Tämä on jo kolmas tapaamisemme lyhyen ajan sisällä. On harvinaista, että korkeimman tason vuorovaikutus on näin tiivistä, mutta Suomen ja Viron välillä se kuuluu asiaan.
Jaettu ja osin erillinen historiamme on nyt erityisesti mielessä, kun Suomi jo viettää ja Viro valmistautuu viettämään 100-vuotisjuhliaan. Toisinaan voimakkaampien historiankirjoitus kävelee pienten valtioiden ylitse. Tähän meidän ei ole tarvinnut alistua. Runonlaulajien jälkeläisinä kerromme itse omat tarinamme. Tämä on tärkeää myös informaatiovaikuttamisen aikakaudella.
Itsenäisyytemme keskeiset hetket ovat kietoutuneet monin tavoin yhteen. Suomen ja Viron itsenäisyysjulistusten välillä oli vain 11 viikkoa. Viro taisteli vapaussodassaan voitokkaasti ulkopuolisia vihollisia vastaan, myös suomalaisten heimoveljien tuella. Suomen jatkosotaan tulivat puolestaan virolaiset Suomen-pojat avuksi. Tämä on kunniavelka, jota me suomalaiset emme koskaan unohda.
Jaetuista kokemuksista huolimatta poliittiseen historiaamme kuuluu myös eroavaisuuksia. Ei olekaan ihme, että joskus olemme nyansseista erimielisiä ja painotamme tai sanoitamme asioita toisin. Tätä ei pidä säikkyä. Pääasia on, että kunnioitamme toistemme näkemyksiä. Ja kun riittävän usein tapaamme, kuulemme ja kuuntelemme myös toistemme kantojen perustelut. Siten väliimme jäävä rakonen pienenee, poistuukin.
* * *
Koko läntinen maailma elää nyt hämmennyksen aikaa. Euroopassa olemme tottuneet pitämään demokratiaa, luotettavaa mediaa, ihmisten yhdenvertaisuutta ja oikeusvaltioperiaatetta itsestään selvinä asioina. Nyt ne ovat saaneet rinnalleen epävarmuutta aiheuttavia elementtejä. Hallitsematon maahanmuutto, kasvava ääripopulismi ja suvaitsemattomuus yhdistettynä taloudelliseen epävarmuuteen ovat luoneet uusia yhteiskunnallisia alavirtauksia. Terrorismi osuu myös meihin. Virolaishenkiä menetettiin Nizzassa ja suomalaisia loukkaantui Brysselissä.
Myös yhteisellä Itämerellämme on tapahtunut paljon. Geopolitiikan sanotaan tehneen paluun, jos se koskaan täysin alueelta poistuikaan. Ainakin jännitys on lähialueellamme kiristynyt.
Itse uskon jännityksen olevan heijastumaa laajemmasta kansainvälisestä suursäätilasta. Silti kylmä puhuri tuntuu myös meidän kasvoillamme. Se luo epävarmuuden ja ennakoimattomuuden tunteen, joka on erityisesti pienille, kansainvälisen oikeuden sääntöjä kunnioittaville maille vähintäänkin epämiellyttävää.
Suomi ja Viro nojaavat kansainväliseen oikeuteen ja meillä on oikeus ja jopa velvollisuus sen noudattamista vaatia. Vaikka suurvalloilla on toisinaan taipumus tulkita sääntöjä omien etujensa mukaan, tulee oma toiminta pitää puhtaana. Vain silloin on mahdollisuus vaatia sitä muilta. Suomi ja Viro ovat omalta osaltaan hoitaneet hyvin niin EU- kuin muutkin kansainväliset velvoitteensa. Tällainen toiminta huomataan, sitä arvostetaan.
Arvojen ja esimerkin voima eivät kuitenkaan aina riitä. Tarvitaan myös aloitteellisuutta ja toimia, joilla lieventää jännitystä ja joilla osoittaa yhteistyön ja yhteisten rakenteiden arvo kaikkien kannalta. Viime viikolla Helsingissä järjestetty kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön ICAO:n työryhmäkokous alueemme lentoturvallisuudesta on tästä hyvä esimerkki. Olen tyytyväinen, että kokous saatiin järjestettyä ja että se saa jatkoa. Haluan kiittää Viroa tuesta aloitteen edistämisessä.
Emme ole kuitenkaan yksin, edes kaksin. Yhtenäinen Euroopan unioni, keskinäinen solidaarisuus ja määrätietoisuus ratkaisujen hakemiseksi ovat omissa käsissämme. Uskon, että Viro tulee olemaan taitava EU-puheenjohtaja tämän vuoden loppupuoliskolla. Suomi tulee olemaan kaikin tavoin Virolle tässä tehtävässä tukena.
EU:n on toki uudistuttava ja keskityttävä toimintoihin, joista on kansalaisille lisäarvoa. Kansalaisten turvallisuuden takaaminen nousee esimerkkinä mieleen. Usein unohtuu sekin, että Suomen ja Viron talouksien ja ihmisten tiiviin kanssakäymisen pohjalla on nimenomaan EU. Ilman unionin tukea työvoima olisi saattanut jäädä liikkumatta, energia- ja infrastruktuurihankkeet toteuttamatta, Suomenlahti nykyisessä mitassa umpeen kuromatta.
* * *
Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen Suomi näki uuden naapurinsa välittömästi kumppanina. Suomi100-teemalauseenamme on ”Yhdessä – Tillsammans”. Vaikka alkuperäisenä ajatuksena lienee ollut, että suomalaiset tekevät yhdessä toisten suomalaisten kanssa juhlasta omannäköisensä, sopii tuo ilmaus täysin myös Suomen ja Viron suhteeseen. Soisi sen kaikuvan Euroopassa laajemminkin.
Lennart Mereä lainaten, yksittäistä ihmistä tai jopa sukupolvea vaivaa aina houkutus todeta tehtävän jo täyttyneen. Mutta juhlavuosistamme huolimatta kansakuntien kohdalla, tai meidän tapauksessamme niiden välillä, tämä ei päde: Meidän matkamme ja yhteinen työmme on edelleen vasta alussa.
Nostakaamme maljat sukuvirren suoltajille, lajivirren laulajille – yhteiselle mielelle ja kielelle ja sen kaikille ilmentymille.