Hyvät naiset ja herrat,
”Eurooppalaisten yhteisen ulkopolitiikan, saati sitten yhteisen turvallisuuspolitiikan, aikaansaamiseen menee 20 vuotta. Mutta askel askeleelta meidän on saatava se aikaan.”
Tämä lainaus on tämän sarjan ensimmäisestä Humboldt-puheesta. Marraskuussa 2000 entinen liittokansleri Helmut Schmidt puhui täällä ”Euroopan itsetietoisuudesta uudella vuosisadalla”. Nyt tiedämme, että 20 vuotta eivät riittäneet. Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on olemassa paperilla. Käytännössä tekemistä on kuitenkin vielä paljon.
Helmut Schmidt oli tunnetusti sitä mieltä, että ihmisten, joilla on visioita, olisi hakeuduttava lääkäriin. Mutta kun hän hahmotteli uuden vuosisadan suurimpia haasteita, hänen 21 vuotta sitten pitämä puheensa oli kyllä visionäärinen. Väestönkasvu, ilmastonmuutos, alueelliset ja paikalliset sodat – kaikkien näiden seurauksena valtava muuttoliike. Uusien valtioiden nouseminen maailmanvalloiksi, finanssimarkkinoiden ja uusien teknologioiden maailmanlaajuiset vaikutukset – kaikki nämä korostavat sitä tosiasiaa, että mikään Euroopan valtio ei voi kukoistaa yksinään. Tämä Schmidtin esittämä lista on tänäkin päivänä erittäin ajankohtainen.
Itsetietoisemman Euroopan tarpeesta on tullut entistä ilmeisempää. Meitä ympäröivästä maailmasta on tullut kovempi ja vaikeampi.
Se on monimutkaisempi – maailmassa on yhä enemmän vaikutusvaltaisia toimijoita, joilla on käytettävissään yhä suurempi valikoima teknologioita ja menetelmiä. Ja se on armottomampi – paikka, jossa kauniit lausumat arvoista ja periaatteista jäävät usein kyynisten, realiteetteja muovaavien tekojen varjoon.
Tällaisessa maailmassa yksittäisillä Euroopan valtioilla, edes suurimmilla, ei ole yksinään paljon painoarvoa. Vahvempi Eurooppa on meidän kaikkien etujen mukainen.
* * *
Mitä vahvempi Eurooppa sitten tarkoittaa? Eri eurooppalaiset näkevät Euroopan unionin vahvuudet erilaisten lasien läpi. Joillekin EU on ennen kaikkea taloudellinen yhteisö, joka on kasvanut alkuperäisestä kuuden valtion ETYstä maailman suurimmaksi sisämarkkinaksi. Toiset painottavat EU:ta arvoyhteisönä, joka perustuu demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen ja ihmisoikeuksiin.
Nämä molemmat tekijät, taloutemme ja arvomme, ovat todellakin Euroopan menestyksen olennaisia osatekijöitä. Ne ovat olleet sitä ennen, ne ovat sitä tulevaisuudessa. Ulkoiset haasteet eivät saa estää meitä vaalimasta näitä vahvuuksia. Jos nämä perusteet alkavat kulua tai rapistua, mahdollisuutemme ilmentää valtaa rajojemme ulkopuolella katoaa.
Meidän ei myöskään pitäisi kaihtaa suorasanaisuutta sen suhteen, miten pyrimme tarjoamaan omille kansalaisillemme paremman elämän. Uskon, että tälle narratiiville on vieläkin vastaanottavaista yleisöä ympäri maailmaa. Monet näkevät Euroopan mallin edelleen esimerkkinä, jota kannattaa seurata omassa maassa.
Meidän on kuitenkin ymmärrettävä yksi merkittävä seikka. Aika, jona muille voitiin pakottaa valmiita malleja, on ohi – jos sellaista aikaa koskaan olikaan. Sillä jos ollaan rehellisiä, sellaisen politiikan tulokset eivät koskaan ole olleet vaikuttavia. Muualle vietävillä arvoilla voi olla kestävä vaikutus vain, jos vastaanottajat aidosti uskovat niihin.
* * *
Valitettavasti nykymaailmassa edes vaurain talous tai ylevimmät arvot eivät riitä. Maailmasta on tullut kärkevämpi ja vaarallisempi paikka. Ja maailma kunnioittaa voimaa entistä enemmän.
Siksi Euroopan unionin on myös omaksuttava paljon vahvempi rooli turvallisuusyhteisönä. Sisäisesti tarvitsemme Euroopan, joka suojelee kansalaisiaan. Ulkoisesti tarvitsemme Euroopan, joka suojelee etujaan.
