Arvoisa rouva puhemies, arvoisat Suomen kansan edustajat,
Rouva puhemies, kiitän teitä ajatuksia ja tunteita herättävästä puheestanne. Se muistuttaa että seison tässä edessänne velvoittavan ketjun jatkona, me kaikki siinä osina, joiden tehtävänä on vuorollamme pitää Suomi vahvana, yhtenäisenä ja hyvänä.
Kuten te kansanedustajat, olen minäkin saanut tehtäväni kansalta. Vaalit ovat demokraattisen järjestelmämme juhlavia huippuhetkiä. Suomen liput liehuvat ja me ehdolla olijat jännitämme, mitä tuleman pitää. Mutta demokratian vaaliminen vaatii jokapäiväistä, sinnikästä työtä. Teille sen työn näyttämö on tämä uusittu Eduskuntatalo. Työ täällä on käyttää kansanvaltaa. Sen suurempaa ei ole.
Valinta presidentiksi on suuri kunnia, joka tuo mukanaan suuren vastuun. Otan vastuun kantaakseni nöyränä, mutta päättäväisenä. Omistaudun tälle tehtävälle, enempää ei voi luvata.
Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Asiat on uskottu meille lainaan, kansa on antanut arvokkaan luottamuksen ja valtuuden. Ja kun on tehtävään uskottu, yhteisistä asioista on pidettävä parempaa huolta kuin omistaan.
Presidentinvaaleissa keskusteltiin juuri siitä, miten kukin yhteistä asiaa hoitaisi. Jokainen kahdeksasta ehdokkaasta teki palveluksen suomalaiselle kansanvallalle. Kiitän siitä kanssaehdokkaitani.
Pidän arvokkaana, että kuulemme ja kuuntelemme toisiamme. On tärkeää, että erilaisia näkemyksiä on. Mutta tärkeintä on, että annamme arvon myös eri lailla ajattelevalle. Viime viikon perjantaina täällä eduskunnassa järjestettiin erityinen tilaisuus. Kaikkien puolueiden puheenjohtajat yhdessä kunnioittivat sisällissodan uhrien muistoa ja esittivät vetoomuksen sovinnon, demokratian, yhteiskunnallisen tasa-arvon sekä eheyden puolesta. Tämä oli arvokas teko.
* * *
Kulunut kuusivuotiskausi on ollut myrskyisää aikaa. Konflikteja on puhjennut niin Euroopassa, sen lähialueilla kuin kauempanakin. Ne ovat koetelleet alueellista vakauttamme ja niitä neljää pilaria, jotka ovat turvallisuutemme kannalta keskeisiä. Mutta vaikka pilarit ovat olleet paineessa, niin ne eivät kuitenkaan ole huojuneet.
Pilareistamme tärkein on kansallinen. Sen kehitys on eniten ja suorimmin omassa vallassamme. Sen vahvana lukkona on uskottava oma puolustus. Turvallisuutemme ei kuitenkaan tukeudu vain aseiden varaan. Tarvitaan myös syvää kansallista eheyttä, tahtoa ja valmiutta.
Kriisit asettavat myös kansainvälisen yhteisön kovien vaatimusten eteen. Vain harva tämän vuosikymmenen kriisi on ratkennut. Päinvastoin, oireellista on ollut niiden pitkittyminen ja hankaloituminen. Kriiseille on ominaista, että ne näyttäytyvät paikallisina, mutta tosiasiassa usein taustalla ovat globaalin valtapolitiikan asetelmat ja tavoitteet. Tämä heikentää perinteisen rauhanvälityksen onnistumisen mahdollisuuksia. Geopolitiikan intressit ovat olleet rauhan tahtoa vahvemmat.
Näen kaksi tietä tilanteen kohentamiseen. Ensiksi kansainvälisen järjestyksen tien; sekä YK:n että EU:n asemaa on kyettävä vahvistamaan. Ajat, jolloin Hammarskjöldin tai Delorsin johtamia järjestöjä tarkoin kuultiin, ovat menneen metaforaa. YK on kansojen foorumi ja rauhan foorumi, siihen asemaan sen pitää taas nousta, joten kaikki tuki pääsihteeri Guterresin uudistustyölle. EU taas on toimija, jolla on paljon rauhan tahtoa, mutta jonka painoarvo on sen potentiaalia vähäisempi. Tarvitsemme unionin, joka on myös turvallisuusyhteisö, joka puhuu yhteisellä äänellä ja saa äänensä kuuluviin. Suomi on tässäkin työssä tekijä, ei tarkkailija.
Sitten se toinen, suorien kontaktien tie; lännen ja idän vuoropuhelu on välttämätöntä. Eikä länsi tarkoita tässä vain Yhdysvaltoja tai Natoa vaan myös EU:ta, eikä itä yksin Venäjää vaan myös Kiinaa. Dialogin ylläpitäminen on ensiaskel siihen, että rauhaa voidaan rakentaa.
Olen pyrkinyt edistämään kulkua kummallakin tiellä. Ja niin tulen myös jatkamaan. Olen parhaan kykyni mukaan pyrkinyt pitämään Suomen niissä pöydissä, joissa tulevaisuuteen vaikutetaan. Ja tulevaisuudella tarkoitan myös ihmiskunnan isoja haasteita, kuten köyhyyttä, ilmastonmuutosta ja naisten asemaa.
Olen monessa pyrkinyt hakemaan suurille maille yhteistä intressiä, niin Itämeren lentoturvallisuudessa kuin mustan hiilen torjunnassa arktisella alueella. Ja mitä enemmän suurilla on yhteistä intressiä, sen pienemmäksi käy toran tila ja sitä parempi maailmalle ja myös meille.
Ilmastonmuutoksen torjunta on lähivuosien tärkein asia. Niin vain on, ettei ihminen kestä maapallon menetystä. On kai ajateltu, että onhan tuolla ylhäällä ilmakehässä tilaa – paljon pitääkin olla kun kymmeniä miljardeja tonneja hiilidioksidia sinne vuosittain päätyy. Ahdasta on jo nyt, ja se tuntuu.
En odota maailman sanottavasti rauhoittuvan tulevallakaan ajanjaksolla. Tämä ei kuitenkaan saa olla tekosyy luovuttamiseen. Päinvastoin, Suomi voi, ja meidän myös pitää tehdä paljon sekä oman turvallisuutemme että kansainvälisen vakauden tukemiseksi.
* * *
Olen usein puhunut eheydestä ja vakaudesta. Luottamus on siinä avainsana. Että voimme luottaa toisiimme, suomalaiseen yhteiskuntajärjestykseen ja demokratiaan. Luottamus ei ole samanmielisyyttä, mutta kyllä tietoa ja ymmärrystä siitä, mitä toinen aidosti ajattelee.
Suomi on mittausten mukaan maailman vähiten hauras maa, toisin sanoin Suomi on maailman vakain maa. Se on upea perintö, tälle luottamuksen maalle. Sitä vaalin.
Suomessa tapahtuu tällä hetkellä paljon hyvää, mutta hyvä ei ulotu kaikille. Erityisesti meidän pitää kääntää katseemme nuoriin. Meillä ei ole varaa hukata yhtään tulevaisuuden tekijää. Kerran menetettyä on vaikea saada takaisin.
Viisainkaan päättäjä ei pysty yksin ymmärtämään saatikka ratkaisemaan ongelmia. Siksi nuorten osalta tarvitsemme myös vinkkejä ja neuvoja juuri heiltä itseltään. Toiveeni on: Puhukaa, kertokaa. Me kuuntelemme ja meidän on toimittava. Olemme kaikki tekijöitä.
Meidän on toimittava myös yksinäisyyttä vastaan. Yksinäisyys on vakavana pidetyn kansan vakava kansantauti. Se seuraa monia, kaiken ikäisiä niin nuoria kuin vanhempia. Jokainen on tässäkin tekijä: Pieni ele voi olla huomattavasti kokoaan suurempi – Ikääntyneemmän ihmisen tervehtiminen kauppamatkalla tai nuoren pyytäminen mukaan pihapeleihin. Ei ole niin pientä tekoa, että se kannattaisi jättää tekemättä. Ei ole niin kaunista sanaa, että se kannattaisi jättää sanomatta. Siis: Tehdään ja kannustetaan. Olla lähellä, se on lähimmäisenrakkautta.
Lainasin tällä samalla paikalla kuusi vuotta sitten erään ystäväni sanoja, joiden mukaan ”Presidentti ei voi solahtaa siihen elämänpiiriin, jossa tapaa vain voittajia. Eivät voittajat niinkään presidenttiä tarvitse. Presidentin pitää osata seisoa ihmisen rinnalla myös hädän ja häviön hetkellä.” Kuluneet kuusi vuotta ovat vain vahvistaneet näiden sanojen arvoa ohjenuorana. Mitä vähemmän ympärillämme on pahoinvointia, sen paremmin me kaikki voimme.
Suomen presidentti voi olla vain koko maan ja koko kansan presidentti. Niin minä tämän homman ymmärrän. Ja niin myös jatkan.
Arvoisa puhemies, te kysyitte mikä aisti tasavallan presidentille on tärkein. Vastaan teille, että se on tunto. Se on oikeudentunto ja se on vastuuntunto ja niiden varaan rakentuva luottamus.
Kiitän teitä, arvoisa puhemies eduskunnan puolesta lausumistanne kannustavista sanoista. Kiitän myös eduskuntaa yhteistyöstä ja yhteydenpidosta, jota tulemme jatkamaan tiiviinä. Toivon teiltä ja kaikilta suomalaisilta tukea työssäni Suomen ja suomalaisten parhaaksi.