Tasavallan presidentin kanslia
Tiedote 40/2012
28.9.2012
YK:n yleiskokouksen avausviikon aikana tasavallan presidentti Sauli Niinistö edisti Suomen pyrkimystä turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi. Suomi on ehdolla kaudelle 2013–2014. Asiasta äänestetään YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa 18. lokakuuta.
Viikon aikana presidentin ohjelmaan sisältyi yhteensä lähes 40 tapaamista ja tapahtumaa. Kahdenvälisiä tapaamisia Niinistöllä oli muiden muassa YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin sekä Libyan, Indonesian, Bulgarian, Nigerian, Tunisian, Kongon ja Etelä-Afrikan päämiesten kanssa. Lisäksi presidentti Niinistö kävi kahdenvälisen keskustelun Palestiinalaishallinnon presidentin Mahmoud Abbasin kanssa. Presidentti isännöi yhdessä Etiopian pääministeri Hailemariam Desalegnin kanssa tilaisuuden vähiten kehittyneiden maiden (LDC) edustajille. Lisäksi Niinistö esiintyi Tyynenmeren alueen pienten saarivaltioiden (PSIDS) valtion- ja hallitusten päämiehille suunnatussa tilaisuudessa.
Torstaina 27. syyskuuta presidentti Niinistö osallistui Suomen ja Turkin isännöimään rauhanvälityksen ystäväryhmän kokoukseen. Ystäväryhmän tavoitteena on parantaa rauhanvälitystoiminnassa mukana olevien maiden ja kansainvälisten järjestöjen yhteistyötä. Rauhanvälitys on myös yksi Suomen turvallisuusneuvostokampanjan painopisteistä.
Aiemmin viikolla presidentti Niinistö osallistui mm. korkean tason oikeusvaltiokokoukseen, naisten oikeusturvaa käsittelevään tilaisuuteen, Clinton Global Initiative -tapahtumaan sekä Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman vastaanotolle. Suomen kansallisen puheenvuoron presidentti Niinistö käytti yleiskokouksen avajaispäivänä 25. syyskuuta.
Presidentti Niinistö palaa Suomeen lauantaina 29. syyskuuta.
Presidentin YK-puhe sekä lisätietoa ja kuvia yleiskokouksen avausviikon muusta ohjelmasta löytyy verkkosivuilta www.presidentti.fi.