Kansalaiset,
”Minun ehkä vanhentunut käsitykseni meidän ihmisten keskinäisistä suhteista on se, että tarvitaan enemmän hyvää tahtoa, enemmän halua ymmärtää toinen toisiaan ja enemmän nöyryyttä korkeampien arvojen edessä.” Näin totesi Frans Emil Sillanpää aikanaan, eikä hänen sanomansa ole vieläkään vanhentunut.
Suomessa on vuoden mittaan käyty kiivasta keskustelua pandemiasta. Ja nyt, aiheellisesta syystä, turvallisuuspolitiikka nousee puheisiin.
Erimielisyyttä ei pidä kavahtaa. Haasteellisiin tilanteisiin voi ajatella vastattavan monella eri tavalla. Mielipiteiden esiin tuominen kuvastaa toimivaa demokratiaa. Mutta ei pidä lakata haluamasta ymmärtää, että joku toinen voi ymmärtää asian toisin. Muuten voi syntyä syvää eripuraa. Kansakunnalle repivä eripura saattaa olla vaarallisempaa kuin tuo varsinainen haaste itsessään.
Uuden vuoden koittaminen on lupausten ja toivon aikaa. Lupaus yhteisen hyvän etsimisestä on tämän vuoden alussa erityisen tärkeä.
* * *
Koronaviruspandemian kolmas vuosi on alkamassa. Tauti on osoittautunut sitkeäksi ja ovelaksi vastustajaksi. Nopeasti etenevän pandemian perässä on ollut vaikeaa pysyä. Sen edelle on ollut mahdotonta ehtiä.
Vapaamman olemisen aika ei auennutkaan toiveiden mukaisena. Kaksi rokotusta ja koronapassi loivat kuvaa turvallisuudesta, jota aika kuitenkin kulutti. Kun virus vielä muutti muotoaan, tauti otti entistäkin enemmän tilaa.
Turhautuminen jatkuviin takaiskuihin on ymmärrettävää. Sitä tunnemme kaikki. Pelko oman tai lähimmäisten terveyden puolesta jäytää. Monilla on huolta taloudestaan ja toimeentulostaan. Virus ei kuitenkaan väsymyksestämme tai tunteistamme välitä. Nyt kysytään sitkeyttä sitkeyden perään.
Keväällä 2020 virus näyttäytyi yhteisenä vihollisena, jota yhdessä torjutaan. Näimme Suomessa paljon toinen toistensa auttamista ja huolenpitoa. Hyvää tahtoa ilmeni, ja se levisi laajasti.
Nyt on toista ilmaa. On toki ymmärrettävää, että ennenkokematon herättää erilaisia mielipiteitä, niin pandemian vaaroista kuin siltä suojautumisesta. Erimielisyys on kuitenkin alkanut näyttäytyä eripuraisuutena ja pahan tahdon levittämisenä. Yhdistävästä tekijästä, terveytemme suojaamisesta, ei soisi tulevan riidan lähdettä.
* * *
Yhdestä asiasta kuitenkin taidetaan olla yhtä mieltä: tämä tauti tarttuu. Tarttuu helposti ja leviää laajasti. Ja aiheuttaa sairastumista, lievistä oireista aina kohtalokkaisiin seuraamuksiin. Enkä usko, että kukaan tieten tahtoen ottaa minkäänlaista sairautta kantaakseen tai levittääkseen.
Joku saattaa silti ajatella, ettei riski ole juuri hänen kohdallaan suuren suuri. Ja olla välinpitämätön. Jättää siis varomatta, rokotteen ottamatta ja maskin käyttämättä. Mutta kukaan ei ota riskiä vain omalta kohdaltaan. Eikä kukaan tiedä ennalta mihin oma tartuntaketju vielä johtaa.
Mikään kurimus ei kestä loputtomasti. Lupaus paremmasta kumpuaa myös tieteen ja terveydenhuollon voimasta. Monen monta ihmishenkeä on jo säästetty.
Tieteen ja terveydenhuollon erityisosaajat ovat jakaneet osaamistaan kansainvälisesti. Myös hallitusten pitäisi parantaa yhteistyötään. Yhdessä tämä vitsaus voitetaan.
* * *
Suurvaltapolitiikka on nyt nopeassa liikkeessä. Kylmän sodan jälkeinen aika on totisesti ohi. Uuden aikakauden tunnusmerkit vasta hahmottuvat. Mutta aina kun geopolitiikka muuttaa muotoaan, tuntuvat vaikutukset myös suurvaltoja pienemmissä maissa. Joskus ennen muuta niissä.
Konflikti Ukrainan rajoilla on syvenemisen partaalla. Euroopan turvallisuuden kannalta tunnelmat ovat kiristyneet. Muutos on ollut nopea. Vielä viime kesänä, presidentti Bidenin Euroopan matkan tuloksena, huolet näyttivät kohdistuvan ennen muuta Kiinaan. Presidenttien Biden ja Putin Geneven-tapaamisen jälkeen Yhdysvaltain ja Venäjän arvioitiin rakentavan keskusteluyhteyttä. Kohtelias isäntä, Eurooppa, oli lähinnä kuulolla.
