Tuomas Gerdt oli Mannerheim-ristin ritari, heistä viimeinen lähtijä. Surusanomassa on paljon lopullista, mutta samalla ikuisesti kestävää.
Ritari Gerdt vältti tuomasta esiin kokemuksiaan ja urhoollisuuttaan sodissa. Sodat oli käyty ja sovittu, elämä jatkui perheen, työn ja monien luottamustehtävien parissa. Keskusteluissa hänestä henki vaatimaton, vakuuttava vakaus. Koko olemus kertoi, että hän on valan ja velvollisuuden ristinsä kantanut ja kunnian ristinsä ansainnut.
”Uskomme, että olimme oikealla asialla, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan.” Näin sanoi Tuomas Gerdt ”sotilaana sotilaiden joukossa”, kuten hän omaa osuuttaan kuvasi.
Monilla on varmaan silmissä kuva Tuomas Gerdtistä itsenäisyyspäivinä johdattamassa vieraita Valtiosaliin Jääkärimarssin soidessa. Sisään ei tullut vain fyysinen henkilö; katsojalle hän välitti vahvoja tuntemuksia: Velvollisuuden täyttämisestä, vapaudesta ja vastuusta, sukupolvesta, joka uskoi tulevaan ja rakensi valtavan tuhon jäljiltä hyvinvoinnin. Ja hänestä huokui sovun ja sovinnon henki.
Mannerheim-ristin ritarien aikakausi on päättynyt, mutta perintö jää. Sodista nousseen Suomen menestystarina on ainutlaatuinen. Meillä on kestävyyttä kohdata vaikeuksia ja uskoa niiden voittamiseen. Meillä on tahtoa puolustaa arvojamme ja maatamme. Tästä kaikesta ritari Tuomas Gerdt:
Me kiitämme,
me kunnioitamme
ja me muistamme.