle enemmistölle edelleen itsestään selvyys ja kotiuttamisen aikaan myönteinen käsitys kokemuksesta on vallitseva. Palvelusaika myös tutustuttaa eri alueilta ja lähtökohdista olevat nuoret toisiinsa, jolloin syntyy keskinäistä ymmärtämystä, joka vahvistaa yhteisöämme.
Maanpuolustusjärjestöissä on satojatuhansia jäseniä ja monet heistä osallistuvat aktiivisesti eri tavoin turvallisuutemme rakentamiseen. Eräs vapaaehtoisuuden ilmenemä on kunniakas, kohta 57 vuotta jatkunut toiminta rauhanturvaoperaatioissa eri puolilla maailmaa. Olemme tehneet yli 50.000 palveluvuoroa. Aseelliset konfliktit eivät valitettavasti ole ponnisteluista huolimatta loppuneet. Päinvastoin, rauhaa ylläpitävät ovat joutuneet entistä vaarallisempiin tehtäviin.
Meillä on käyty keskustelua kriisinhallintaoperaatioissa vammautuneiden hoidosta kotiin palaamisen jälkeen. Vaikka tällaisten tapausten määrä on pysynyt suhteellisen pienenä, on hyvä, että viranomaiset ovat ryhtyneet toimiin tarvittavan hoidon järjestämiseksi.
* * *
Parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä olevassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa korostetaan itsenäisen kansallisen puolustuksen merkitystä. Pidämme jatkossakin kiinni puolustuksen kulmakivistä – yleisestä asevelvollisuudesta, koko maan puolustamisesta sekä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.
On kuitenkin nähtävä, että maailmankuva muuttuu koko ajan. Silloin, seitsemän vuosikymmentä sitten, tuntui, että olimme jääneet yksin. Tänä päivänä meidän on oltava mukana turvallisuutta ja puolustusta koskevassa kansainvälisessä yhteistyössä.
Selonteossa korostuu yhteistyö monilla eri tasoilla ja tahoilla.
Pohjoismaissa on viime vuosien aikana herännyt paljon yhteistä ymmärrystä ja lisääntyvää panostusta turvallisuusyhteistyöhön. Tätä pidämme ensiarvoisen tärkeänä.
Olemme korostaneet myös EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan merkitystä. Ensi joulukuussa pidettävässä huippukokouksessa toivottavasti kyetään etenemään konkreettisen yhteistyön suuntaan.
Olemme perinteisesti tukeneet YK:n toimintaa kansainvälisen vakauden ylläpitämisessä ja olemme toimineet Naton johtamissa kriisinhallintaoperaatioissa, ensiksi Kosovossa ja nyt Afganistanissa.
Elämme keskinäisriippuvuuden maailmassa. Suomen, kuten muidenkin maiden, kehitys on yhä voimakkaammin kytköksissä kansainvälisessä toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Samalla turvallisuuteen liittyvät haasteet ovat yhä moniulotteisempia ja kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Ne ilmenevät usein kaukana meistä, mutta niillä voi olla vaikutuksia meihin. Vain osallistumalla ja yhteistyöllä voimme vastata näihin haasteisiin.
Kunnioitetut veteraanimme!
Voitte ylpeinä katsoa työnne jälkeä. En usko, että maailmalla kukaan olisi sotien aikana osannut ennustaa, että tuo pieni kansa vielä nousee muutaman vuosikymmenen aikana oikeus-, sivistys- ja hyvinvointivaltioksi, jota sitten pidetään monessa suhteessa mallimaana.
Puolustusvoimat avasi viikolla sotakuvien palvelun internetissä. Yhteys tukkeutui välittömästi, niin moni halusi nähdä. Ei Teitä unohdeta!
Niin, aina aika ajoin valitaan kaikkien aikojen suurin suomalainen. Tänään Teitä on täällä salin täydeltä! Kiitos kaikesta!