Hyvät naiset ja herrat
Arvostan suuresti mahdollisuutta puhua teille tänään. Yhdistykset kuten Nya Utrikespolitiska Samfundet (NUPS) osaltaan ylläpitävät laadukasta ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua Suomessa. Nyt se on erityisen tärkeää. Maailma, ja Suomi sen mukana, muuttuu nopeasti. Tietoa kyllä on, mutta tarvitsemme analyysia. Mielipiteitäkin riittää, mutta vain keskustelu vie eteenpäin.
Helmikuun 24. päivää 2022 on kuvattu eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan käännekohdaksi. Sitä se onkin. Venäjän hyökkäys Ukrainaan sysäsi Euroopan laajamittaisen sodan aikaan. Samalla se toi yhä selvemmin näkyväksi Venäjän tavoitteet, joihin kuuluvat etupiirien luominen ja uusi, sille edullisempi maailmanjärjestys. Tässä maailmassa kansainväliselle oikeudelle ja sopimuksille annettaisiin korkeintaan kylmä välinearvo – jos sitäkään.
Hyökkäys tiivisti lännen rivit nopeasti. EU, Nato ja kumppanimme kaikilta mantereilta ovat puolustaneet järkkymättömästi sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää sekä Ukrainan oikeutta vapauteen ja itsenäisyyteen. Jo nyt on kuitenkin näkyvissä, että sota sai liikkeelle voimia, joiden pahoin pelkään voivan johtaa maailman vaaralliseen jakaantumiseen. Venäjä ei ole ainoa, joka havittelee uutta maailmanjärjestystä.
Tässä vaikeassa ajassa Suomi on osoittanut päättäväisyytensä. Olemme tehneet nopeita ratkaisuja epäröimättä ja yhtenäisenä.
Olen usein kuvannut Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan nojaavan neljään pilariin: kansalliseen puolustukseen, länsi-integraatioon ja kumppanuuksiin, kunakin hetkenä mahdollisimman toimivaan Venäjä-suhteeseen sekä kansainväliseen järjestelmään. Olen niin ikään todennut, että nämä pilarit eivät ole kiveen hakattuja vaan elävät ajassa. Jos yksi heikkenee tai sortuu, muita on vahvistettava.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan mursi mallimme kolmannen pilarin. Se oli myös pyrkimys horjuttaa toista ja neljättä pilaria. Mutta Venäjä epäonnistui. Kolmannen pilarin kadottua, ovat kaksi ensimmäistä entisestään lujittuneet. Neljännen puolustaminen on nyt prioriteettilistamme kärjessä.
On selvää, että suhteemme Venäjään on muuttunut perustavanlaisesti. Venäjä pysyy naapurinamme, mutta ennen kuin se lopettaa järjettömän sotansa Ukrainassa, paluuta yhteistyöhön ei ole.
Kansalliseen puolustukseemme olemme panostaneet pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti. Kun muualla Euroopassa ajettiin alas asevelvollisuutta, me pidimme kiinni omastamme. Kun muualla laskettiin puolustusmäärärahoja, me teimme kauaskantoisia hankintoja. Sodan syttymisen jälkeen olemme edelleen vahvistaneet puolustuskykyämme.
Länsi-integraatiomme syveni hieman yli kuukausi sitten Nato-jäsenyyden myötä. Venäjän etupiirivaatimukset ja hyökkäys Ukrainaan asettivat meidät uuteen asemaan. Asemaan, jossa sotilaalliselle liittoutumattomuudelle ei enää ollut tilaa. Päätöksen Natoon liittymisestä tekivät kansa ja päättäjät yhdessä.
Nato ei kuitenkaan yksin muodosta läntistä pilariamme. Sen olennaisia osia ovat lisäksi EU, alueelliset yhteenliittymätsekä kahdenväliset suhteet. Niistä korostaisin tässä yhteydessä erityisesti tiivistynyttä suhdettamme Yhdysvaltoihin ja Pohjoismaihin.
Pohjoismainen perheemme on nyt läheisempi ja yhtenäisempi kuin koskaan. Kun sodan alettua teimme nopeasti päätöksen tukea Ukrainaa sotilaallisesti, tehtiin tämä yhdessä Pohjoismaiden kanssa keskustellen. Tämä tiivis keskusteluyhteys on jatkunut. Viime viikolla Pohjoismaat esiintyivät yhdessä Ukrainan tukena Helsingissä järjestetyssä huippukokouksessa presidentti Zelenskyin kanssa.
