Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Kiitän lämpimästi mahdollisuudesta olla avaamassa 203. maanpuolustuskurssia. Kurssin tarkoituksena on johdattaa teidät kattavasti ja monipuolisesti Suomen turvallisuuden peruskysymysten äärelle. Jokainen teistä tuo oman taustansa ja osaamisensa mukaan kokonaisuuteen.
Kurssinne alkaa sikäli otolliseen aikaan, että oma ilmatilamme on täynnä, sanoisinko sakeanaan, ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua. Tappio YK:n turvallisuusneuvostovaalissa kirvelee ja kirvoittaa ajatuksia. Osallistumisemme Islannin ilmavalvontaan herättää mielipiteitä. Ja pian edessämme on myös uusi turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko. Virikkeitä ei siis tule puuttumaan.
Suomen ulkopolitiikan pohjavirtana on aina ollut ja tulee aina olemaan turvallisen ja kansainväliseen oikeuteen perustuvan kansainvälisen ympäristön rakentaminen. YK on tässä ollut, puutteineenkin, elintärkeä toimija. Siksi on ollut luonnollista, että Suomi on pyrkinyt mukaan YK:n päätöksentekoon aina turvallisuusneuvostoa myöten.
Tämänkertainen yrityksemme päättyi epäonnistumiseen. Ei ole ihme, että tähän liittyy pettymyksen tunne. Kampanjointi kesti useita vuosia. Niinä vuosina kampanjaväkemme teki työtä itseään säästämättä. Vaikka tämä Suomen puolesta tehty työ ei vienyt meitä aivan maaliin, ei se kuitenkaan ollut turhaa. Se ei koskaan ole.
Kärsimme tappion, ja kilpakumppanimme Australia ja Luxemburg tekivät kumpikin erittäin vahvan kampanjan. Ne myös edustavat samanlaisia arvoja kuin mekin. Mutta niillä oli myös omat erityiset vahvuustekijänsä.
Suomen kampanja oli meidän itsemme näköinen ja tapainen. Emme halunneet muuttua muuksi kuin mitä olemme. Korostimme tärkeänä pitämiämme asiateemoja. Olimme innokkaita ja aktiivisia, mutta emme ehkä tunteneet kaikkia niitä tuulia, joita ulapalla kävi. Emme kenties pysähtyneet riittävän usein arvioimaan toimintaamme itsekriittisesti. Yhtä kaikki, olemme nyt kokemusta rikkaampia ja viisaampia.
Pettymyksen jälkeenkin on syytä muistaa, ettei YK-turvallisuusneuvostovaali ollut mikään ”kansainäänestys” Suomen ulkopolitiikasta. Asemamme on vahva, vakaa ja tunnustettu. Jatkamme aktiivista politiikkaamme YK:ssa. Tästä kertoo sekin, että valmistelemme parhaillaan uutta YK-strategiaa. Voimme avoimin ja luottavaisin mielin tähytä tulevaisuuteen ja rakentaa Suomen kansainvälistä asemaa.
* * *
Viime vuosien keskeinen piirre Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on pohjoismaisen yhteistyön jatkuva vahvistuminen. Tämä ei ole sattumaa tai mikään irrallinen hanke. Meitä Pohjoismaita hitsaavat yhteen monet tekijät alkaen historiasta ja yhteiskuntien samankaltaisuudesta.
Tänään meitä yhdistää myös yhteinen halu kehittää puolustusyhteistyötä Pohjoismaiden kesken. Olemme kaikki turvallisuuden tuottajia ja vastuunkantajia. Kohtaamme myös samanlaisia haasteita, koskivat ne sitten vaikkapa puolustusmateriaalin pilviin kohoavia kustannuksia tai kriisinhallintaan osallistumista. Kehittyvä yhteistoiminta NORDEFCO:n piirissä, EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka sekä Nato-kumppanuutemme ovat kaikki asemaamme vahvistavia tekijöitä.
Kuten hyvin tiedämme, Pohjoismaiden puolustusratkaisut eivät ole identtisiä. Osa on valinnut liittoutumisen, osa liittoutumattomuuden. Tämä ei ole ollut keskinäisen yhteistyömme este. Muut Pohjoismaat eivät ole sellaista nähneet. Lienee siis meidän etumme, ettemme mekään rakenna itsemme ympärille ahdasta aitaa.
