Yhteisiin haasteisiin vastaaminen muuttuvan geopolitiikan aikakaudella
Hyvät naiset ja herrat, hyvät ystävät
Minulle on suuri ilo olla Etelä-Afrikassa. Edellisen vierailuni Johannesburgiin tein 10 vuotta sitten hyvin erilaisessa tilanteessa. Kuten tuhannet muutkin, olin tullut jättämään viimeisen tervehdykseni todelliselle suurmiehelle, presidentti Mandelalle.
Nelson Mandelan henki ja elämäntyö toivat ihmiset ja kansakunnat yhteen. Hänen hautajaisissaan minuun teki vaikutuksen vahvan maailmanlaajuisen yhtenäisyyden tunne. Unohdimme hetkeksi erimielisyytemme ja keskityimme siihen, mikä meitä yhdistää.
Tänä päivänä tuo tunne näyttää olevan lähes täysin kadoksissa. Maailma muuttuu yhä jakautuneemmaksi. Aikana, jolloin kohtaamme monimutkaisia maailmanlaajuisia haasteita – haasteita, jotka voimme voittaa vain yhdessä – näytämme ajautuvan kauemmas toisistamme.
***
Elämme useiden ja toisiinsa kietoutuvien kriisien aikakautta. Ilmastokriisi ja luontokato. Ruoka- ja energiakriisit. Koronapandemian vaikutukset ja terveyskriisi. Inflaatio ja elinkustannuskriisi. Ne kaikki ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja vahvistavat toisiaan. Samaan aikaan sodat ja konfliktit eri puolilla maailmaa aiheuttavat edelleen suunnatonta inhimillistä kärsimystä, viimeisimpänä esimerkkinä Sudanin tilanne. Ukrainassa Venäjä käy sotaa, jolla on yhä lisääntyvässä määrin maailmanlaajuisia vaikutuksia.
Ilmastonmuutosta voi hyvällä syyllä pitää suurimpana koettelemuksena, jonka maailmanyhteisö joutuu meidän aikanamme kohtaamaan. Se vaatii meitä tarkastelemaan uudelleen elämäntapojamme: tapaamme tuottaa, kuljettaa ja kuluttaa. IPCC:n viimeisin arviointiraportti sisälsi kriittisen viestin: ”Mahdollisuus taata elinkelpoinen ja kestävä tulevaisuus meille kaikille maapallolla on umpeutumassa nopeasti”. Mahdollisuus on umpeutumassa nopeasti. Jos tämä ei saa meitä havahtumaan, niin mikä sitten?
Ilmastonmuutos ei kohtele meitä tasapuolisesti. Ne, jotka ovat vähiten vastuussa siitä, kärsivät eniten. Monissa Afrikan maissa ilmastonmuutokseen liittyvät ilmiöt vaikuttavat tuhoisasti yhteisöihin, talouksiin ja ekosysteemeihin.
Meillä ei ole varaa lykätä ilmastotoimia – ei Euroopassa eikä Afrikassa. Ei missään. Meidän on kuitenkin varmistettava, että siirtymä on oikeudenmukainen. Suomi lisää tänä vuonna merkittävästi kansainvälistä ilmastorahoitusta kehitysmaille. Champions Group on Adaptation Finance -ryhmän aktiivisena jäsenenä korostamme, että on tärkeää pitää kiinni Glasgow’n COP26-kokouksessa annetuista sitoumuksista.
Maailmassa vallitsi ruokakriisi jo ennen kuin Venäjä aloitti sodan Ukraina vastaan. Mutta sota pahentaa tätä tragediaa entisestään. Maatalousmaiden ja logistiikkainfrastruktuurin tuhoutuminen on vaikuttanut vakavasti Ukrainan viljanvientiin, samoin kauppareittien tukkiminen. Mustanmeren viljanvientisopimus on tuonut toivon pilkahduksen. On erittäin tärkeää, että sopimusta jatketaan.
Mikään yksittäinen maa tai maanosa ei pysty ratkaisemaan yhtäkään näistä kriiseistä yksin. Tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä, ja Afrikan rooli kasvaa nopeasti. Se on maanosaa, jossa on maailman nopeimmin kasvavia talouksia ja jonka väkiluku on vuoteen 2050 mennessä yli neljännes koko maailman väestöstä.
Afrikan geopoliittinen vaikutusvalta on sekin kiistaton. Viime vuonna EU ja Afrikan unioni uudistivat kumppanuutensa yhteisen tulevaisuuden rakentamiseksi läheisinä kumppaneina ja naapureina. Tarvitsemme afrikkalaista johtajuutta voidaksemme pelastaa ja vahvistaa tehokasta monenvälistä yhteistyötä, jonka ytimessä on YK.