Yhdessä kuljettu Nato-tie on vahvistanut Suomen ja Ruotsin välistä sidettä. Vaikka loppumatka käydään meistä riippumattomista syistä eri tahtiin, on prosessi entisestään lisännyt luottamusta välillämme. Norjan kanssa jaamme aseman Venäjän naapurimaana. Tästä asetelmasta olen käynyt monia arvokkaita keskusteluita pääministeri Støren kanssa. Tanskan liittyminen EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan on merkittävä askel, ja Islannin merkitys erityisesti pohjoisten alueiden turvaamisessa aukeaa meille uudella tavalla Nato-jäsenenä.
Pohjolan turvallisuus on siirtynyt uuteen aikaan. Kun kaikki viisi Pohjoismaata ovat Nato-jäseniä, tehdään alueemme puolustussuunnittelua ensi kertaa täysin yhteiseltä pohjalta. Olemassa olevan yhteistyömme vankalle perustalle on hyvä rakentaa myös Natossa. Vahvasta ja vakaasta Pohjolasta hyötyy koko liittokunta.
Samalla edistämme puolustusyhteistyötämme Yhdysvaltojen kanssa. Suomi, Ruotsi ja Tanska neuvottelevat kukin kahdenvälistä puolustusyhteistyösopimusta Yhdysvaltojen kanssa. Norjalla tällainen jo on.
Kun maailman johtajat kuluvan vuoden syyskuussa kokoontuvat New Yorkiin YK:n yleiskokouksen korkean tason viikolle, ilmassa tulee epäilemättä olemaan sähköä. Kansakuntien sieluista käydään kovaa taistelua.
Käytetäänpä mittareina sitten vaalien uskottavuutta, kansalaisoikeuksia tai valtaapitävien mahtia, globaali demokratiantila on heikkenemään päin. Maailman väestöstä ehkä neljännes jakaa läntiset, demokraattiset arvomme. Jäljelle jää monta miljardia, jotka ehkä eivät ajattele samalla tavalla.
Jakolinjoja syventää myös kasvava kilpailu talouden ja teknologian keinoin. Keskinäisriippuvuus ei tuonut vakautta. Sen sijaan näemme, että taloudellisia riippuvaisuussuhteita käytetään aseina. Suomi on pitänyt monia muita tarkempaa huolta siitä, ettei riippuvuuksia syntyisi kriittisille sektoreille. Silti tämä ilmiö täytyy myös meillä ottaa aiempaakin vakavammin. Samalla on huolehdittava siitä, että pysymme uusien teknologioiden kehityksen vauhdissa.
Niin kutsutulla lännellä on nyt pohtimisen paikka: miten keskustellaan niiden kanssa, jotka katsovat maailmaa eri tavoin kuin me? Miten toimitaan yhteistyössä, mutta omista arvoistamme tiukasti kiinni pitäen? Miten vältetään blokkiutuminen ja arvokkaiden, yhdessä rakennettujen instituutioiden mureneminen?
Aloitettava on dialogista ja diplomatiasta. Suomella ei ole varaa jättäytyä kansainvälisen keskustelun ulkopuolelle. Parhaimmillaan onnistumme tuomaan tähän keskusteluun omaa perspektiiviämme ja kokemuksiamme.
Vierailin huhtikuun lopussa Etelä-Afrikassa ja Namibiassa ja sain matkalta paljon ajattelemisen aihetta. Aikomukseni on jatkaa yhteyksiä eteläisten johtovaltioiden päämiesten kanssa keskinäistä ymmärrystä toivon mukaan lisäten.
Rauhasta Ukrainassakin on uskallettava puhua. Ei Ukrainan ohi, vaan sen johdolla. Muuten siitä puhuu joku muu.
Palaan analyyttisen ja avoimen ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun arvoon. Tätä keskustelua on käytävä. Meillä kotimaassa ja kansainvälisesti. Omia näkemyksiämme rohkeasti esiin tuoden, mutta kunnioittaen myös heitä, jotka ajattelevat toisin. Hiljaisuus on huonoin vaihtoehto.
Kiitos.