Arvoisa rouva Eeva Ahtisaari, herra Marko Ahtisaari,
hyvät presidentti Martti Ahtisaaren omaiset ja ystävät,
hyvät suomalaiset
Suuri elämäntyö on täyttynyt. Martti Oiva Kalevi Ahtisaari, tasavaltamme kymmenes presidentti, on siirtynyt ajasta iäisyyteen.
Martti Ahtisaari eli pitkän ja vaikuttavan elämän. Hän oli suuri suomalainen, Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu. Hän jätti kädenjälkensä sekä kansalliseen että kansainväliseen historiaan.
Kaiken toiminnan keskiössä hänellä oli ihminen. Hän näki jokaisen lähimmäisenä, ja heistä kaikkein paatuneimmissakin jotain hyvää, jota kohti kurottaa. Jonka varaan rakentaa yhteyttä ja rauhaa. Toimia väsymättä paremman huomisen hyväksi.
***
Martti Ahtisaari oli hyvin vähän poliitikko ja hyvin paljon diplomaatti. Presidentinvaaleissa 1994 hän teki sivuväliintulon – politiikan ulkopuolinen valittiin politiikan päänäyttämölle.
Hän ei pyrkinyt mukautumaan poliittiseen tapakulttuuriin, josta myös seurasi arvostelua. Mutta ennen pitkää poliittinen tapakulttuuri alkoikin mukautua lähemmäs hänen suuntaansa. Niin kuin on hyvin kuvattu, hän oli ”matalien hierarkioiden mies”.
Tuloksekkaassa johtajuudessa, samoin kuin onnistuneessa diplomatiassa, ei voi piiloutua lausuntojen, lakipykälien tai protokollan taakse. Sitä tehdään persoonalla. Ja näin Ahtisaari totisesti teki.
Hänen kanssaan työskennelleet ovat kuvanneet häntä rauhalliseksi, kärsivälliseksi ja lämpimäksi. Mieheksi, joka malttoi pysähtyä ja kuunnella. Mutta tarvittaessa myös tiukaksi ja määrätietoiseksi neuvottelijaksi.
Moni on varmaan saanut jakaa kokemuksen siitä, miten mestarillisesti Martti osasi purkaa jännittyneisyyttä tai aristelua häntä tapaamaan tulleilta; usein siihen riitti pelkästään lämmin avaus: Hei, mikäs nyt mieltäsi painaa?
***
Omien sanojensa mukaan hän oli ikuinen evakko. Tämä lapsuuden kova kokemus arjen haavoittuvuudesta auttoi häntä myöhemmin asettautumaan konfliktialueiden hädänalaisten ihmisten asemaan.
Olisi helppo ajatella, että lapsuudessa tapahtunut juuriltaan repäisy ajoi häntä maailmalle. Tätä hän tuskin olisi itse allekirjoittanut. Nuoren mielen uteliaisuus ja päättymätön aktiivisuus häntä maailmalle vei, mutta juuret olivat ja säilyivät syvällä Suomen maaperässä.
Martti tunsi maansa. Kodin paikka oli vaihdellut ja sitä kautta hän oppi tuntemaan monenlaista suomalaisuutta, kaikkea hyvällä muistaen ja arvostaen. Tämän saivat kokea myös kansalaiset lukuisilla maakuntamatkoilla. Ja niitähän riitä riitti; ”Totta kai tulen” oli usein kuultu vastaus kutsuihin eri puolille maata.
Presidentin toimikausi 1994 alkoi ankean talouden merkeissä. Ensitöikseen presidentti tarttui näkyvästi keskusteluun ja toimiin, jotta laman jäljet korjattaisiin ja talous lähtisi nousuun. Isänmaan asia, ulkosuhteissa ja taloudessa menestyvä Suomi oli tavoitteena.
Virkaanastujaispuheessaan hän edellytti oikeudentuntoa tulevilta päätöksiltä: ”Ihmisarvo on asetettava uuden yhteisymmärryksen politiikan käyttövoimaksi. On huolehdittava siitä, että heikoimmissa asemissa olevat lähimmäisemme eivät menetä uskoa huomiseen”.
***
Martti Ahtisaarta arvostettiin maailmalla. Näkyvin tunnustus oli Nobel-palkinto, joka myönnettiin hänelle merkittävistä ansioista rauhan työssä. Hän on myös jäänyt pysyvään muistiin, niin monet terveiset ja muistamiset olemme maailmalta kuulleet ja välittäneet.
Arvostus myös näkyi vaikkapa EU:n Firenzen huippukokouksen illallisella 1996, jota noviisina pääsin seuraamaan. Valtionpäämiehethän puhuivat vapaasti siitä, mitä päivällä ei ollut avattu, samalla nauttien pöydän antimista. Tuli hetki, jolloin haarukat pysähtyivät. Martti Ahtisaarella oli puheenvuoro, pöydän tunnelma tiivistyi. Haluttiin tarkoin kuulla, mitä hänellä oli sanottavaa.
Rauha oli hänelle teonsana: tahdon asia. Se merkitsi täyttä omaa omistautumista työlle, mutta myös haastetta niille, joilla oli valtaa vaikuttaa. Sanoma heille kuului: ”aina on etuja, joita sota edistää. Siksi he, joilla valtaa ja vaikutusvaltaa on, voivat myös pysäyttää ne.”
Epäilemättä hän rauhanvälityksessä levolliseen tyyliinsä purki aluksi jännitteitä, kuunteli enemmän kuin puhui, johdatteli asianosaiset kiistan ytimeen – ja näin vähin erin riisui heidät aseista.
Tämä oli uskoa siihen, että minkä ihminen on rikkonut, ihminen myös korjaa. Rauhanvälittäjänä oli tärkeää, että kaikkien, joita sota koskee, tuli saada äänensä kuuluville. Naisten ja tyttöjen aseman turvaaminen oli erityisen tärkeää.
Presidentti Ahtisaaren työ Indonesiassa, Kosovossa ja Namibiassa ja muualla on jättänyt jälkensä lukemattomien ihmisten elämään. Moni hänet maailmalla kohdannut on tullut myös tänne tänään pitkien matkojen takaa kunnioittamaan hänen muistoaan. Se on myös inspiroinut, ja inspiroi edelleen, useita suomalaisia diplomaattisukupolvia. Hänen esimerkkinsä osoitti, kuinka kova työ ja vahva vakaumus kantavat hedelmää. Että diplomatian kentällä pienikin maa voi saada aikaan suuria.
***
Viime kädessä, ja ennen kaikkea, Martti Ahtisaari oli aviopuoliso ja isä. Tämäkään ei ollut hänelle yksisuuntainen tie. Eeva ja Marko, olette kulkeneet pitkän matkan Martin rinnalla. Hän toi monessa yhteydessä esiin tukenne korvaamattoman merkityksen. Huolenpitonne hänestä sairastumisen jälkeen on ollut koskettavaa.
Eevan rooli oli paljon muutakin kuin tehtävät diplomaatin puolisona. Te olette tehneet valtavan yhteisen työn. Kevään valtiovierailullani Namibiassa toistui tavan takaa muistot Eevasta ja Martista, ja siitä, mitä he yhdessä tekivät ja saivat aikaan.
***
Koko Suomi sekä Martti Ahtisaaren ystävät ja työtoverit maailmalla muistavat tänään presidentti Ahtisaarta ja hänen elämäntyötään syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta tuntien sekä läheisten suruun osaa ottaen.