***
Venäjän sodalla Ukrainassa on haitallisia maailmanlaajuisia seurauksia. Se on erittäin ilmeistä. Sekin on täysin selvää, kuka on hyökkääjä. Venäjä pitää pilkkanaan YK:n peruskirjaa, jonka mukaan jäsenvaltioiden on pidätyttävä ”väkivallan käyttämisestä minkään valtion alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan”.
Tästä huolimatta te ja minä saatamme katsoa Ukrainan sotaa hieman eri näkökulmasta. Maantieteellisesti Ukraina sijaitsee kaukana Afrikasta. Suomesta katsottuna se on meidän naapurustossamme. Monilla Afrikan mailla on muistoja läheisistä suhteista Venäjään neuvostoaikana. Suomen kokemus on täysin erilainen.
Elimme sata vuotta Venäjän keisarikunnan alaisuudessa. Kun imperiumi hajosi, julistimme itsenäisyytemme ja aloimme rakentaa demokraattista hyvinvointivaltiota.
Toisen maailmansodan aikana puolustauduimme nuorena itsenäisenä kansakuntana Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan. Taistelimme sinnikkäästi ja säilytimme itsenäisyytemme. Maksoimme kuitenkin kalliin hinnan: monen ihmisen elämä tuhottiin ja alueita menetettiin.
Sodan jälkeen onnistuimme tulemaan toimeen Venäjän kanssa vuosikymmenten ajan. Mutta kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, historialliset muistikuvamme palasivat mieleen. Sota jättää syvät jäljet.
***
Hyvien vuosien aikana olimme investoineet turvallisuuteemme ja puolustukseemme. Venäjän ilmeinen yritys palauttaa vaikutuspiirit ja alistaa naapurinsa sai meidät kuitenkin ottamaan vielä yhden askeleen turvallisuutemme lisäämiseksi: eli haimme Nato-jäsenyyttä.
Liittymällä Natoon Suomi ei pyri vahvistamaan jakolinjoja. Blokkeihin jakautunut maailma on vaarallisempi meille kaikille. Nato-jäsenyytemme ei ole suunnattu ketään vastaan. Liittokunnan kautta maksimoimme oman turvallisuutemme. Samalla pidämme kiinni arvoistamme. Suomi on edelleen vakaa ja ennustettava Pohjoismaa, joka pyrkii ratkaisemaan riidat rauhanomaisesti.
Rauhan pitäisi olla tavoitteena myös Ukrainassa. Historia on osoittanut, että kestävän rauhan rakentaminen edellyttää oikeuden toteutumista. Oikeudenmukainen rauha ei voi olla muiden sanelema. Sen on oltava sellainen, jota Ukraina itse pitää oikeutettuna.
Tällä hetkellä sellaista rauhaa ei ole näköpiirissä. Mutta kun sen aika koittaa, kansainvälisen yhteisön on oltava valmis varmistamaan, että saavutettu rauha on kestävä.
***
Riippumatta siitä, mistä maailman kolkasta katsomme globaalia tilannetta, näemme kasvavia haasteita. Jotta saamme purettua vastassamme olevan kriisien vyyhdin, meidän on yhdistettävä voimamme.
Olipa kyseessä sitten ilmasto ja luonto tai sota ja rauha, meillä on vastuumme tulevia sukupolvia kohtaan. Olemmeko onnistuneet varmistamaan elinkelpoisen ja kestävän tulevaisuuden kaikille? Olemmeko noudattaneet niitä sääntöjä ja lakeja, jotka ohjaavat maiden ja kansojen rauhanomaista rinnakkaiseloa? Valinnat, joita teemme tänään, kuvastavat sitä, miten paljon arvostamme nuorempien sukupolvien hyvinvointia.
Maailman nuorimman väestön ansiosta Afrikassa on valtavasti potentiaalia. Kun osallistamme nuoria ja otamme heidät mukaan päätöksentekoon – sekä kansallisesti että kansainvälisesti – saamme tuoreita näkökulmia nykypäivän haasteisiin ja panostamme tulevaisuuden johtajuuteen. Olen toiveikas, että nuoremmissa sukupolvissa on jälleen kasvamassa johtajia, joilla on kyky saattaa ihmisiä yhteen. Johtajia, jotka saavat meidät keskittymään siihen, mikä meitä yhdistää.
Hyvät ystävät, kiitos.