Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
”On erityisen hienoa käydä valtiovierailulla juuri tänä vuonna, kun Suomen itsenäisyys täyttää 100 vuotta”, Italian presidentti Sergio Mattarella sanoi hänen ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön yhteisessä lehdistötilaisuudessa Presidentinlinnassa 27. syyskuuta 2017.
Suomen juhlavuoden teema ”yhdessä” on presidentti Mattarellan mielestä aina kuvannut suomalaista tekemistä, ja hän sanoi sen olevan hyvä ohjenuora myös Euroopan unionille ja kansainväliselle yhteisölle.
”Italia arvostaa Suomen viestiä ja toivoo, että sitä kuunnellaan kansainvälisesti”, presidentti Mattarella sanoi.
Presidentit puivat keinoja muuttoliikkeen hallitsemiseksi
Presidentti Niinistö kiitti Italiaa työstä, jonka maa on tehnyt muuttoliikkeen hillitsemiseksi koko Euroopan puolesta ja painotti, että Euroopan on tehtävä töitä yhdessä.
”Tällä hetkellä suurin paine kohdistuu Välimeren reitin kautta juuri Italiaan ja Italia on jo vuosia vastaanottanut valtavan määrän pakolaisia”, presidentti Niinistö muistutti.
”Olemme samaa mieltä siitä, että on pyrittävä parantamaan olosuhteita siellä mistä ihmiset ovat lähteneet, jotta he voivat jäädä asuinseuduilleen. Toisaalta on yhdessä katsottava miten saada hallitsematon muuttoliikenne hallintaan”, presidentti Niinistö jatkoi. Molemmat presidentit korostivat yhdessä sovituista säännöistä kiinnipitämistä.
”Muuttoliikettä ei pysty poistamaan, mutta Euroopan pitää pystyä hallitsemaan sitä yhdessä”, presidentti Mattarella sanoi ja nosti esille Euroopan komission jäsenmaille määräämät pakolaiskiintiöt.
”Kiitämme Suomea siitä, että Suomi on tunnollisesti toteuttanut sopimusta ja ottanut vastaan sovitun määrän pakolaisia”, presidentti Mattarella sanoi.
Keskusteluissa turvallisuuspolitiikka ja terrorismi
”Keskusteluissamme oli vahvasti esillä se, että EU:n pitää taata turva kansalaisilleen. Terrorismintorjunta on yksi tekijä, jossa nimenomaan tiivistyvällä eurooppalaisella ja kansainvälisellä yhteistoiminnalla on löydettävä enemmän ratkaisuja”, presidentti Niinistö sanoi.
Presidentti Mattarella esitti myös osanottonsa Turun iskujen johdosta. Presidentti Niinistö puolestaan muisti iskussa loukkaantunutta Italian kansalaista.
Ilmastoasiat kuuluvat kaikille
Keskusteluissa oli esillä lisäksi muun muassa Suomen Arktisen neuvoston puheenjohtajuus ja presidentti Niinistön ehdotukset mustan hiilen päästöjen vähentämiseksi.
Presidentti Mattarella siteerasi presidentti Niinistön YK:n yleiskokouksessa pitämää puhetta, jossa presidentti Niinistö sanoi, että menetämme maailman jos menetämme Arktisen alueen.
”Juuri näin on. Pariisin sopimuksen jälkeen on otettava vielä lisää askelia samaan suuntaan”, presidentti Mattarella totesi.
”Ilahduin kovasti saamastamme runsaasta tuesta Arktisen neuvoston työhömme”, presidentti Niinistö sanoi.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki työvierailun Italiaan marraskuussa 2014, jolloin hän tapasi presidentti Giorgio Napolitanon. Edellinen valtiovierailu Italiasta Suomeen oli vuonna 2008, jolloin presidentti Napolitano tapasi presidentti Tarja Halosen.
Päivä päättyi juhlaillalliseen
Italian presidentti Sergio Mattarella on valtiovierailulla Suomessa yhdessä tyttärensä Laura Mattarellan kanssa 26.–28. syyskuuta 2017. Vierailupäivä 27. syyskuuta päättyi presidentti Niinistön ja rouva Jenni Haukion järjestämään juhlaillalliseen Presidentinlinnassa.
- Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Italian presidentti Sergio Mattarellan kunniaksi järjestettävillä juhlapäivällisillä Presidentinlinnassa
- Juhlaillallinen Italian presidentin valtiovierailun kunniaksi
Presidentti Mattarellan ohjelmassa oli myös seppeleenlasku Hietaniemen hautausmaalla. Lisäksi hän tapasi eduskunnan puhemiehen Maria Lohelan ja Helsingin kaupungin johtoa. Torstaina 28. syyskuuta presidentti Mattarella tapaa vielä pääministeri Juha Sipilän.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki työvierailun Italiaan marraskuussa 2014, jolloin hän tapasi presidentti Giorgio Napolitanon. Edellinen valtiovierailu Italiasta Suomeen oli vuonna 2008, jolloin presidentti Napolitano tapasi presidentti Tarja Halosen.
Lehdistötilaisuus Presidentinlinnassa 27.9.2017
Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
Virallinen kuva Keltaisessa salissa: rouva Laura Mattarella, Italian presidentti Sergio Mattarella, tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
Valtiovierailun lahjojen vaihto. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
Rouva Jenni Haukion ja rouva Laura Mattarellan kahvihetki. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia
Presidentti Niinistön ja presidentti Mattarellan yhteinen lehdistötilaisuus Peilisalissa. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia