Arvoisat suurlähettiläät, hyvät naiset ja herrat
On ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Presidentinlinnaan tänään. Tämä illallinen on pitkä ja kunniakas perinne, joka kokoaa Suomeen akkreditoidut edustustojen päälliköt kaikista maanosista. Tämä on diplomatian juhla, hetki, jolloin voimme kunnioittaa maidemme välisten suhteiden merkitystä. Ja jokavuotinen perinne, normaaleina aikoina.
Viime tapaamisestamme on kuitenkin kulunut neljä vuotta. Diplomaattisen elämän kierrossa neljä vuotta on pitkä aika. Vain kourallinen teistä oli läsnä täällä toukokuussa 2019.Useimmat teistä osallistuvat tähän tilaisuuteen ensimmäistä kertaa.
Näin pitkä tauko kuvaa sitä, kuinka poikkeuksellisia aikoja elämme. Hyvin konkreettisesti syy, joka pakotti meidät kaikki rikkomaan tapoja ja perinteitä, myös tämän, oli tietysti pandemia. Paljon siitä, mikä oli normaalia, sysättiin äkillisesti syrjään. Kohdatessamme meille jotain käsittämätöntä, huomasimme kykenevämme asioihin, joita emme olisi aiemmin voineet kuvitellakaan.
Itse asiassa, kaiken sen inhimillisen kärsimyksen keskellä, jonka Covid-19 aiheutti, näkyi myös toivon pilkahdus. Tällaisella maailmanlaajuisella tragedialla, yleismaailmallisesti jaetulla kokemuksella, oli suuret mahdollisuudet saattaa meidät yhteen. Mahdollisuudet, jotka olisivat voineet heijastua pandemian torjuntaa pidemmällekin ja jotka olisivat voineet ulottua myös tapoihin, joilla vastaamme yhteisiin haasteisiimme.
Mahdollisuudet, jotka olisivat auttaneet meitä etsimään yhteisiä ratkaisuja, jotka olisivat yhdistäneet meitä, meitä erottavien vaikutuspiirien sijaan.
Valitettavasti tämä toivo on nopeasti haihtunut. Elämme kasvavien jännitteiden maailmassa. Syvenevien jakolinjojen maailmassa. Yhä vaarallisemmassa maailmassa meille kaikille.
* * *
Euroopassa olemme jo yli vuoden ajan joutuneet kohtaamaan jotain käsittämätöntä. Täysimittainen sota on palannut mantereellemme.
Mutta se on myös saattanut meitä enemmän yhteen. Euroopassa ja monien kumppaniemme kanssa kautta maailman teemme asioita, joita emme olisi aiemmin voineet kuvitellakaan – Ukrainalle antamamme sotilaallisen ja ei-sotilaallisen avun luonteen ja määrän osalta. Tuemme Ukrainaa vankkumattomasti sen taistellessa vapautensa, suvereniteettinsa ja alueellisen koskemattomuutensa puolesta, niin kauan kuin se on tarpeen.
On selvää, että Ukraina ja Ukrainan kansa ovat tämän sodan pääuhreja. Heidän inhimillinen kärsimyksensä on sietämätöntä, ja sen on loputtava. Mutta Ukrainan rajojen ulkopuolella meidän olisi ymmärrettävä paremmin, että on myös muita ongelmia. Niin vaikeasti käsin kosketeltavilta kuin ne tuntuvatkin, ne vaikuttavat meihin kaikkiin.
Tämä sota rikkoo vakavasti kansainvälistä oikeutta ja koko kansainvälistä sääntöpohjaista järjestystä. Niitä huolellisesti luotuja yhteisiä rakenteita, periaatteita ja sopimuksia, joiden tarkoituksena on suojella jokaista meistä voimankäytön uhalta tai voimankäytöltä.
Tämä ei ole vain alueellinen kysymys tai länsimainen huolenaihe. Tämä on maailmanlaajuinen tragedia. Sen pitäisi yhdistää meitä, ei erottaa meitä.
Ukraina ansaitsee laajaa kansainvälistä tukea oikeutetulle itsepuolustukselleen taistelukentällä. Samalla se ansaitsee kuitenkin myös laajaa kansainvälistä tukea etsiessään kestävää ulospääsyä sodasta. Oikeudenmukainen rauha voi olla vain sellainen, jonka Ukraina voi hyväksyä, sellaisena ajankohtana, joka on Ukrainan kannalta hyväksyttävä.
Näillä ehdoilla meidän on jo nyt uskallettava puhua myös rauhasta. Ei Ukrainasta, ei ilman Ukrainaa. Vaan Ukrainan kanssa.
* * *
Maailmanlaajuisesti katsottuna Ukrainan sota on vain yksi esimerkki lukemattomista tragedioista ja uhkista, joita kohtaamme. Tuhoisia sotia käydään myös muualla, ja monia matalamman intensiteetin konflikteja kytee edelleen eri puolilla maailmaa. Ilmastonmuutos ja luontokato etenevät yhä vaarallisempaa vauhtia. Äärimmäistä köyhyyttä ei ole vielä läheskään kitketty, ja inflaatio ja elinkustannusten nousu vaikuttavat jopa kaikkein vauraimpiin maihin. Nopeasti kehittyvät elintarvike- ja energiakriisit eivät kunnioita valtioiden rajoja.
Edessämme –koko maailmanlaajuisen yhteisömme edessä – olevat tehtävät ovat pelottavan vaikeita: yhtenäisyyden saavuttaminen jakolinjojen aikana, kansainvälisten instituutioiden puolustaminen kiivaan geopoliittisen kilpailun aikana, pyrkimys oikeudenmukaiseen rauhaan keskellä sodan aikaa.
Tämä on kaikki paljon vaadittu. Yksikään tavoitteista ei toteudu itsestään. Ne edellyttävät meiltä aitoa halua keskinäiseen kanssakäymiseen. Ei vain niiden kanssa, jotka jo jakavat samat näkemykset. Vaan ennen kaikkea niiden kanssa, jotka näkevät maailman eri tavalla.
Ammatti, jota te kaikki edustatte, antaa meille toivon pilkahduksen, jota planeettamme ja jokainen kansakunta kipeästi kaipaavat. Näinä poikkeuksellisina aikoina tarvitsemme enemmän diplomatiaa, emme vähemmän. Meidän on puhuttava toisillemme, kuunneltava toisiamme. Meidän on luotava keskinäistä luottamusta ja kunnioitusta. Meidän on etsittävä yhteistä pohjaa, etsittävä yhteisiä ratkaisuja. Meidän on tehtävä maailmasta turvallisempi meille kaikille. Uskon vilpittömästi, että jos diplomatia onnistuu yhdellä alalla, se voi heijastua laajemmalle ja vaikuttaa myönteisesti myös muille aloille.
* * *
Haluan vilpittömästi kiittää teitä kaikesta tekemästänne arvokkaasta työstä. Haluaisin ehdottaa maljaa maidemme välisille suhteille ja diplomatialle.