(Muutosvarauksin; puheen kieli englanti)
Haluan kiittää teitä kutsusta. Tämän puheenvuoron pitäminen on minulle kunnia.
Lennart Meri oli poikkeuksellinen henkilö. Hän eli merkittävän elämän Viron historian vaikeana aikana ja teki kansainvälisesti huomattavan elämäntyön. Hän oli terävä-älyinen ja huumorintajuinen mies, joka käytti kaikki keskustelulle avautuvat tilaisuudet hyväkseen. Tämä konferenssi on hieno kunnianosoitus hänen muistolleen.
Puhun tänään myös toisen suuren valtiomiehen muistolle – presidentti Mauno Koiviston, joka menehtyi eilen illalla. Koivisto kertoi, että aseiden vaiettua syyskuun alussa 1944 hän nousi juoksuhaudan reunalle ja siinä puhdistaessaan pikakivääriään ajatteli, että kyllä täytyy olla toinenkin, rauhanomaisempi tapa tulla naapurin kanssa toimeen. Hänen toimensa tämän tavoitteen varmistamiseksi ovat meitä kaikkia velvoittava perintö.
* * *
Tänään aion puhua kahdesta asiasta. Ensiksi käsittelen Euroopan turvallisuustilanteen dynamiikkaa ja avaan tapoja, joilla Suomi pyrkii tukemaan Euroopan turvallisuutta. Toiseksi korostan arktisen alueen merkitystä globaalina huolenaiheena.
Lienemme yhtä mieltä siitä, että Eurooppa ei ole niin vakaa ja turvallinen kuin haluaisimme. Joudumme myöntämään, että kylmän sodan päättymisen jälkeinen lupaus vakaasta ja vauraasta Euroopasta vailla jakolinjoja on jäänyt lunastamatta. Lisääntyneet jännitteet, varustelukierre ja terrorismin nousu eivät osoita laantumisen merkkejä.
Monet väittävät, että geopolitiikka on tehnyt paluun. Totta on, kovia sanoja on tuettu kovilla toimilla: sotilaallinen toiminta ja varustelu ovat lisääntyneet, ja sotilasoperaatioita ja -harjoituksia toteutetaan ennennäkemättömin tavoin. Uhkakuviin kuuluu myös epäsymmetrisiä uhkia, kuten hybridi- ja kyberuhat. Jopa demokratioidemme peruskiveen, vaaleihin, on kohdistettu pahantahtoisia toimia.
Emme voi kieltää, että Euroopan turvallisuutta leimaa syvä epäluottamus. Yhteistyöelimemme Etyj on vaikeuksissa, sillä sen keskeisiä sitoumuksia on rikottu: Krimin niemimaan liittäminen Venäjään oli raskas isku.
Suomi puolustaa tinkimättä Euroopan vakauden ja turvallisuuden perusperiaatteita ja rakenteita. Vahvistamme myös omaa turvallisuuttamme. Investoimme puolustusvoimiin erityisesti sotilaallisen valmiuden ja nopean toiminnan joukkojen osalta. Valmistelemme uutta lainsäädäntöä, jonka turvin voimme kaikin tarvittavin keinoin suojella itseämme. Panostamme myös yhteisen kestokykymme vahvistamiseen hybridiuhkien edessä.
Haluamme lähettää vahvan viestin siitä, että suhtaudumme turvallisuuteen erittäin vakavasti. Teemme tiivistä yhteistyötä NATO-kumppaneidemme kanssa, ja Suomen ja Ruotsin kahdenvälinen puolustusyhteistyö etenee nopeasti.
EU on erityisen merkittävä Suomelle. Olen nostanut EU:n puolustusyhteistyötä esille jo yli vuosikymmenen ajan. Lähtökohtani on, että EU ei ole todellinen unioni, jos se ei osallistu kansalaistensa turvallisuuden varmistamiseen.
Monille EU:n jäsenmaille yhteisen puolustuksen pääasiallinen foorumi on NATO, ja tämä on aivan oikein. On kuitenkin paljon asioita, joita voimme yhdessä tehdä Euroopan suojelemiseksi. Olen varma, että EU:n onnistuminen tässä tehtävässä onnistuminen on merkittävää myös kansalaistemme mielestä: turvallisuus on ala, jolla kansalaisilla on odotuksia unionia kohtaan.
EU:n suhtautumisessa puolustukseen on tapahtunut merkittävä muutos. Aikoinaan komissio ei edes uskaltanut mainita koko aihetta. Tilanne muuttui vuonna 2013, kun puolustus otettiin puheeksi Eurooppa-neuvostossa ja komissio julkaisi puolustusta koskevan etenemissuunnitelmansa. Tällöin myös EU päätti alkaa käyttää varoja puolustukseen.
Tänä vuonna olemme nähneet toimia, joilla EU:ta vahvistetaan turvallisuusyhteisönä. Panen tyytyväisenä merkille, että keskustelut puolustusyhteistyöstä ovat lopultakin johtamassa tuloksiin. Olemme lähellä pysyvän rakenteellisen yhteistyön aktivointia puolustuksen alalla. Suomi tukee tätä pyrkimystä täysin ja myötävaikuttaa prosessin etenemiseen.
Yksityiskohdat kuitenkin ratkaisevat, kuten aina. Tarvitsemme oikeanlaisen tasapainon: prosessin on oltava kunnianhimoinen mutta myös osallistava. Me olemme unioni, ja tämän tulisi näkyä myös turvallisuuden alalla. Meidän on huolehdittava siitä, että kaikki voivat olla mukana toteuttamassa konkreettisia toimia ja luomassa lisäarvoa tavallisten eurooppalaisten turvallisuudelle. Keskeisten suorituskykyjen ja operatiivisen valmiuden kehittäminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on myös varmistaa yhteinen tahtomme toimia.
Mutta myös vuoropuhelua tarvitaan. Suomi on osaltaan pyrkinyt ja pyrkii edelleen edistämään Euroopan turvallisuutta. Itämeren lentoturvallisuutta koskeva aloitteemme on osoitus tästä. Vaikka kansainvälisen ilmailujärjestön ICAO:n puitteissa tehty työ ei ole luonteeltaan korkean poliittista, on se ollut eräs harvoista aloista, joilla on voitu käydä rakentavaa keskustelua yhteiseen turvallisuuteemme vaikuttavista asioista.
Tarvitsemme positiivisten toimien ketjun luottamuksen ja turvallisuuden edistämiseksi. Se edellyttää ensinnäkin, että toimet useiden tämänhetkisten konfliktien ratkaisemiseksi edistyvät – erityisesti Ukrainassa, Syyriassa ja Pohjois-Koreassa. Samalla on tarkasteltava uusin silmin laajempaa asiakokonaisuutta, joka käsittää teknologisen kehityksen, joukkotuhoaseet, asevalvonnan ja sotilaalliset luottamusta vahvistavat toimet.
Tällä hetkellä kaksi suurinta huolenaihetta ovat kemiallisten aseiden käyttö Syyriassa sekä ydinsulku- ja ydinaseriisuntatoimien tuleva kehitys, myös Pohjois-Korean osalta. Kemiallisten aseiden kieltosopimuksen noudattamista on valvottava tiukasti. Kemiallisia aseita ei pidä koskaan käyttää. Myös ydinasevaltioiden, erityisesti Yhdysvaltojen ja Venäjän, on tärkeää jatkaa strategista vuoropuheluaan ja pyrkiä vähentämään kaikentyyppisiä ydinaseita.
Tavanomaisten aseiden valvonta on edelleen keskeistä konfliktien ehkäisemisessä, jännitteiden vähentämisessä ja luottamuksen rakentamisessa. Useimmista Etyjin asevalvontatoimista sovittiin kylmän sodan aikana lähes kolmekymmentä vuotta sitten, joten niitä on päivitettävä. Suomi kannattaa pyrkimyksiä käydä keskustelua asevalvonnasta muun muassa niin kutsutun Steinmeierin-aloitteen kautta ja vastikään Wienissä aloitetussa turvallisuusriskejä ja -haasteita koskevassa vuoropuhelussa.
Tarvitaan lisää ennakoitavuutta ja läpinäkyvyyttä. Riskejä ja huolia aiheuttavaa sotilaallista toimintaa on vähennettävä. Mielestäni nyt on aika sitoutua aidosti asevalvontaan ja luottamuksen rakentamiseen. Myönnän auliisti, että tehtävä ei ole helppo, mutta luovuttaminen jo alkuvaiheessa olisi haitallista Euroopan turvallisuuden, Etyjin, asevalvontajärjestelyiden ja omien turvallisuusintressiemme kannalta.
