Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
(muutosvarauksin)
Mehän kaikki muistamme sen niin hyvin: päivän, jolloin kurssi alkoi ja päivän, jolloin se päättyi. Sillä välillä tapahtui paljon eikä kukaan meistä lähtenyt vailla vaikutusta. Tätä tunteenkin värittämää tunnelmaa voi lyhyesti kuvata, että Isänmaa oli valaissut kasvojaan. Niinhän siinä kävi.
On ilo puhua tänään Teille täällä yliopiston juhlasalissa. Se on haasteellistakin, mutta helpottaa, kun kaikki olemme maanpuolustuskurssihengessä, toivottavasti ei kovin moni laillani silloin tällöin jäsenmaksunsa unohtaneena.
Puhun Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Koska tapanani ei ole luetella kaikkea tärkeää samassa suunvuorossa, keskityn tänäänkin vain pariin kysymykseen. Näitä kysymyksiä ovat Suomen ulkopolitiikan kokonaisvaltainen suunta, turvallisuuspoliittiset yhteistyönäkymät ja puolustuskykymme kehitys. Tilaisuuden lopussa on aikaa muutamille kysymyksille ja keskustelulle.
* * *
Olemme juuri saaneet valmiiksi turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon. Sen on määrä piirtää tilannekuva toimintaympäristöstämme ja linjata omaa toimintaamme jatkuvasti muuttuvissa oloissa. Se ei kuulu eikä sen ole tarkoituskaan kuulua jännityskirjallisuuden genreen. Eikä meidän kannatakaan pyrkiä maaksi, jonka turvallisuuspolitiikka aiheuttaa ylimääräistä sydämentykytystä. Ulkopolitiikkamme elää kyllä tiiviisti ajassa.
Ulkopolitiikkamme lähtee liikkeelle siitä, millainen nykypäivän reaalimaailma ympärillämme vallitsee. Se on talouden ja vallan uusjakoa; kiivaasti muuttuva ja tiiviisti keskinäisriippuvainen. Ymmärtääkseen tätä tilannetta ja kyetäkseen siinä toimimaan, on kuvaa toki pelkistettävä. Mutta ei sitä kannata liiaksi yksinkertaistaa. Siksi Suomenkaan ulkopolitiikka ei voi olla yksisilmäistä askarointia vain tämän tai tuon yksittäisen kysymyksen parissa. Tärkeintähän on kyky hahmottaa tulevaisuutta ja olla joustava liikkumaan sen mukaan.
Selkeitä prioriteetteja meillä täytyy olla. Naapuruussuhteet ja lähialue on aina ulkopolitiikkamme keskiössä. Pohjoismaisen yhteistyön merkityksen kasvu on tälle yleisölle jo varmasti selvä. Ja luen kyllä myös suurimman naapurimme Venäjän naapurisuhteisiimme. Euroopan unionin talouden ja ulkopoliittisen toimintakyvyn virvoittaminen on laajemman pärjäämisemme kannalta välttämätöntä. Sitä on myös monenkeskisen järjestyksen vahvistaminen, jossa YK:lla on iso rooli. Talousdiplomatiaa meidän on tehostettava – ja niin tekevät kyllä kaikki muutkin, jotka kynnelle kykenevät.
Näistä prioriteeteistä – tai muista – on hyvä käydä keskustelua ja esittää vaihtoehtoja. Nyt on myös sille erityisen luonteva aika, kun selonteko on valmis.
Ulkopolitiikka ei ole muusta politiikasta irrallinen maailma. Kunnioitettu edeltäjäni Urho Kekkonen sanoi omana aikanaan varmasti oikein, kun asetti ulkopolitiikan sisäpolitiikan yläpuolelle. Taloudellisen kilpailun virittämässä nykymaailmassa kuva taitaa kuitenkin laajentua. Jos maa on taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti rempallaan, on vaikea nähdä, että sillä olisi ulkoisestikaan paljon sanottavaa. Siksi vain taloudellisesti vahva ja hyvinvoiva Suomi on kansainvälisesti relevantti toimija. Tässä mielessä sisäinen on mitä vahvimmin myös ulkoista eikä näitä kahta kannata asettaa vastakkain.
* * *
Sotilaallisen voiman merkitys ei ole maailmanpolitiikasta poistunut. Suursodat näyttävät epätodennäköisiltä, mutta vakavia ristiriitoja ja alueellisia konflikteja on myös Euroopan naapurustossa. Niiden vaikutus tuntuu nopeasti myös täällä. On kiihtyvää kilpailua luonnonvaroista ja samalla kiistaa siitä, kenellä on vastuu niiden käytön aiheuttamasta ympäristörasitteesta. Tämä kaikki luo jännitteitä. Ydinaseidenkin varjo on edelleen synkkä ja ajankohtainen.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kantavana ajatuksena on yhteistyö. Vaikka kunkin on hoidettava oma osuutensa, ei nykyajan turvallisuusuhkiin voi uskottavasti vastata yksin, muista irrallaan. Tämä koskee kaikkia, suurimpiakin. Myös Suomi kansainvälisestä taloudellisesta vuorovaikutuksesta hyvin riippuvaisena maana on kiinnostunut siitä, että vakaat olot, demokratia, ihmisoikeudet ja markkinatalous etenevät maailmassa häiriöttömästi. Olemme siis kiinnostuneita yhteisestä turvallisuudesta. Tämä on se syy, miksi mekin kannamme vastuuta sotilaallisessa ja siviilikriisinhallinnassa eri puolilla maailmaa Afganistanista Lähi-itään tai pyrimme poistamaan konfliktien syitä kehitysyhteistyön keinoin. Tämä on myös se syy, miksi panostamme EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen yhteistyöhön, Nato-kumppanuuteen ja pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön.
Teemme siis jo nyt paljon ja olemme mukana monessa. Mutta kysymys kuuluu, onko tämä paketti meille nykyisellään riittävä? Joillekin meistä se ei ole, heidän mielestään tarvittaisiin välitöntä sotilaallista liittoutumista. Joillekin tämä lista taas on jo liikaa, askelia pois taannoisen puolueettomuuden vielä hyvin muistissa olevista kuvioista. Ja kun presidentti vaihtuu, kumpikin koulukunta odottaa, että nyt sitten liikutaan, siihen omaan toivesuuntaan tietenkin.
Lupaan olla sikäli hyvin demokraattinen, että tuotan aika tasaista pettymystä molemmille. Turvallisuudessamme ei nyt ole Nato-jäsenyyden kokoista aukkoa. Hallitusohjelmassa ja selontekoesityksessä todetaan, että emme ole valmistelemassa Nato-jäsenyyden hakemista, vaikka pidämme yllä tätä mahdollisuutta. Mutta turvallisuuttamme ei mitenkään palvelisi sekään, että alkaisimme rajoittaa ja purkaa yhteistyötä. Kävisi päinvastoin. Mitään hyötyä ei olisi siitäkään, että alkaisimme sitoa omia käsiämme ja turvallisuuspoliittista toimintavapauttamme. Me emme aitaa itseämme ulos muuttuvasta maailmasta.
Suomen ajankohtaisessa intressissä on rakentaa harkiten ja vaiheittain yhteistyötä sekä kumppanuuksia nykyisistä lähtökohdista. Tässä on kyllä tehtävää, alkaen vaikkapa Ruotsin ja Norjan kanssa suoritettavasta Islannin ilmavalvontavuoron hoitamisesta. Pohjoismaista yhteistyötä rakennetaan, niin yhdessä kuin kahdestaan, todellisten edellytysten ja käytännön tarpeiden pohjalta. Viime päivinä on syntynyt kuvaa yhtäkkisestä hyppäyksestä kokonaan uudelle tasolle. Viesti Ruotsista on tervetullut, sillä se kertoo tahtotilan ja ajattelun suunnan olevan sama Pohjanlahden länsipuolellakin. Mutta on hyvä tarkasti pitäytyä viestin sanomassa. Siis ajatuksessa kehittää muiden Pohjoismaiden kanssa puolustusmateriaalin ”pooling and sharing”-periaatetta. Siitä olisi pitkä loikka Suomen ja Ruotsin kahdenkeskiseen sotilas -tai puolustusliittoon.
Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustuspoliittinen yhteistyö ei viime aikoina ole sanottavammin edennyt. Unioni keskittyy taloutensa pelastamiseen, mikä on oikein. Mutta turvallisuuspolitiikkaa ei pidä unohtaa. Itse asiassa juuri sillä saralla jäsenmaissa on nyt kysyntää, kun kansallisia rakenteita joudutaan karsimaan. EU:n yhteisen puolustuspolitiikan kehittäminen ei tule korvaamaan Natoa eikä tarkoita edes päällekkäistä rakennetta. Myös Yhdysvaltain keskeinen merkitys Euroopalle ja sen turvallisuudelle säilyy, talouttakaan unohtamatta. Mutta tämä ei ole mikään syy vähätellä EU:n omaa potentiaalia, jolla on erityistä merkitystä liittoutumattomille jäsenmaille. On syytä varmistaa, että Lissabonin sopimuksen yhteisvastuulausekkeen ja keskinäistä avunantoa koskevan velvoitteen toimeenpanolle ei ole esteitä vaan siihen luodaan valmiudet.
Myös Natossa koetaan samoja taloudesta kumpuavia haasteita eli miten turvataan toimintakyky supistuvien resurssien oloissa luopumatta mistään olennaisesta eli puolustustehtävästä, kriisinhallinnasta ja yhteistyölle perustuvasta turvallisuudesta. Tämä heijastuu kumppanuustoiminnankin kehittämiseen, josta mekin monin tavoin hyödymme.
* * *
Suomen turvallisuuden perimmäinen lukko on nyt ja tulevaisuudessa oma uskottava sotilaallinen puolustuskyky. Se muodostuu maanpuolustustahdosta, organisaatiosta ja välineistä. Niiden kaikkien on oltava kunnossa. Kokoonpanot ja tekniikka elävät ajassa teknologian ja konfliktien kuvan muuttuessa, mutta tahto pysyy aina kaiken pohjalla. Luja tahto ei yksin riitä, mutta ilman sitä muista tekijöistä ei ole mitään apua.
Suomen puolustusratkaisu lähtee siitä, että koko maata puolustetaan. Aina. Tämä edellyttää riittävää reserviä, jonka puolestaan voi tuottaa vain yleinen asevelvollisuus. Mikään likimainkaan kuviteltavissa oleva budjetti ei riittäisi tarvittavan kokoisen ammattiarmeijan ylläpitoon. Ammattiarmeija maksaisi liikaa eikä tuottaisi tarvittavaa reserviä. Siksi Suomella ei ole siihen varaa niin kauas kuin silmä siintää.
Käynnissä oleva puolustusvoimauudistus on herättänyt paljon keskustelua. Se on ymmärrettävää, sillä uudistus on monin paikoin kipeä. Silti on pidettävä jatkuvasti mielessä, miksi uudistus tehdään. Se tehdään puolustusvoimiemme toimintaedellytysten varmistamiseksi. Uudistuksen tavoitteena on pitää huolta siitä, että perustettavat sodan ajan joukot kykenevät toimimaan ja ne kyetään varustamaan tehtävien edellyttämällä materiaalilla. Rauhanajan järjestelyissä on voitava tehdä tarvittavia muutoksia, jotta sodanajan kyky säilyy niin korkealla tasolla kuin mahdollista.
Puolustusvoimauudistus toimii lähivuodet, mutta pidemmän aikavälin kysymyksiä se ei ratkaise. Vuoden 2015 jälkeen nykyisen puolustusratkaisun periaatteita ei voida noudattaa ilman lisäresursseja. Edessä on merkittäviä – ja kalliita – hankintoja aina maavoimien materiaalista merivoimien aluksiin ja Hornetien seuraajiin. Meidän onkin pakko ottaa kantaa siihen, millä nykyisen puolustusratkaisun edellytykset voidaan turvata. Tämä on turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme lähivuosien pääkysymys.
* * *
95-vuotias Suomi elää ulko- ja turvallisuuspoliittisesti vakaita, mutta ei huolettomia aikoja. Meidän tulee jatkaa aktiivista turvallisuuden rakentamista ja tuottamista niin kotona, lähialueella kuin laajemmin maailmalla. Ulkopoliittinen linjamme on konkreettisien tekojen, vastuunkannon, yhteistyön ja osallistumisen linja. Se kantaa Suomea eteenpäin.
Muistan omakohtaisesti, miten maanpuolustuskurssilla havahtui tiukkaan kurinpitoon. Sen seurauksena syntyi myös itsekuria, joka ei tuntunut ollenkaan pahalta. Nyt otankin itseäni niskasta kiinni ja lopetan puheeni. Mutta kiitän teitä kaikkia lämpimästi kurinalaisesta kuuntelusta!
Copyright © Tasavallan presidentin kanslia