Tämän päivän näkökulmasta unohdamme usein, ettei Euroopan yhdentyminen alkanut pelkästään taloudesta ja arvoista. Rauha ja turvallisuus olivat läsnä yhteisöä luotaessa. Toisen maailmansodan tuoman mittaamattoman kärsimyksen jälkeen Euroopan yhdentymisen keskeinen tavoite oli tehdä saman yhteisön jäsenten välisestä uudesta sodasta mahdoton. Taloudellinen yhdentyminen oli keino tavoitteen saavuttamiseen. Rauhanhankkeena se on ollut huomattavan onnistunut.
Turvallisuuden ja puolustuksen alalla ansiot ovat vuosien myötä olleet vaatimattomampia. Euroopan puolustusyhteisön epäonnistuttua 1950-luvun alussa suurin osa EU:n jäsenmaista on luottanut lähinnä Natoon turvallisuutensa lopullisena takaajana.
Vahva atlanttinen liitto on edelleen välttämätön turvallisuutemme kannalta, ja Suomi arvostaa suuresti tiivistä kumppanuuttaan Naton kanssa. Paljon voidaan tehdä myös Saksan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Ranskan johtamien uusien ad-hoc liittoutumien avulla. Suomi on omalta osaltaan aktiivisesti kehittänyt tiheää kahdenvälisten, kolmenvälisten ja monenvälisten puolustusjärjestelyiden verkostoaan.
Mutta eikö Euroopan kokonaisuutena pitäisi pystyä myös iskemään omassa painoluokassaan? Euroopan potentiaalista, mitä tulee turvallisuuteen ja puolustukseen ei saa olla mitään epäilystä. Jos luotamme Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen keräämiin tietoihin, niin jo nyt EU:n 27 jäsenmaata yhdessä käyttävät lähes yhtä paljon rahaa puolustukseen kuin Kiina ja lähes neljä kertaa niin paljon kuin Venäjä. Haluan myös painottaa, että jos Euroopan unioni hyödyntää potentiaalinsa, se on kokonaisvaltaisempi turvallisuustoimija kuin mikään muu. Sen työkalupakki kattaa välineet niin siviili- kuin sotilasaloilla, diplomatiassa kuin kriisinhallinnassakin. Työkalut ovat saatavilla, mutta usein niitä ei haluta käyttää. Tämä potentiaali on hyödynnettävä.
2000-luvulla turvallisuuden ei tarvitse olla, tai ennemminkin, se ei saa olla nollasummapeli. Tämän pitäisi päteä jopa kilpailijoihin ja vastustajiin. Sen pitäisi olla itsestään selvää kumppanien ja liittolaisten kohdalla.
Jos me eurooppalaiset pystymme ottamaan enemmän vastuuta omasta turvallisuudestamme, sen pitäisi vain vahvistaa transatlanttista sidettä. Jos Euroopan unioni kehittää toimintavalmiuksiaan, se hyödyttää myös Natoa, koska näiden instituutioiden jäsenyydet ovat suurelta osin päällekkäisiä.
* * *
Aika vahvistaa Eurooppaa on nyt. Kiireellisyys johtuu suurelta osin meihin kohdistuvista ulkoisista paineista. Ne kasvavat nopeasti monilla suunnilla samaan aikaan.
Geopoliittisella rintamalla vallan tasapaino maailmassa muuttuu. Yhdysvaltain ja Kiinan välisellä suurvaltakilpailulla on yhä enemmän heijastusvaikutuksia myös meihin. Globaali painopiste on siirtymässä Intian valtameren ja Tyynenmeren alueelle, ainakin osittain Euroopan kustannuksella. Ilman diplomatiaamme tukevaa valtaa, sekä taloudellista että sotilaallista, mikään määrä neuvottelutaitoa ei voi estää Euroopan vaikutusta heikkenemästä entisestään globaalilla tasolla.
Venäjän läheisyys ja sotilaallinen voima tekevät siitä vaikuttajan, joka on otettava aina huomioon Euroopassa. Suomelle toimivien kahdenvälisen suhteiden ylläpitäminen Venäjään on olennaisen tärkeää. Rakentava vuoropuhelu ei kuitenkaan ole ristiriidassa sen kanssa, että puolustamme tässä suhteessa tiukasti etujamme ja periaatteitamme. Saman pitäisi olla mahdollista myös Euroopan unionille. Kieltäytyminen kanssakäymisestä Venäjän kanssa ei vahvista EU:ta vaan ainoastaan saa sen näyttämään heikommalta ja vähemmän merkitykselliseltä.
Viime viikkoina olemme nähneet erittäin huolestuttavaa kehitystä Valko-Venäjän ja EU:n jäsenvaltioiden välisillä rajoilla. Siirtolaisten välineellistäminen ja painostaminen rajanylitykseen on malliesimerkki hybridioperaatiosta. Sellaisena se pakottaa meidät kohtaamaan joitakin todella vaikeita kysymyksiä.
Kohdatessamme tällaisia vihamielisiä hybriditoimia, pystymmekö pitämään kiinni yhtä aikaa arvoistamme ja turvallisuudestamme? Mielestäni tarvitsemme tästä avointa eurooppalaista keskustelua.
Ilman sellaista olemme vieläkin haavoittuvampia uusien hyökkäysten edessä. Sen sijaan, että antaisimme työntää näitä kiiloja väliimme, me tarvitsemme tiukan ja yhteisen eurooppalaisen reaktion.
* * *
Sanon tämän vielä kerran: aika vahvistaa Eurooppaa on nyt. Horisontissa näkyvien monien synkkien pilvien lisäksi tälle kiireelliselle toiminnalle on myös positiivisempi sisäinen syy. Turvallisuuteen ja puolustukseen liittyvät kysymykset saavat EU:ssa vihdoinkin ansaitsemaansa huomiota.
Pyrkimys vahvempaan Eurooppaan kirjattiin jo EU:n globaalistrategiaan viisi vuotta sitten. Siitä lähtien ei ole ollut pulaa samaan tavoitteeseen tähtäävistä lausunnoista: tavoittelemme Eurooppaa, joka suojelee.
Mutta itse asiassa näinä vuosina on myös saatu paljon aikaan. Sen lisäksi, että meillä on ulkosuhdehallinto yhteisen diplomatiamme välineenä, meillä on nyt myös joukko välineitä yhteisten kyvykkyyksiemme parantamiseen.
Sellaiset lyhenteet kuin PESCO, CARD ja EDF voivat kuulostaa hirveän teknisiltä ja byrokraattisilta. Niiden välitön vaikutus turvallisuuteemme voi vaikuttaa rajoitetulta. Mutta pidemmällä aikavälillä muutos on huomattava. Tavat, joilla tarkastelemme yhdessä puolustusmenoja, yhteentoimivuutta ja teollista yhteistyötä, olisivat olleet mahdottomia tämän vuosisadan alussa.
Tulevina kuukausina meillä on tilaisuus ottaa seuraavat askeleita, tai toivottavasti jopa loikkia, eteenpäin. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on puhunut Euroopan puolustusunionin tarpeesta. Ensi vuodelle suunnitellaan EU:n puolustusalan huippukokousta. Lisäksi valmistelemme yhdessä strategista kompassia EU:lle.
Meidän on käytettävä tämä tilaisuus viisaasti ja päättäväisesti. Pahimmillaan strategisesta kompassista tulee tietenkin vain yksi uusi aiejulistus. Parhaimmillaan sitä voidaan kuitenkin käyttää välineenä, jolla todella tehdään Euroopasta vahvempi.
Euroopan ongelmana ei koskaan ole ollut toimielinten tai aloitteiden puute. Meiltä on puuttunut yhteinen uhka-analyysi. Meiltä on puuttunut vahva poliittinen tahto puuttua uhkiin vaikuttavasti yhdessä.
Kehotan kaikkia eurooppalaisia tarttumaan tilaisuuteen korjata nämä puutteet nyt.
Pelkään, että maailma, jossa elämme, muuttuu jatkossakin vaikeammaksi ymmärtää, vaikeammaksi toimintaympäristöksi ja vaikeammaksi hallita. Yksittäisinä kansallisvaltioina meidän on navigoitava näillä vaikeilla vesillä joka tapauksessa – omillamme, erilaisissa kumppanuuksissa, kansainvälisen järjestelmän osina.
Mutta jos emme voi luottaa yhteiseen eurooppalaiseen lähestymistapaan, tehtävämme on paljon haastavampi. Uskottava asemoituminen muuttuvalla geopoliittisella kartalla, vaikuttava reagoiminen tavanomaisiin ja hybridiuhkiin, uusien ja murroksellisten teknologioiden mukana pysyminen – kaikki tämä on paljon vaikeampaa, jos ei mahdotonta, jos yritämme hoitaa sen yksin. Pelissä ovat turvallisuutemme ja hyvinvointimme. Emme voi odottaa toista kahtakymmentä vuotta. Vahvemman Euroopan aika on todellakin nyt.