* * *
Ihmiskunnan tulevaisuus ei riipu ainoastaan sotilaallisesta turvallisuudesta. Suomi on juuri aloittanut Arktisen neuvoston kaksivuotisen puheenjohtajuuskautensa. Vaikka neuvostossa on vain kahdeksan täysjäsentä, on arktisella alueella itsellään globaali merkitys.
Arktinen alue asettaa meidät koko ihmiskunnan edessä olevan dilemman eteen: suhtaudummeko Arktikseen pääasiassa taloudellisten mahdollisuuksien lähteenä vai ymmärrämmekö sen, että alueen ekosysteemin säilyttäminen on elintärkeää koko planeettamme kannalta? Lyhyesti sanottuna, asetammeko etusijalle ympäristön vai talouden?
Viime aikoina on nähty merkkejä hyvin vastakkaisista lähestymistavoista. Yhtäältä kahden suurimman jäsenvaltion eli Yhdysvaltojen ja Venäjän johtajat ovat ilmaisseet näkemyksiään siitä, ettei ilmastonmuutos olisi ihmisen toiminnan aikaan saamaa. Toisaalta Fairbanksissa aiemmin tällä viikolla pidetyssä Arktisen neuvoston ministerikokouksessa hyväksyttiin julkilausuma, jossa paitsi todetaan ilmastonmuutoksen olevan totta, myös asetetaan etusijalle sen torjuminen.
On selvää, että arktisen alueen tarjoamat taloudelliset mahdollisuudet on hyödynnettävä, mutta sen on tapahduttava kestävällä tavalla. Ilmastonmuutoksen torjuminen on samalla asetettava keskeiseksi tavoitteeksi.
Suosittelen, että aihetta tarkastellaan jäätikköjen sulamista nopeuttavan mustan hiilen näkökulmasta. Arktisen alueen läheisyydessä sijaitsevat vanhat energiantuotantolaitokset saastuttavat aluetta vakavasti johtuen fossiilisten polttoaineiden epätäydellisestä palamisesta. Sitten on soihdutustoiminta, jota on lähes mahdotonta ymmärtää tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Siinä ylijäämäkaasua poltetaan tuotantopaikalla. Maailmanlaajuisesti soihdutuksessa tuhlataan 40 kertaa enemmän kaasua kuin Suomessa käytetään vuodessa.
Nähdäkseni neutraali yhteistyön ala voisi olla näiden kahden päästölähteen torjuminen. Siinä ei puututtaisi taloudellisiin intresseihin, vaan päinvastoin energiantuotantolaitosten uudistaminen loisi liiketoimintaa.
* * *
Virosta tulee heinäkuussa ensi kertaa EU:n puheenjohtajamaa. Tehtävä on tärkeä ja osuu haastavaan aikaan. Olen varma siitä, että Viron puheenjohtajuuskausi on menestys, ja voitte luottaa siihen, että Suomi tukee teitä tehtävissänne.
Aloitin puheeni Lennart Merestä ja haluan myös päättää sen häneen. Puhuessaan kylmän sodan loppumista juhlistavassa tilaisuudessa vuonna 1999 hän teki tärkeän huomion: ”Me ja koko läntinen Eurooppa olemme usein sanoneet, että haluamme vahvat ja ystävällismieliset suhteet kaikkiin naapureihimme. Emme halua emmekä aio rakentaa uusia muureja Euroopan unionin ja sen itäisten naapureiden väliin.”
Olen vakuuttunut siitä, että tämä näkemys on oikea. Tie eteenpäin on pitkä ja kapea, mutta mielekkäitä vaihtoehtoja ei ole. On myös hyväksyttävä, ettei Lennartin vision toteuttaminen ole pelkästään meistä itsestämme kiinni. Meidän on kuitenkin itse pystyttävä vastaamaan haasteeseen eli oltava valmiit sekä vahvistamaan omaa turvallisuuttamme että edistämään yhteistyötä ja luottamusta vuoropuhelun kautta.