Kansaamme ankaralla kädellä koetelleen talvisodan päättymisestä on tänään kulunut tarkalleen 75 vuotta. Sataviisi päivää kestäneiden taisteluiden tie oli raskas; sille jäi sankarivainajia ja liki jokainen suomalainen menetti jonkun hänelle rakkaan tai läheisen. Monet ovat kantaneet sodan arpia loppuelämänsä. Mutta tärkeimmät, isänmaamme vapaus ja itsenäisyys, säilyivät. Me kiitämme vapaasta elämästä, enemmän emme olisi voineet perinnöksi saada.
Muuraamme tänään Talvisodan kansallisen muistomerkin peruskiven. Kiitän muistomerkkitoimikuntaa, opetus- ja kulttuuriministeriötä, Helsingin kaupunkia, Talvisotayhdistys ry:tä sekä kaikkia muistomerkkihankkeeseen osallistuneita tekemästänne arvokkaasta työstä.
Talvisota on tapahtumana arvokasta historiaamme, mutta siitä välittyy yhä sanomaa ja opetusta tähänkin päivään.
Talvisodan hengen taustalla oli vähitellen kiinteytynyt yhteiskunnallinen eheys; suomalaiset tunsivat, että nuori kansanvalta oli heidän elämälleen hyväksi ja siksi puolustamisen arvoinen. Oppi tällaisesta eheyden voimasta kantaa tänäkin päivänä, se on edellytys kaiken yhteisen vaikeuden voittamiseen.
Talvisodan aikaan itsestään selvää oli, että kaikki puolustavat, kukin kykynsä mukaan, ja kaikkia puolustetaan. Samaan selvyyteen perustuu puolustusratkaisumme edelleenkin. Sen perustana on yleinen asevelvollisuus ja koko maan puolustaminen. Valikoivuus niin puolustamaan velvollisten kuin puolustettavien alueiden osalta johtaisi väistämättä eheyden voiman menettämiseen.
Rauhantahtoinen ihminen ja kansa on niin rakennettu, ettei se sotaan usko. Talvisotaan jouduttiinkin perin vajavaisesti varustettuna. Nytkin taas olemme, tai olimme, jo tottuneet pitämään Eurooppaa rauhan tyyssijana ja sotimista ajan tai alueen suhteen etäisenä. Kun totuus on toinen, on hyvä, että puolustusvoimien resurssitarpeet on yleisesti tunnustettu.
* * *
Talvisotaan mennessä kansainväliset yhteytemme olivat olleet suhteellisen vähäisiä, olimme aika lailla yksin. Silti tosin, saimme paljon myötäelämistä, myös lännen vahvaa poliittista tukea Neuvostoliiton painostamiseksi rauhantekoon ja myös konkreettista apua; esimerkiksi Ruotsista kolmannes heidän ilmavoimistaan ja yli 8000 vapaaehtoista.
Nyt me olemme jäsen Euroopan unionissa, jonka perusarvo on rauhan takaaminen alueellaan. Puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on edennyt nopeasti ja yhdessä olemme Naton kehittyneitä kumppaneita. Hoidamme myös suhdettamme Venäjään. Niin erilaiselta kuin kansainväliset suhteemme talvisodan ajoista näihin päiviin kuulostavatkin, on silti hyvä pitää mielessä yksi yhteinen tekijä: Suomen kohtalo on edelleen viime kädessä suomalaisten käsissä.
Konfliktin, kriisin ja sodankäynnin raja on hämärtynyt. Uusi termi, hybridisodankäynti, mitä kaikkea sitten pitääkään sisällään, on tätä hämärää tihentänyt. Enää eivät aluksi aseet puhu ja joukot marssi, vaan vaikuttaminen alkaa informaatiolla, soluttautumisella, riidankylvämisellä ja vaikkapa finanssihoukutuksilla. Torjua tällaista, se tekisi meistä kaikista maanpuolustajia.
* * *
Tälle paikalle nousee kuvanveistäjä Pekka Kauhasen puhutteleva kunnianosoitus vapautemme sankareille. Se tuntuu kertovan: Tuska lävisti, mutta valo voitti!