Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta
Arvoisa puhemies, hyvät Suomen kansan edustajat ja vieraat,
”Eduskunnalla on ennen kaikkea aikakirjoihin merkittävänä uusi hallitusmuoto, jolla on laskettu perusta itsenäisen, vapaan Suomen valtiolliselle elämälle”, totesi K.J. Ståhlberg, hallitusmuodon isä, vuoden 1919 valtiopäivien päättyessä.
Hallitusmuodon säätäminen oli nuoren tasavallan koetinkivi. Mielipiteitä oli monia, valkoisia ja punaisia, monarkistisia ja tasavaltalaisia, mutta tavoitteita vain yksi. Eheä kansakunta, joka on luja myös ulospäin.
Vaativassa tehtävässä onnistuttiin hyvin. Hallitusmuodosta tuli yhteiskuntaa ylläpitävä voima, sen perustus. Harvinaisella tavalla se säilyi pääpiirteissään läpi vuosikymmenten.
Tänään saatamme todeta, että perustus pitää. Suomi on maailman vakaimpia maita ja ehdotonta kärkeä oikeusvaltiona. Maa, joka tunnetaan selkeänä ja luotettavana toimijana.
***
Hallitusmuoto, perustuslaki ja valtiosääntö ovat juhlavia nimikkeitä ja saattavat arkikielessä kuulostaa etäisiltä. Arkielämäämme niillä on kuitenkin keskeinen vaikutus.
Lähestyn tätä nyt vain kahden teeman, luottamuksen ja osallisuuden kautta. Kumpikaan ei ole suoraa lakitekstiä, mutta kumpikin kuvaa lakiemme henkeä yhteisen olemisen järjestelyistä.
Kaiken yhteisen olemisen perustana on luottamus; olettama siitä, että kukin menettelee niin kuin häneltä kohtuudella voidaan edellyttää. Suomen perustuslakiin kirjatut perusoikeudet antavat hyvän pohjan tämän ”edellyttämisen” arviointiin.
Useasti ajatus jää siihen, että perusoikeuksien toteuttaminen on yhteiskunnan velvollisuus ja kansalaisen oikeus. Mutta myös kansalaisilla on velvollisuus toinen toisiaan kohtaan, toisen yksilön perusoikeuden kunnioittamiseen. Ei jää jäljelle omaakaan oikeutta, jos ei muiden oikeutta pidetä arvossa.
Nimenomaisen säännöksen mukaan vastuu ympäristöstä, luonnosta, sen monimuotoisuudesta ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Siis meille kaikille.
Yksilöillä on vastuuta myös omasta turvastaan. Perustuslaki säätää oikeudesta sosiaaliturvaan; että jokaisella, joka ei kykene hankkimaan … turvaa … on oikeus… Tämän jälkeen perustuslaissa, aivan oikein, todetaan, että eri laeilla säädetään turvasta elämän erityistilanteissa ja taataan kaikille riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Mutta luen niin, että odotusarvona on, että omaa kykyä käytetään. Kukin mittansa ja mahdollisuuksiensa mukaan.
Julkisen vallan haltijoihin, tähän saliin, meihin, kaikkiin viranomaisiin kohdistuu ankarin odotusarvo: Se on ylläpitää valtiosääntöä, joka ”turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapaudet ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa”.
Satavuotiaan hallitusmuotomme keskeinen perusta on säilynyt vakaana yli niin vaikeiden kuin valoisien vuosien. Lyhyesti sanottuna: Luottamus ja vastuu – niihin nojaa perustuslakimme.
***
Toinen teema on osallisuus; tunne siitä, että on osallinen ja voi vaikuttaa tulevaan. Perustuslaki luo vahvan kehikon, tavallaan turvakaaren, joka takaa mahdollisuudet osallistumiseen ja tilaa osallisuudelle.
Nykyihmiselle osa oikeuksista kuulostaa itsestäänselvyydeltä, kuten yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Hallitusmuodon säätämisen aikaan juuri se toi osallisuuden tunnetta ja loi siten pohjan tasavallan kehittymiselle.
Vapaus kokoontua tai uskonnon ja omantunnon vapaus tuntuvat nyt niin ikään luonnostaan selviltä asioilta. Näihin on ikään kuin tuudittauduttu.
Tuudittautumisessa on myös vaaransa. Kysymys sananvapauden turvaamisesta nousee esiin niin eurooppalaisessa kuin suomalaisessa keskustelussa eri laajuudessa kuin vielä muutamia vuosia sitten, jolloin sekä tuo arvo että sen rajat olivat selkeämpiä.
Vastakkaisten totuuksien maailma ei jätä tiedolle tilaa. Se jättää hämmentyneitä vastaanottajia, missä minä oikein olenkaan osallinen?
Mielestäni tuota kehikkoa lähemmäs jokapäiväistä elämää perustuslaki tulee taatessaan sivistyksellisiä, kielellisiä ja kulttuurillisia arvoja. Kun opintie on auki ja kun erilaisuus hyväksytään, moni pysyy jo siksi mukana.
Mutta laki, ei edes perustuslaki, ole kaikkivaltias. Palaan vuosien takaiseen huoleeni ulkopuolelle jäävistä nuorista. Jokainen meistä voi tukea nuorta ihmistä osalliseksi, ihan tavallisilla asioilla.
Omalta kohdaltani tunnen, etten ehkä olisi tässä nyt, ellen olisi nuorena kohdannut ymmärtäviä aikuisia. Ja heitä oli monia. Otaksun, että moni teistä jakaa tämän tunteen kanssani.
***
Hallitusmuoto tai perustuslaki pysyttelivät pitkään etupäässä akateemisten tai poliittisten piirien keskustelunaiheena. Viimeisten vuosikymmenten aikana piiri on laventunut, yhä useammin kuulee yleisessä keskustelussa vedottavan perustuslain säännöksiin. Mielestäni se on sivistysvaltiokehitystä.
Viime vaalikauden loppupuolella kysymys perustuslakien tulkinnasta nousi kiivaaseen keskusteluun. Se kulminoitui, jälleen kerran, perustuslakivaliokunnan asemaan perustuslain vartijana.
Pohdittavaa teoreettisella, korostan teoreettisella tasolla kyllä tuli. Olisiko niin, että täysin identtisessä kysymyksessä perustuslakivaliokunnan vastaus muuttuisi, jos eduskunnan voimasuhteet olisivat välillä vaihtuneet? Ja jos, niin voitaisiinko se selittää niin, että vain tulkinta muuttui, mutta perustuslaki pysyi entisellään.
On hyvä ymmärtää, että perustuslaki on kirjoitettu tavallaan väljin ilmaisuin, on jätetty tilaa ajan ja tulkinnan muutokselle. Mutta silti, jos asia eilen oli, mutta tänään ei enää olisikaan perustuslainmukainen tai –vastainen, niin ymmälle jää.
Tuomioistuimet, viime kädessä korkeimmat oikeudet, voivat jo nyt jälkikäteen yksittäistapauksessa tutkia lain perustuslainmukaisuuden. Tasavallan presidentti taas voi lain vahvistamisvaiheessa pyytää korkeimmilta oikeuksilta lausunnon, jolloin perustuslainmukaisuuskin voi tulla arvioitavaksi. Ymmärrettävästi esille on noussut ajatus korkeimpien oikeuksien osallistumisesta myös ennakkotarkastukseen. Esimerkiksi niin, että perustuslakivaliokunta voisi hankalissa tilanteissa pyytää lausunnon korkeimpien oikeuksien muodostamalta jaostolta.
***
Myös tällä eduskunnalla tulee olemaan aikakirjoihin merkittävää. Niissä varmasti tulee näkymään, että aika on nopeasti muuttuvaa ja haastavaa. Mutta jos aikakirjoissa näkyy, että luottamus on vankkaa ja osallisuus vahvistunut, niin paljon on jo sillä tehty.