Nyt on toista ilmaa. Venäjän joulukuussa esittämät ukaasit Yhdysvalloille ja Natolle koskevat Eurooppaa. Ne ovat ristiriidassa Euroopan turvallisuusjärjestyksen kanssa. Etupiirit eivät kuulu 2020-luvulle. Kaikkien valtioiden täysivaltainen tasa-arvoisuus on keskeinen perusperiaate, jota kaikkien tulee kunnioittaa.
Viime kädessä maltti, vastuullisuus ja dialogi ovat ainoat tiet eteenpäin. Aseellisella voimalla tai muulla väkivallalla uhkaamisella ei ole mahdollista rakentaa kestävää tulevaisuutta. Venäjän vaatimuksiin onkin vastattu vuoropuhelua tarjoamalla. Dialogia on myös Suomi pyrkinyt edistämään ja osaltaan käymään.
Pitää kuitenkin olla tarkkana siitä mistä ja keiden kanssa puhutaan. Moni eurooppalainen on kysynyt, eikä ensimmäistä kertaa: puhutaanko meistä meidän yli? Vaikka haaste on esitetty Yhdysvalloille ja Natolle, Eurooppa ei nyt voi olla vain kuulolla. Useamman jäsenmaan, myös Ruotsin ja Suomen, suvereniteettia on unionin ulkopuolelta kyseenalaistettu. Tämä tekee EU:sta asianosaisen. EU ei saa tyytyä vain tekniseen pakotekoordinaattorin rooliin.
* * *
Kansainväliset jännitteet herättävät myös monissa suomalaisissa huolta. Euroopan turvallisuudessa on kyse Suomenkin turvallisuudesta. Keskustelulle ja erilaisille mielipiteille, niin tilanteen vaaroista kuin niiltä suojautumisesta, on avoimessa yhteiskunnassa aina tilaa.
Yhtä mieltä voimme olla siitä, että tilanne on vakava. Yhdistävästä tekijästä, Suomen turvallisuudesta, ei soisi tulevan repivän riidan lähdettä. Yritetään edelleen ymmärtää, että joku toinen voi ymmärtää asian toisin.
Suomen osalta tilanne on mielestäni selvä. Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on vakaa. Se on rakennettu kestämään vaikeitakin aikoja. Nopearytmisessä maailmassa on entistäkin arvokkaampaa tietää, milloin kiiruhtaa, milloin malttaa.
Kansallinen turvallisuus, itsemääräämisoikeus ja liikkumatila ovat pienille aivan yhtä arvokkaita kuin suurille. Niistä huolehtimalla puolustetaan samalla Suomen kansainvälistä asemaa.
Ja todettakoon taas kerran: Suomen liikkumatilaan ja valinnanmahdollisuuksiin kuuluu myös mahdollisuus liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä, jos niin itse päätämme. Naton asia on niin sanottu avoimien ovien politiikka, jonka jatkuminen on Suomelle toistuvasti julkisestikin vahvistettu.
Presidentit Biden ja Putin puhuivat jälleen keskenään toissa päivänä. Tammikuun puolivälissä olemme ehkä viisaampia, kun näemme mitä Venäjän, Yhdysvaltain ja Naton neuvottelukosketuksesta seuraa. Suomelle on tärkeää, että mukana tapaamisten sarjassa on myös Etyj.
Toivoa on syytä pitää yllä, mutta pelkkään toiveajatteluun ei pidä sortua. Näinä aikoina palaavat mieleen myös Henry Kissingerin opit. Hänen kyynisen lausumansa mukaan silloin, kun sodan välttäminen on ollut joidenkin valtioiden ylimpänä tavoitteena, on kansainvälinen järjestelmä ollut armottomimman jäsenensä armoilla. Tätäkin saatetaan mitata tammikuun toisella viikolla alkavassa dialogissa.
* * *
Kuulun sotien jälkeisiin sukupolviin. Niihin, joiden olot ovat aina käyneet vain paremmaksi. Sen tietäen päätyy katsomaan itseään: jos olet paljon saanut, et voi jättää vähän.
Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden katoaminen tai materiaalinen, rahallinen velkaantuminen kertovat elämisestämme tulevaisuuden kustannuksella. Sellainen ei voi olla meidän sukupolviemme testamentti. Muutetaan sitä.
Nykynuori on koetuksella. Pandemia on riistänyt suhteettoman osan elämästä. Kasvava pahoinvointi, kunnon rapistuminen ja koulutustason pysähtyminen ovat huolestuttavia merkkejä. Vanhempien, meidän kaikkien tulisi heitä kuulla. Joskus jo se auttaa. Aikuisen ymmärtämys ja tuki ovat suuria lahjoja nuorelle.
Nuorilla on myös sanottavaa. Aktiivinen toiminta on aina merkki kipinästä. Nuoren välinpitämättömyys on vakava varoitus hiipumisesta. Maailman onnellisin maa voi olla tyytyväinen vasta, kun se tarjoaa nuorilleen toivon näköaloja.
* * *
Paljon on myös hyvin. Kiitän jo etukäteen siitä, että tänä vuonna on ”enemmän hyvää tahtoa, enemmän halua ymmärtää toinen toisiaan ja enemmän nöyryyttä korkeimpien arvojen edessä”, kuten Taata Sillanpää toivoi. Sitten on vielä paremmin. Toivotan teille kaikille onnellista alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta.