(muutosvarauksin; puheen kieli englanti)
Arvoisa pääsihteeri, rouva puheenjohtaja, arvoisat parlamentaarisen yleiskokouksen edustajat, hyvät naiset ja herrat,
Kuluva vuosi 2019 on tärkeä vuosi Euroopan neuvostolle. Ei vain järjestön historian vaan erityisesti sen tulevaisuuden vuoksi.
Juhlimme tänä vuonna Euroopan neuvoston 70-vuotista taivalta sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestyksen kulmakivenä maanosassamme. Toisen maailmansodan jälkeen perustetun Euroopan neuvoston idea oli selvä: ei koskaan enää.
Euroopan ei koskaan enää pidä ajautua sotaan. Sotaan, jonka hintana on järkyttävä inhimillinen kärsimys. Sotaan, joka myös johtaa vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, pahimmillaan rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltio – Euroopan neuvoston perusarvot – voivat kukoistaa vain rauhan aikana. Siksi rauhan säilyttämisen tulee olla meille etusijalla. Ihmisoikeuksien toteutumiselle mikään ei ole tärkeämpää kuin rauha. Kaikki muu tulee sen jälkeen.
Vuonna 1949 rauhan periaate kirjattiin Euroopan neuvoston perussäännön alkuun: ”oikeudenmukaisuuteen ja kansainväliseen yhteistyöhön perustuvan rauhan lujittaminen on ensiarvoisen tärkeää ihmisyhteisön ja sivistyksen säilymiselle”.
***
Viimeisten 70 vuoden aikana rauha ja yhteisesti sovitut säännöt ovat olleet Euroopassa erittäin kestäviä. Täydellisyyttä ei ole saavutettu, mutta yleinen kehityssuunta oli pitkään kohti parempaa. Euroopan neuvosto sopimuksineen on ollut avainasemassa tässä myönteisessä kehityksessä. Euroopan neuvosto on menestyksekkäästi ylläpitänyt niitä perusarvoja, jotka määrittelevät meidät eurooppalaisiksi.
Minua kuitenkin huolestuttaa, miten nykyään puhumme näiden arvojen menestyksestä yhä enemmän menneessä aikamuodossa. Nykyhetkeä, saati tulevaisuutta tarkastellessamme puheessamme on usein huomattavan epävarma sävy.
Moni Euroopassa tällä hetkellä vallitsevista erimielisyyksistä tuntuu itse asiassa liittyvän juuri omiin arvoihimme. Sen sijaan että arvomme olisivat vientituote kuten ennen, meidän onkin nyt keskityttävä puolustamaan niitä kotikentällä.
Meillä on sisäiset vaikeutemme, minkä lisäksi elämme nopeasti muuttuvassa globaalissa ympäristössä. Voimme kaikki nähdä, ettei muutoksen suunta ole pelkästään myönteinen. Koko sääntöpohjainen kansainvälinen järjestys on kasvavan paineen alla. Joudumme todistamaan kielteistä muutosta kansainväliseen oikeuteen sitoutumisessa. Yhdessä sovittuja sopimuksia ja sääntöjä kyseenalaistetaan.
***
Sääntöpohjaisen järjestyksen kohtalo ei ole mikään abstrakti kysymys. Siinä ei liioin ole kyse vain suurvaltapolitiikasta eikä valtioiden välisistä suhteista. Periaatteet ja sitoumukset, joista järjestys koostuu, ja niitä suojelevat monenväliset instituutiot vaikuttavat perustavanlaatuisella tavalla arkielämäämme. Jos ne horjuvat, tavalliset ihmiset – yksilöt, me kaikki – joudumme kärsimään.
Euroopan neuvosto on rauhallisen ja rakentavan yhteisen keskustelun foorumi. Sen vastakohta olisi vahvimman valta. Mutta onneksi on päinvastoin: Euroopan neuvosto keskittyy nimenomaan jokaisen yksilön oikeuksiin.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ihmisoikeustuomioistuimen ansiosta ihmiset voivat hakea oikeutta silloin kun eivät sitä omassa maassaan ole saaneet. Moni on myös käyttänyt tätä mahdollisuutta. Ihmisoikeustuomioistuimessa on tällä hetkellä vireillä yli 57 000 valitusta.
Lukua voi tarkastella myös siitä perspektiivistä, miten valtava määrä ihmisiä saa nykyään nauttia ihmisoikeussopimuksen suojasta. Kun Suomi liittyi Euroopan neuvostoon 30 vuotta sitten, olimme neuvoston 23. jäsen. Jäsenvaltioiden lukumäärä on sittemmin kaksinkertaistunut. Meitä on nyt 47 valtiota, 840 miljoonaa ihmistä. Euroopan neuvosto, sen sopimusjärjestelmä ja ihmisoikeustuomioistuin ovat heitä jokaista varten. Huikea saavutus, mutta samalla valtava vastuu.
***
Tiedän, että Euroopan neuvostossa on parhaillaan käynnissä uudistusprosessi. Kiireelliset budjettikysymykset ja hallintouudistukset on tietysti ratkaistava. Vielä tärkeämpää on kuitenkin käyttää tilaisuus hyväksi ja pohtia järjestön visioita ja painopistealueita tulevaisuutta ajatellen.
Itse toivon, että Euroopan neuvosto toimisi edelleen jäsenmaidensa selkärankana. Uudistuksen tulisi pohjautua järjestön ainutlaatuisiin vahvuuksiin. Niitä ovat erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, ihmisoikeusvaltuutettu ja valvontamekanismit. Jäsenvaltioiden on edelleen noudatettava sitovia sopimuksia, sitä ei tule heikentää.
Mikäli haluamme onnistua suojelemaan Euroopan neuvoston korvaamatonta perustaa, meidän ei kuitenkaan pidä sulkea silmiämme muutoksilta maailmassa, jossa elämme. Vuonna 1949 perussäännön allekirjoittajat eivät olisi voineet edes kuvitella meitä nyt ympäröiviä ilmiöitä, joita me jo pidämme itsestäänselvyyksinä. Lisää muutoksia on varmasti luvassa.
Säilyttääkseen merkityksensä Euroopan neuvoston on minkä tahansa organisaation tapaan oltava ketterä ja reagoitava uusiin tilanteisiin sitä mukaa kuin niitä ilmenee. Olla ajan hermolla voi kuulostaa lattealta tavoitteelta, mutta se ei ole helppoa.
Tarve uudenlaiseen dynamiikkaan Euroopan neuvoston työskentelyssä voi nousta aivan uudenlaisista lähteistä. Uudet teknologia kuten tekoäly, tai ilmastonmuutos kaikkine seurauksineen, voivat vaikuttaa aiemmin ennakoimattomalla tavalla ihmisoikeuksiin, demokratiaan ja perinteiseen oikeusvaltioon.
Kohtaamme myös ilmiöitä, jotka itsessään eivät suinkaan ole uusia mutta joiden laajuus tai luonne on uutta. Muuttoliike on viime vuosina ollut yksi eniten Eurooppaa jakanut ilmiö, niin valtioiden sisällä kuin niiden välilläkin. Uskon, että suurin vastuu tähän haasteeseen vastaamisessa on Euroopan unionilla.
Mikäli EU ei pysty sopimaan muuttoliikettä koskevista yhteisistä säännöistä, riskinä on, että jäsenvaltiot alkavat kilpailla keskenään siitä, mikä niistä olisi vähiten houkutteleva kohdemaa. Se olisi huono uutinen myös Euroopan neuvoston perusarvojen kannalta.
Meillä voi tulevina vuosina olla edessä monta vaikeaa keskustelua. Euroopan neuvosto voi tuoda lisäarvoa näihin keskusteluihin niin poliittisella, juridisella kuin eettiselläkin tasolla. Tai tarkkaan ottaen monia arvoja lisää. Euroopan neuvoston vastuulla on varmistaa, että sen periaatteet muokkaavat edelleen Euroopan tulevaisuutta, samoin kuin ne ovat tehneet viimeiset 70 vuotta.
***
Suomen ulkoministeri on uskoakseni eilen keskustellut kanssanne Suomen ministerikomitean puheenjohtajuuskauden prioriteeteista. Haluaisin lausua muutaman sanan yhdestä avainteemoistamme: sukupuolten tasa-arvosta ja naisten oikeuksista.
Sukupuolten tasa-arvo on ollut yksi keskeisimpiä elementtejä Suomen menestystarinassa, kasvussamme köyhyydestä vaurauteen. Se ei olisi onnistunut ilman yhdenvertaisia mahdollisuuksia kaikille. Se mikä on toiminut hyvin Suomessa, on sovellettavissa myös koko maailmaan. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa aliarvioida puolen väestön oikeuksia. Sukupuolten tasa-arvoa on syytä tavoitella jo itsessään, mutta sillä on myös merkittävä taloudellinen vaikutus, joka puolestaan lisää kestävää kehitystä.
Yksi tärkeimmistä sukupuolten tasa-arvoon liittyvistä asioista on naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen. Euroopan neuvoston Istanbulin sopimus on uraauurtava niin tavoitteiltaan kuin laajuudeltaankin. Siinä asetetaan meille kaikille selkeät tavoitteet kaikenlaisen naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi. Me olemme Suomessa ryhtyneet lukuisiin konkreettisiin tekoihin sopimuksen ratifioinnin jälkeen, mutta paljon on vielä tehtävää.
Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuminen on yksi sitoumuksistani YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin HeForShe-vaikuttajaryhmän jäsenenä. Naisten ja tyttöjen edelleen kokeman väkivallan määrä paitsi Suomessa, myös maailmanlaajuisesti, huolestuttaa minua suuresti. Jotta voisimme rakentaa tasa-arvoisempaa ja kestävämpää maailmaa, tämän väkivallan on yksinkertaisesti loputtava.
***
Euroopan neuvosto on tällä hetkellä vaikeassa poliittisessa tilanteessa. Saatamme menettää yhden jäsenistämme. Haluan korostaa, että tilanteen perimmäisistä syistä ei ole minkäänlaisia epäilyksiä. Suomi tuomitsi julkisesti ensimmäisten maiden joukossa Krimin liittämisen Venäjään. Venäjän lähtö Euroopan neuvostosta olisi silti menetys kaikille osapuolille. Ja lopulta yksi isku lisää koko sääntöpohjaiseen kansainväliseen järjestykseen.
Luotan siihen, että Euroopan neuvosto ratkaisee tämän kriisin, kuten se on ratkaissut aiemmatkin. Suomi tukee aktiivisesti muiden jäsenvaltioiden ja sidosryhmien kanssa ponnisteluja ratkaisun saavuttamiseksi. Tätä ongelmaa ei voida selvittää myöskään ilman parlamentaarista yleiskokousta. Siksi tarvitaan läheistä yhteistyötä eri instituutioiden välillä – ministerikomitean ja parlamentaarisen yleiskokouksen – yhteisen ja kestävän ratkaisun löytämiseksi.
***
Arvoisat parlamentaarisen yleiskokouksen edustajat,
Olette tämän keskustelufoorumin parhaita asiantuntijoita. Nyt seuraavassa keskustelussa kuulisin erityisen mielelläni konkreettisia ajatuksianne siitä, miten jatkaa tästä eteenpäin.