Suomi on vastikään ilmaissut kiinnostuksensa osallistua yhdessä Ruotsin kanssa Islannin ilmatilan valvomiseen käytännössä kolmen viikon ajaksi keväällä 2014. Monet operaation toteuttamiseen liittyvät seikat ovat vielä avoinna ja jatkoselvitysten alla. Niiden valmistuttua asia on syytä käsitellä kattavasti eduskunnassa. Tämä on paitsi välttämätöntä, myös Suomen etu.
Islannin ilmavalvontaan osallistuminen toisi sotilaallisia hyötyjä yhteistoimintakyvyn ja kokemuksen kasvun myötä. Mutta ennen muuta osallistuminen olisi tärkeä askel otettavaksi, jos haluamme pohjoismaista puolustusyhteistyötä kehittää. Emme voi sanoa, että haluamme kehittää, mutta olla sitten kehittämättä. Uskottavuus on tärkein valuuttamme – myös turvallisuuspolitiikassa.
* * *
Uuden turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelu on edennyt loppuvaiheeseen. Työ on valmis eduskunnalle annettavaksi ennen vuodenvaihdetta. Urakka on ollut mittava, mutta samalla Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ympäristö on arvioitu ja linjattu toimintaa eteenpäin.
Koska työ on vielä kesken, keskityn tänään lähinnä Puolustusvoimien resursseihin ja yleiseen asevelvollisuuteen.
Kuluvan vuoden keväällä linjattu puolustusvoimauudistus oli välttämätön. Sen toteutus on ollut hyvin vaativa tehtävä, mutta puolustushallinto on – tavoilleen uskollisesti – siitä hyvin selvinnyt. Puolustusvoimauudistus on paikoin kipeä asia, mutta se antaa muillekin esimerkin siitä, miten ison mittakaavan uudistuksia tulee toteuttaa – ennakoivasti ja suunnitelmallisesti. Toinen vaihtoehtohan on myöhässä ja kaoottisesti.
Puolustusvoimauudistus ei ratkaise kuitenkaan kaikkea. Lähitulevaisuuden isoksi kysymykseksi on nousemassa puolustusvoimauudistuksen jälkeinen aika vuodesta 2015 eteenpäin. Kaikki näyttävät olevan yhtä mieltä siitä, että tavoitetilana on koko maan puolustaminen, yleinen asevelvollisuus ja liittoutumattomuus. Mutta tämän tavoitetilan ylläpitämiseksi tarvittavien ja toisaalta käytettävissä olevien resurssien välille on muodostumassa epätasapaino.
Haasteeksi on nousemassa muun muassa tärkeimpien joukkojemme varustuksen vanheneminen. Maavoimien materiaali vanhenee laajamittaisesti kuluvan vuosikymmenen lopulla. 2020-luvulla suuri osa merivoimien aluskalustosta sekä ilmavoimien Hornetit poistuvat käytöstä. Näiden haasteiden ratkaiseminen edellyttää jälleen ennakoivaa, pitkän tähtäimen ajattelua ja päätöksentekoa. Yksi asia on varmaa. Emme voi antaa tavoitetilan ja resurssien välisen kuilun revetä avoimeksi. Sillä siihen kuiluun tippuisi turvallisuuspolitiikkamme uskottavuuskin.
Yleinen asevelvollisuus on puolustusratkaisumme kivijalkaa myös jatkossa. Sen sotilaallinen perusta on kestävä niin kotimaan puolustamiseen kuin kriisinhallintaankin. Olemme lisäksi saaneet muiden esimerkistä nähdä, että asevelvollisuudesta luopuminen on kaikkea muuta kuin helppoa ja tuo mukanaan omat ongelmansa. Ammattiarmeijaan siirtyminen ei niin helposti käy.
Näen asevelvollisuuden myös maanpuolustusta laajemmin. Se on yhteiskunnankin puolustusta. Asevelvollisuudella on roolinsa yhteiskuntamme eheyden säilyttämisessä. Ja ehyt yhteiskunta on paitsi puolustamisen arvoinen, myös puolustuskykyinen.
* * *
Kun itse kävin maanpuolustuskurssin 122 talvella 1992, oli Suomi rajun laman alhossa. Tilanne huolestutti meitä kurssilaisia kovasti. Mutta sekin haaste selätettiin. Niin selätetään varmasti nykyiset ja tulevatkin, jos se vaan teistä riippuu. Haluan näillä sanoilla toivottaa teille kaikille menestystä ja kiinnostavia hetkiä 203. maanpuolustuskurssilla. Kiitos.