Hyvät suomalaiset,
Olemme eilen illalla suurta surua tuntien vastaanottaneet uutisen presidentti Mauno Koiviston kuolemasta. Koivisto nukkui pois 93-vuotiaana läheisten hyvästelemänä.
Mauno Koiviston mukana Suomen poliittisesta elämästä poistui lopullisesti se sukupolvi, joka osallistui sotiin ja niiden jälkeiseen jälleenrakennukseen ja oli avainpaikoilla ohjaamassa Suomen nykyisen menestyksen ja hyvinvoinnin tielle. Olemme kiitollisia Koiviston työstä, joka osaltaan on mahdollistanut sen, että Suomi on itsenäisyyden juhlavuotenaan maailman vakain maa.
Koivisto jätti presidentin viran 23 vuotta sitten, mutta hän ei luopunut poliittisen vaikuttajan roolista. Koivisto oli hyvin taidokas puhuja sekä kirjoittaja. Hänellä oli taito jättää teksteihinsä persoonallinen leima. Ajatusten ja sanojen kulku antoi pohdittavaa, ja hän säilytti omaperäisyytensä sekä vahvan kyvyn itsenäiseen ajatteluun.
Mauno Koivisto oli luonteeltaan vakaa ja harkitseva. Hän jätti suomalaiseen keskusteluun käsitteen fundeeraamisesta – asioiden pohdiskelusta. Koivistolle pohdiskelu oli tapa varmistua siitä, että asioita tehtiin johdonmukaisesti ja laajaa luottamusta herättävällä tavalla.
Koiviston elämään sisältyi väriä ja dramatiikkaa.
Hän ilmoittautui teini-ikäisenä vapaaehtoiseksi ottamaan vastuuta Suomesta, ensin väestönsuojelussa ja palokuntalaisena, sittemmin puolustamaan itsenäisyyttämme sotilaana. Sen elämänvaiheensa hän päätti Törnin joukoissa Ilomantsin voitokkaiden taisteluiden jälkeen syyskuussa 1944.
Vaatimattomista kotioloista ensin ruumiillisen työn tekijäksi, sitten yliopisto-opettajaksi, pankinjohtajaksi ja lopulta valtakunnan politiikan huipulle – Mauno Koiviston elämän kulku on vertaansa vailla. Kaiken perustana oli määrätietoinen opiskelu työn ohella. Rintamamiehille järjestetty metalliviilarin kurssi antoi hänelle kimmokkeen pyrkiä ensin keskikouluun, sitten jatkaa ylioppilaaksi ja lopulta filosofian tohtoriksi.
Kirjassa ”Koko kansan presidentti” Koivistosta kirjoitetaan, että hänellä oli lyhyt lapsuus, mutta pitkä tie aikuisuuteen. Hänen poikkeuksellinen elämänkaarensa kertoo lahjakkaasta, uutterasta ja määrätietoisesta ihmisestä. Lapsuuden ja nuoruuden niukkuus sekä sota-aikojen ponnistelut korvautuivat myöhemmin ”lähes hämmentävällä myötäisellä”.
Mauno Koivistolla oli merkittävä rooli sosiaalidemokraattisen liikkeen kehittämisessä 1950-luvulta lähtien. Hänen työnsä muovasi myös suomalaista demokratiaa. Hänen vastuulleen tuli myös suunnitella ja johtaa Suomen kansantalous uuteen kasvuun 1960-luvun puolivälin jälkeen, ensin asiantuntijana, sitten valtiovarainministerinä, pääministerinä ja lopulta Suomen pankin pääjohtajana. Silloin luotiin pohjaa hyvinvointimme ja globaalin kilpailukykymme rakentamiseen. Koiviston talouskokemus oli arvokas tuki hallitukselle myös 1990-luvun lamaa taitettaessa.
Koivisto oli vannoutunut demokraatti ja parlamentaarisen politiikan kannattaja. Tämä ohjenuoranaan hän toimi valtioneuvoston jäsenenä, pääministerinä ja sitä politiikkaa hän myös toteutti tultuaan 1982 valituksi Suomen tasavallan presidentiksi.
Hänen 12 vuotta kestäneen presidenttikautensa aikana vakiinnutettiin uusi, tasapainoisempi yhteistyösuhde tasavallan presidentin ja parlamentaarisen hallituksen välillä. Tämä, nyt jo pitkälle toista vuosikymmentä hyvin toiminut järjestelmä kirjattiin vuoden 2000 perustuslakiin.
Koiviston toimet presidenttinä antoivat arvoa edeltäjien työlle, mutta samalla hänellä oli kyky reagoida muuttuvaan maailmaan. Koivisto on itse todennut yhdessä muistelmateoksessaan seuraavasti: ”Presidenttinä olen hoitanut asioita omalla tavallani: olen pitäytynyt välittömien edeltäjieni tekemiin linjanvetoihin ja pyrkinyt soveltamaan niitä luovasti uusissa ja osin yllättävästikin muuttuneissa oloissa.”
Presidentti Koivisto oli koko ikänsä kiinnostunut historiasta ja kansainvälisistä asioista. Hän hankki itselleen kunnioitettavan kielitaidon, jota hän käytti suhteiden solmimiseen ja kirjallisuuden ahmimiseen. Lukeneisuudellaan ja johdonmukaisella maailmankuvallaan hän ansaitsi kansainvälisten keskustelukumppaniensa suuren kunnioituksen.
Koivisto kertoi, että aseiden vaiettua syyskuun alussa 1944 hän nousi juoksuhaudan reunalle ja siinä puhdistaessaan pikakivääriään hän ajatteli, että kyllä täytyy olla toinenkin tapa tulla naapurin kanssa toimeen. ”Hyvät suhteet naapureihin”, oli Koiviston vastaus, kun häntä pyydettiin kolmella sanalla määrittelemään ulkopoliittinen linjansa.
Tämä rauhanomaisen tien etsiminen oli Mauno Koiviston ulkopoliittisen toiminnan punainen lanka niin naapurisuhteissa kuin laajemminkin kansainvälisissä kysymyksissä. Se viitoitti myös hänen toimintaansa kylmän sodan päättyessä, jolloin Suomi nopeasti ja määrätietoisesti haki itselleen uuden paikan integroituvassa Euroopassa.
* * *
Presidentti Mauno Koiviston kuolema on suuri menetys hänen perheelleen ja koko Suomen kansalle.
Suru sydämissämme me tunnemme syvää kiitollisuutta Mauno Koivistolle pitkästä ja vaikuttavasta elämäntyöstä Suomen hyväksi.
12.5.2017 Presidentti Mauno Koivisto 1923–2017