(muutosvarauksin)
Kun aseet vihdoin vaikenivat vuonna 1945, alkoi 95 000 sodissa pysyvästi vammautuneen sotainvalidin oma selviytymistaistelu. Teillä tämä kamppailu on kestänyt jo seitsemän vuosikymmentä. Jokainen sotaveteraani kantaa sodan jälkiä mukanaan elämänsä loppuun saakka. Sotainvalideja noista ajoista muistuttavat ikuisesti sodan aiheuttamat vammat.
Sotainvalidien – ja yhtä lailla muiden veteraanien – matka sodan jälkeisen jälleenrakennuksen ajoista tähän päivään toimii minkä tahansa sankaritarinan esikuvana. Sodissa vammautuneiden osalta erotan sankaritarinasta kolme juonnetta.
Ensimmäinen kertoo samasta periksiantamattomuudesta, joka pelasti maamme sotien vaikeina vuosina. Sotainvalidit eivät jääneet odottamaan toisten apua, vaan ryhtyivät päättäväisesti toimiin, joiden avulla he saattoivat palata työelämään ja osallistua yhteiskunnan jälleenrakentamiseen.
Valtiovaltakin tuli sotainvalidien tueksi heti sodan jälkeen säätämällä sotavammaisten huollon perustaksi sotilasvammalain.
Toiseksi juonteeksi sankaritarinassa nostan Sotainvalidien Veljesliiton perustamisen heti talvisodan jälkeen vuonna 1940. Veljesliitosta tuli vahva sotainvalidien ja heidän omaistensa asioita ajava järjestö. Liitto on tehnyt yhteiskunnallisesti merkittävää veljes- ja huoltotyötä ja toiminut jäsentensä aseman parantamiseksi jo yli 70 vuoden ajan. Veljesliiton 70-vuotisnäyttelyn tunnus ”taistelimme – taistelemme” muistuttaa meille, että tämä tärkeä työ jatkuu edelleen.
Kolmanneksi on mainittava sotainvalidien kuntoutussairaaloiden sekä sairas- ja veljeskotien verkoston rakentaminen. Hoitolaitokset rakennettiin huolehtimaan vaikeasti vammautuneista ja vastaamaan sotainvalidien pitkäaikaishoidon ja kuntoutuksen tarpeisiin. Korkealaatuinen hoito ja kuntoutus ovat aikojen saatossa tehneet monen sotainvalidin itsenäisen selviytymisen omassa kodissaan mahdolliseksi. Laitoksissa tehty sotavammojen lääketieteellinen tutkimus taas on parantanut tietämystä vammojen hoidosta entisestään.
Sankaritarinan kolmea juonnetta sitoo yhteen vakaa tahto, tulevaisuudenusko, yhteishenki ja halu auttaa kanssaveljiä ja -sisaria elämässä eteenpäin. Periaate ”kaveria ei jätetä” siirtyi rintamilta myös rauhanajan maailmaan.
* * *
Oulunkylän kuntoutussairaala on toiseksi nuorin laitos yli kahdenkymmenen sairas- ja veljeskodin muodostamassa verkostossa, joka rakennettiin pääosin Raha-automaattiyhdistyksen varoin. Täällä on tehty erinomaista työtä sotainvalidien ja veteraanien parhaaksi. Puitteet hyvään hoitoon ovat olemassa. Kesään heräävä luonto vielä korostaa laitoksen hienoa sijaintia.
Kuntoutussairaalan pidemmän aikavälin käyttöä ajateltiin jo Oulunkylän sairaskotisäätiön perustamisvaiheessa. Tämän kaksi vuosikymmentä toimineen laitoksen historia ja nykypäivä todistavatkin siitä kaukokatseisuudesta, jota sotainvalidityö ja Sotainvalidien Veljesliiton toiminta on aina sisältänyt. Laitosten ja sairas- ja veljeskotien on tarkoitettu jäävän käyttöön ja palvelevan myös tulevia ikäpolvia.
Tämä kaikkia kuntoutuslaitoksia ja sairas- ja veljeskoteja koskeva muutosvaihe vaatii kuitenkin herkkyyttä hoitolaitoksiin kohdistuvien tarpeiden tunnistamisessa. On ensiarvoisen tärkeää, että sotainvalideille turvataan korkeatasoinen hoito. Samalla on katsottava tulevaisuuteen ja vahvistettava osaamista uusilla toiminta-alueilla. Sairas- ja veljeskotiverkostolle on löydettävä toimiva paikka tulevaisuuden terveydenhuoltojärjestelmässä. Sairas- ja veljeskotien tulevaisuushankkeessa luotiin hyvä pohja näiden laitosten uudelleen asemoinnille.
Uskon vankasti, että Oulunkylän kolme tämänhetkistä käyttäjätahoa – Valtiokonttori valtion edustajana, Helsingin kaupunki sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri – osaavat toimia tältä osin viisaasti. Tästä on jo hyvää näyttöä. Myös paraikaa Helsingin designpääkaupunkivuodessa mukana oleva Oulunkylän kuntoutussairaalan geriatrisen kuntoutuksen palveludesign -hanke kertoo täältä löytyvästä vahvasta asiantuntemuksesta ja uudistumiskyvystä. Toiminnan kehittäminen on minkä tahansa organisaation, hoitolaitoksen tai sairaalan tulevaisuuden elinehto.
* * *
Meidän nuorempien saattaa olla joskus vaikea muistaa, että sotainvalidit – nyt noin 90-vuotiaita – olivat vammautuessaan keski-iältään vain 25-vuotiaita. Unohdetaan, miten pitkälle sodan jäljet ulottuvat ja kuinka kauan sen aiheuttamat inhimilliset kärsimykset kestävät. Sotien jälkilasku on ollut mittava myös yhteiskunnan kannalta. Ei sota pääty rauhan solmimiseen.
Sankaritarinan kolme pääjuonnetta osoittavat mitä oikeaan asiaan uskoen ja määrätietoisesti toimien voidaan saada aikaan. Tämä on näkynyt niin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, sotavammaisten huollossa, Veljesliiton järjestötoiminnassa, veljesavussa kuin myös sairas- ja veljeskotiverkoston rakentamisessa. Valtiovallan velvollisuutena on kantaa huolta, että suomalainen sotavammahuolto viedään kunniakkaasti loppuun.
Oulunkylän kuntoutussairaalan kaksi ansiokasta vuosikymmentä todistavat osaltaan vahvasta sitoutumisesta tähän tavoitteeseen. Kiitos kuuluu kaikille sairaalan toimintaan myötävaikuttaneille henkilöille ja toimijoille. Erityisesti haluan kiittää laitoksen osaavaa henkilökuntaa. Toivotan kuntoutussairaalalle vahvoja toiminnan vuosia.
Kiitän teitä, kunnioitetut sotainvalidit ja sotaveteraanit uhrauksistanne yhteisen isänmaamme hyväksi. Toivotan teille kaikille aurinkoista alkavaa kesää sekä voimia ja terveyttä tuleville vuosille.