Sata vuotta sitten Euroopassa oli puhjennut ensimmäinen maailmansota. Helsingissäkin kaupunkilaisten mieltä painoi sodan uhka, hyökkäyksiin varauduttiin, kaupunki pimennettiin ilmaiskujen pelosta – moni myös jätti kaupungin. Kaikesta tästä huolimatta juuri tuona syksynä Helsingin kaksikielinen työväenopisto aloitti toimintansa.
Helsingin työväenopiston alkutaipaleen keskeinen vaikuttaja Zachris Castrén, kiteytti hyvin vapaan sivistystyön luonteen. Hänen mukaansa: ”Työväenopistojen tulee humanistisen ihmiskäsityksen mukaan keskittyä yleissivistyksen antamiseen ja ihmisen kokonaispersoonallisuuden kehittämiseen. Opiskelu perustuu omaehtoisuuteen. Ihminen itse määrittää sen, mikä hänelle on tärkeätä, mitä hän haluaa opiskella, mikä on hänen kulloisenkin elämäntilanteensa kannalta tärkeätä. Opiskelun tulee täyttää opinnollisuuden kriteeri”.
Helsingin kaksikielinen työväenopisto syntyi sata vuotta sitten, koska sitä innokkaasti haluttiin – sekä toisaalta myös kipeästi tarvittiin. Kaupunkilaiset janosivat tietoa ja uusia taitoja, heillä oli halu keskustella yhteiskunnallisista teemoista sekä palo taiteeseen ja liikuntaan. Nuori kansakunta puolestaan tarvitsi osaavia ja sivistyneitä kansalaisia rakentamaan suomalaista yhteiskuntaa, demokratiaa, tasa-arvoa ja hyvinvointia.
Tänä päivänä Suomi tunnetaan maailmalla osaavasta ja motivoituneesta työvoimasta. Se on myös yksi tärkeimmistä kilpailuvalteistamme. Osaamisemme pohjautuu hyvään peruskoulujärjestelmäämme. Mutta tärkeää osaamisvoimamme ylläpidossa on se, että oppiminen on meillä mahdollista kaikkina ikävuosina, myös perusopetuksen jälkeen.
Elinikäisen oppimisen – malli on sisäistetty työväenopistoissa jo sen alkuhetkistä lähtien. Elinikäiselle oppimiselle on tänä päivänä vähintäänkin yhtä suuri tarve. Puhumme pidempien työurien tarpeesta. Ne ovat kuitenkin mahdollisia vain, jos samalla huolehdimme erityisesti vanhempien ikäluokkien taitojen ja tietojen säilyttämisestä ja kehittämisestä. Työväenopistojen rooli yhteiskunnan rakentajina on edelleen kiistaton.
Työväenopistojen kurssi- ja luentotarjonta vastaa ajankohtaiseen kysyntään ja tarpeeseen. Opistosta voi löytää pitkäaikaisen harrastuksen tai uuden tuulahduksen arkeen. Kursseilla voi oppia viittomakieltä tai kunnostaa vanhan nojatuolinsa. Onpa moni seniorikansalainen vihdoin päässyt sinuiksi myös sen vähän teknisemmänkin tablettinsa kanssa. Kansalaistaidot voi päivittää vaivatta työväenopistojen avulla. Tämä päivitystyö on myös erittäin tarpeellista aktiivisen kansalaisuuden ylläpitämiseksi.
Harrastaminen tuo voimaa ja jaksamista arkeen. Työväenopistoilla on tärkeä merkitys monen ihmisen sosiaaliselle elämälle. Eri sukupolvet, erilaisista taustoista tulevat ihmiset kohtaavat ja jakavat saman kiinnostuksen kohteen. Opistoilla on suuri merkitys myös kaksikielisyyden vaalimisessa sekä maahanmuuttajien kieliopintojen tarjoajina.
Suomalaiset arvostavat kulttuuria, taidetta, oppimista ja itseilmaisua. Kaikkia näitä asioita voi kokea ja kokeilla kansalais- ja työväenopistoissa kautta maan. Opistotoiminta on meidän oma, kansainvälisestikin ainutlaatuinen, toimintamallimme.
Onnea satavuotisesta taipaleestanne ja kiitokset korvaamattomasta työstä, jota olette tehneet Suomen sivistyksen, koulutuksen ja hyvinvoinnin eteen. Toivon teille – ja kauttanne kaikille Suomen opistoille ja niissä opiskeleville hyvää lukukauden alkua ja parhainta menestystä!