Kansalaiset,
Loppusyksystä Pariisin Riemukaaren alla paloi muiston tuli. Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut sata vuotta. Maailman päättäjät hiljentyivät eurooppalaisen sodan rauhanteon muistoon.
Vajaa kuukausi sen jälkeen Riemukaaren liepeillä paloivat autot. Samaan aikaan keltaliivistä kansaa oli kadulla kertomassa, että heidän mielestään asiat eivät ole hyvin. Riemukaaren alla näennäinen yksimielisyys ja sopu menneisyydestä vaihtui kiivaaseen taistoon elämästä tänään.
Tuo vertauskuva pakottaa pohtimaan. Eurooppa on maailman demokraattisin, tasa-arvoisin ja vapain maanosa. Nyt se on kuitenkin ajautunut repiviin riitoihin juuri omista arvoistaan.
* * *
Jos paras alkaa näyttää sekasortoiselta, kehnolta vaikuttaa ennuste koko maailmalle. Houkutus valita toisenlainen tie kasvaa.
Eurooppalaisten arvojen vienti on vaihtunut niiden puolustamiseksi kotikentällä. Ja onko nähtävissä pyrkimystä meille vieraampien arvojen tuontiin? Demokratian, tasa-arvon ja vapauden vastakohdat tunnemme.
Meidän on herkeämättä puolustettava kansainvälistä sääntöpohjaista järjestystä. YK-järjestelmä on tärkeä tukipilari Suomen omallekin turvallisuudelle ja hyvinvoinnille. Samalla on varauduttava siihenkin, ettei nykyjärjestelmä enää ehkä toivu ennalleen.
Maailma moninapaistuu kovaa vauhtia, maailmanjärjestys muuttaa muotoaan. Kiina käyttää taloudellista mahtiaan, Venäjä varustautuu sotilaallisesti ja Yhdysvallat etääntyy yhteistyöstä. Tässä muutoksessa meidän on pysyttävä valppaina.
Suomella on hyvät yhteydet Washingtoniin, Moskovaan ja Pekingiin. Näitä yhteyksiä meidän on globaaleissa tavoitteissamme hyödynnettävä.
Päällimmäisenä mielessäni on vaara ydinaseiden paluusta kansainvälisen politiikan arkipäivään. Jos kylmän sodan aikana laaditut aserajoitussopimukset romuttuvat, on meidän ponnisteltava sen eteen, että niiden tilalle luodaan uusia. Suomi on valmis tarjoamaan hyviä palveluksiaan neuvotteluyhteyden rakentamiseksi. Tätä viestiä viemme alkaneenakin vuonna eteenpäin.
Yksin mahdollisuutemme vaikuttaa ovat kuitenkin rajalliset. Eurooppa on saatava takaisin niihin pöytiin, joissa tulevaisuudesta päätetään. Euroopan unioni, joka on sisäisesti heikko, ei tähän kykene. Yhdessä meidän on pystyttävä parempaan.
* * *
Euroopalla on pitkä perinne edustuksellisesta demokratiasta. Sen rinnalle, sitä korvaamaankin, on alettu kaivata enemmän suoraa demokratiaa, välitöntä ja nopeaa vaikuttamista. Syntyy muutosta vaativia marsseja, liikkeitä ja vastaliikkeitä.
Elämme murroskautta. Uuteen tartutaan nyt hanakasti, mutta siitä saatetaan nopeasti myös luopua. Vaarana on, että menetämme jotain edustukselliselle demokratialle olennaista, nimittäin kyvyn sovittaa yhteen erilaisia näkemyksiä. Ja samalla kyvyn kuunnella ja yrittää ymmärtää muiden mielipiteitä, vaikkei niitä hyväksyisikään.
Oikeus kyseenalaistamiseen on demokratian ytimessä. Valta tyytyä tai olla tyytymätön kuuluu kansalle. Tyytymättömyydestä nykypuolueetkin ovat aikanaan syntyneet. Myös näiden uusien liikkeiden voima voi siis kanavoitua yhteistä hyvää rakentavaksi.
Mutta muutoksen keskellä näkyy huolestuttavia merkkejä myös vaarallisista ääriliikkeistä. Keltaisten liivien suojaan piiloutuneet anarkistit ja avoimesti natsitunnuksin marssivat vievät ajatukset viime vuosisadan julmuuksiin ja raakuuksiin. Demokratiassa ei niille ole sijaa.
Ilmaisin vuosi sitten huolestumiseni siitä, että halu väärinymmärtää usein ohittaa yrityksen ymmärtää. Kiivaita kierroksia saava vääristelevä keskustelu on kurimus, joka helposti päätyy pysyvään vihanpitoon.
Kulunut vuoden 1918 tapahtumien muistovuosi antoi ajattelemisen aihetta. Kun viha ottaa vallan, tavallinen ihminen voi päätyä julmiin tekoihin, joita hän ei aiemmin edes voinut kuvitella tekevänsä. Mutta vihanpidosta on myös tie yhteiseen tulevaisuuteen. Se aukeni meillä sitä mukaa, kun luottamus demokratiaan lisääntyi.
* * *
Muuttoliike on viime vuosina eniten Eurooppaa jakanut ilmiö. Se on jakanut mielipiteitä niin maiden välillä kuin niiden sisällä. Muuttoliike ei ole maailmasta poistumassa – päinvastoin, paine siihen kasvaa. Siksi sitä on kyettävä paremmin hallitsemaan, olipa kyse työperäisestä maahanmuutosta, pakolaisuudesta tai turvapaikan hakemisesta.
Turvapaikkahakemusta ei voida jättää käsittelemättä, ilman että rikotaan kansainvälistä oikeutta. Kansainväliset sopimukset on tehty suojaamaan hätää kärsiviä. Heitä meidän on autettava. Mutta kuten meilläkin on koettu, jättää järjestelmä mahdollisuuden hyväksikäyttöön myös muista syistä maahan pyrkiville. Lisäksi olemme nähneet, kuinka jotkut meiltä turvaa hakeneet, ja saaneetkin, ovat itse luoneet tänne turvattomuutta epäinhimillisin teoin. Se on kestämätön tilanne.
Täällä oleville on annettava mahdollisuus osallisuuteen. Vastaavasti on oikeus edellyttää tahtoa sopeutua yhteiskuntaamme. Ja vastuun kantamista, myös omiaan ohjaamalla. Lakiemme ja arvojemme vastainen käytös lisää riskiä kokonaisten ihmisryhmien leimaamiselle ja luo syvää epäluuloa, jopa vihaa.
Euroopan unioni on etsimässä ratkaisuja muuttoliikkeen hallintaan. Sopimus Turkin kanssa on antanut ainakin hengähdysaikaa sopia säännöistä, ketkä ja miten Eurooppaan tulevat ja minne he sijoittuvat. Jos hallinnassa onnistutaan, monet maat, varmasti myös Suomi, olisivat valmiita nostamaan kiintiöpakolaisten määrää. He ovat hädänalaisia.
Unohtaa ei sovi, että me myös tarvitsemme maahanmuuttoa. Valmiita osaajia ja sellaisiksi oppivia, osallistumaan yhteiskuntamme ylläpitämiseen.
* * *
Voimme hyvillä mielin sanoa, että Suomi on maailman demokraattisin, tasa-arvoisin ja vapain maa. Vahvuutenamme on aina ollut luottamus, myös viranomaisiin: opetuksesta sosiaalitoimeen, poliisista terveydenhuoltoon.
Perinteisesti on arvostettu näitä turvamme tekijöitä. Nyt tulee kuitenkin yhä useammin esiin, että he joutuvat työssään kohtaamaan sopimatonta, jopa aggressiivista käytöstä. Jotain on mennyt pahasti vinoon, jos yhteiskunnan palveluksia tarjoava joutuu työssään pelkäämään avustettaviaan.
Demokratian kunnioitusta mitataan arkisessa asioinnissa, pöydän molemmin puolin.
* * *
On muistettava, kenelle ja miksi me tätä suurta tarinaamme kirjoitamme. Teemme sen lapsillemme. Kasvatamme heitä sanoillamme ja esimerkillämme. Ja teoillamme muovaamme maailmaa, joka heille jää. Näköala, joka seuraavalle sukupolvelle aukeaa, saa ihmisen jäämään tai lähtemään, yrittämään tai luovuttamaan tai niin kuin on nähty – kapinoimaan.
Tämän huoneen ikkunasta voi keväisin seurata luokkaretkeläisten ryhmiä. Kodin piiristä otetaan opettajan johdolla askelia maailmaan, pienimmillä turvallisesti käsi kaverin kädessä. Keltaliivit päällä.
Väkemme vanhenee ja luonnon kantokyky on tulossa tiensä päähän. Enää ei voi olla varma siitä, että lapsilla on edessään parempaa kuin vanhemmillaan.
Ilmastonmuutoksen torjuminen tuo meille kaikille eteen luopumisen vaadetta. Aineellisen yltäkylläisyyden ja jatkuvan kasvun aika on muuttumassa. Hyvinvoinnin loppua sen ei tarvitse tarkoittaa. Tasavertaisten mahdollisuuksien loppua se ei saa tarkoittaa. Meidän on kyettävä uudestaan määrittelemään, mistä koostuu se hyvä, jota tavoittelemme. Ihminen on sopeutuva ja kekseliäs. Uusi hyvä voi siten olla entistä parempi.
* * *
Paitsi Suomi ja Eurooppa, koko maailma voi monin tavoin myös paremmin kuin koskaan.
Siksi on hyvä lopettaa runoilija Eeva Kilven sanoihin.
”Siis kauneutta on.
Rakkautta on.
Iloa on.
Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät, puolustakaa niitä!”
Toivotan teille kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta.