Viime vuonna, kun kokoonnuimme tänne Müncheniin, maailma oli laajamittaisen sodan partaalla. Venäjän joukot olivat Ukrainan rajalla, neuvottelut olivat osoittautuneet tuloksettomiksi ja tilanne enteili pahaa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi puhui konferenssissa kahdeksan vuotta kestäneestä sodasta Ukrainassa. Hän peräänkuulutti tekoja ja kysyi, olisimmeko vihdoin valmiita kuulemaan häntä.
Vain neljä päivää konferenssin jälkeen Venäjä aloitti täysimittaisen sotansa Ukrainaa vastaan. Vuotta myöhemmin sota jatkuu edelleen, eikä loppua ole näkyvissä. Venäjä jatkaa ja vahvistaa hyökkäyksiään. Se iskee siviili-infrastruktuuriin aiheuttaen sanoinkuvaamatonta kärsimystä ja tuhoa.
Vastauksemme presidentti Zelenskyille on: Me kuulemme, täysin selvästi. Ja me seisomme teidän rinnallanne.
Länsimaiden vastaus Venäjän hyökkäykseen on ollut nopea, vahva ja yhtenäinen. Tuemme Ukrainaa yhdessä ja solidaarisesti. Vastustamme yhdessä Venäjän laittomia tekoja. Ja olemme yhdessä päättäneet vahvistaa omaa puolustustamme ja resilienssiämme.
***
Vuonna 2010 Ewald von Kleist piti Saksan valtiopäivätalon edustalla puheen, jossa hän kuvaili edeltäneiden vuosikymmenten Keski-Eurooppaa ”onnellisuuden keitaaksi”. Mutta hän lisäsi varoituksen sanan: tämä keidas ei ole itsestäänselvyys. Von Kleist oli kokenut sodan Euroopassa. Hän tiesi, mistä hän puhui.
Eurooppa on todellakin ollut onnekas saatuaan nauttia vuosikymmeniä suhteellisesta rauhasta ja vauraudesta. Ennen viime vuoden helmikuun 24. päivää oli houkuttelevaa ajatella, että vallitseva tilanne jatkuisi loputtomiin. Monet meistä olivat alkaneet pitää rauhaa itsestäänselvyytenä. Monet meistä olivat tinkineet turvallisuudestaan. Se kaikki muuttui.
Saksan kieli on antanut meille monia hienoja, uskomattoman kuvaavia sanoja, jotka vangitsevat ajan hengen. Tätä aikakautta kuvaamaan noussut sana on osuva – Zeitenwende eli käännekohta. Liittokansleri Scholzia lainatakseni se tarkoittaa, että maailma ei enää koskaan tule olemaan entisensä.
Euroopan maat lisäävät nyt ripeästi puolustusmenojaan ja parantavat suorituskykyään. On käynyt hyvin selväksi, että rauhaa, turvallisuutta ja sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestystä on puolustettava aktiivisesti ja että meidän on oltava valmiita suojelemaan niitä. Keskittyminen jälleen turvallisuuteen ja puolustukseen Euroopassa hyödyttää koko transatlanttista turvallisuutta. Se tekee meistä parempia kumppaneita ja vahvempia liittolaisia.
***
Suomelle Venäjän hyökkäys toi mukanaan oman historiamme kaikuja. Emme olleet unohtaneet menneisyyttämme. Olimme vuosien ajan jatkaneet panostamista turvallisuuteemme. Olimme pitäneet kiinni asevelvollisuudesta oman maanpuolustuksemme selkärankana. Olimme solmineet kansainvälisiä kumppanuuksia ja nousseet Naton luotetuksi kumppaniksi.
Emme olleet tinkineet turvallisuudestamme. Mutta mekin jouduimme miettimään tilannettamme uudelleen. Venäjän yritys palauttaa etupiirit ja lopulta sen hyökkäys suvereenia naapurimaata vastaan saivat meidät ottamaan seuraavan askeleen turvallisuutemme lisäämiseksi: haimme Nato-jäsenyyttä.
Teimme tämän päätöksen läheisessä yhteistyössä ystävämme ja lähimmän kumppanimme Ruotsin kanssa. Uskon puhuvani sekä Suomen että Ruotsin puolesta, kun sanon, että olemme syvästi kiitollisia kaikesta tässä prosessissa saamastamme tuesta.
Kaksikymmentäkahdeksan Nato-maata ratifioi nopeasti kummankin maan jäsenyyden. Monet tarjosivat tukea ja tiivistynyttä yhteistyötä. Hakuaika – niin sanottu harmaa aika – ei ole ollut harmaa eikä kylmä. Päinvastoin. Lämpö ja yhtenäisyyden tunne ovat olleet valtaisia.
Nato-jäsenyytemme ovat vielä kahta ratifiointia vailla. Haluan korostaa, että on erittäin tärkeää, että Vilnan huippukokouksessa heinäkuussa istumme molemmat pöydässä täysinä Nato-jäseninä. Näinä kriittisinä aikoina Suomen ja Ruotsin jäsenyydet vahvistavat koko liittokuntaa.
Toden totta, näinä aikoina tarvitaan vahvaa liittokuntaa. Kuten edesmennyt senaattori John McCain kirjoitti hänen vaimonsa kauniisti lukemassa kirjeessä tässä samassa tilaisuudessa vuonna 2018: ”tulemme Müncheniin, koska maailmanjärjestystä koskevan visiomme ylläpitäminen ei ole vain aineellinen taistelu, vaikka se edellyttääkin vaurautta, valtaa ja realismia. Se on moraalinen taistelu. Kyse on maailmaamme hallitsevista arvoista. Siksi olemme liittolaisia.”
Näillä sanoilla haluan kiittää Münchenin turvallisuuskonferenssia meille myönnetystä Ewald von Kleist ‑palkinnosta.