Arvoisa kollega, hyvä Toomas Hendrik, hyvä Ieva,
Rakkaat ystävät,
Moni teistä virolaisista kuulijoista pärjää ilman pöydällä olevaa käännöstä tästä puheestani. Se on ainutlaatuista. Kielessä näkyy kahden rantakansan yhteenkuuluvuuden henki. Kieli ja historia, tavoitteet ja tarpeet, ihmiset ja ihmisten tarinat ovat sitoneet maamme ja kansamme yhteen niin kauan kun Suomenlahden rannoilla on asuttu.
Ensimmäiset yhteydet yli Suomenlahden ovat niinkin kaukaa kuin 1300-luvulta. Keväällä suomalaiset toivat kalaa Viroon ja syksyllä haettiin ruista maksuksi. Kaupankäynti perustui luottamukseen ja yhteiseen tarpeeseen. Luottamusta ei kannattanut pettää. Yhteiselo kuitenkin katkesi väkivaltaisesti sotaan ja sittemmin Viron neuvostomiehitykseen. Eteläisen rantakansan oli pakko kääntää selkänsä merelle ja irtautua vuosisataisesta perinteestä liikkua, käydä kauppaa ja solmia yhteyksiä yli Suomenlahden.
Vuosikymmeniin ei yhteyksiä ollut juuri lainkaan. Sitten laivareitin ja Suomen television myötä yhteydenpito virisi hitaasti mutta varmasti. Kansojen tiiviisiin kohtaamisiin oli viisumivapaus ensimmäinen askel. Sitten tulivat EU ja Schengen ja niiden myötä Suomi ja Viro ovat tänään saumaton ihmisten ja talouksien kokonaisuus.
Yhteyksiä ei ole ilman ihmisiä, jotka niitä rakentavat ja pitävät yllä. Siksi on ollut tärkeää, että meillä on sinun, Toomas Hendrik, kanssasi ollut runsaasti mahdollisuuksia vaihtaa kuulumisia, milloin kasvotusten, milloin puhelimitse. Kaikkia suhteita pitää aktiivisesti ylläpitää.
Itämeren alueen tilanne on jännittyneempi kuin pitkään aikaan. Seuraamme huolestuneena niin äänenpainoja kuin sotilaallista liikehdintää. Historian ja geopolitiikan valossa Baltian maiden huoli ja toiveet yhä vahvemmasta Naton läsnäolosta ovat ymmärrettäviä. Suomi on alueella vakauden tuottaja oman ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa kautta, johon kuuluu uskottava kansallinen puolustus, yhteistyö EU:n, Naton ja Pohjoismaiden kanssa, sekä vuoropuhelu Venäjän suuntaan.
* * *
Historia vaikuttaa kansakunnan elämään vielä silloinkin, kun sitä ei enää muisteta. Toivon, että meillä puolin ja toisin jaksettaisiin yhä uudelleen kiinnostua naapurin historiasta. Erilaisten kokemusten ja niiden syiden tutkinta johtaa ymmärtämiseen – joskus myös omien kokemusten parempaan jäsentämiseen.
Kulttuurilla on tässä tärkeä rooli, enkä puhu nyt pelkästään Presidentin DJ-keikoista. Nykysukupolvelle saattaa tuottaa vaikeuksia opiskella naapurimaan historiaa kirjoista – hyvä, jos opiskelevat omaansa. Suomalaisohjaajan ”Miekkailija” -elokuvan tarina sijoittuu neuvostomiehityksen aikaan. Sen ytimessä on kuvaus siitä, miten yhteiskuntaa hallittiin pelolla. Elokuvan kansainvälinenkin menestys kertoo, että tarina kantaa yli kansallisten rajojen.
Mutta mitä merkitsee Suomen ja Viron välillä kansallinen raja? Taloutemme ovat käytännössä integroituneet, miljoonat matkustavat naapuriin töihin tai vapaa-aikaa viettämään. Välillä unohdetaan, että ollaan ulkomailla. Ihmisten arjen tarpeet velvoittavat viranomaisiakin. Avainsana on digitaalisuus. Tarvitaan palveluita, joita voidaan tarjota ja käyttää sujuvasti molemmin puolin lahtea. Tällaisella teknologialla on EU-alueellakin enemmän tarvetta kuin koskaan.
Koska taloutemme ovat yhteen nivoutuneet, tulee myös seuraavia askelia pohtia ja rakentaa yhdessä. Sitä tehtiin tänään myös Mektoryn tulevaisuusfoorumissa. Molemmissa maissa rakenteet kaipaavat uudistuksia, ja hallitukset ovat uudistustahtonsa hallitusohjelmiinsa kirjanneet. Suomi ja Viro ovat pieniä, innovatiivisia, korkean koulutustason ja osaamisen maita. Tätä kannattaa käyttää hyväksi yhdessä. Uskon, että keskustelusta jäi toteutettavia ideoita, mutta vahvimmin mieleeni jäi tunnelma. Se oli optimismin sävyttämä. Samaa henkeä tarvitaan nyt niin Suomessa, Virossa kuin koko Euroopan unionissa.
* * *
Laskin tänään seppeleen Suomessa taistelleiden vapaaehtoisten virolaissotilaiden muistomerkille. Paikka oli vaikuttava ja kohtaamiset veteraanien kanssa erityisiä. Suomen-poikien tunnuslause ”Suomen vapauden ja Viron kunnian puolesta” on vahva viesti. Yhdessä presidentteinä kirjoitimme saatesanat viime vuonna ilmestyneeseen henkilöhistorioiden koosteeseen. Hienoa, että heidän tarinansa on jälkipolville kirjattu.
Laskin seppeleen myös Viron Vapaussodan muistomerkille. Sillä muistetaan virolaisten taistelijoiden rinnalla Pohjan poikia, suomalaisia miehiä, jotka tulivat Viron vapaustaistelua tukemaan. He tekivät itsenäiset päätöksensä tulla naapuria auttamaan.
Nuoremme eivät ole nähneet sotaa eivätkä itsenäisyystaisteluja. Ajat vaihtuvat, mutta kiinteä yhteys pysyy. Naapurimaa on nyt mahdollisuus työhön ja opiskeluun tai huolettomaan hauskanpitoon. Kahden kansat elämät ovat yhteen nivoutuneet.
Suomi ja Viro valmistautuvat molemmat 100-vuotisjuhliinsa. Tarkoitus on viettää niitä myös yhdessä. Yhteinen historia yhdistää meidät juhlaan.
Haluan nostaa maljan Viron menestystarinalle ja sen tekijöille sekä maidemme tulevaisuudelle.
Terviseks!