Kiinan presidentti Xi Jinping ja rouva Peng Liyuan sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio Keltaisessa salissa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia
”Maidemme väliset suhteet ovat erinomaiset ja syvät. Ne ulottuvat yhteiskunnan kaikille aloille. Tämä ilmenee hyvin hyväksymässämme yhteistyöjulistuksessa, joka on merkittävä askel kahdenvälisissä suhteissamme. Suhteemme tiivistyvät nyt entisestään”, presidentti Niinistö totesi tavattuaan Kiinan kansantasavallan presidentti Xi Jinpingin Helsingissä 5. huhtikuuta 2017.
Presidentti Xi Jinping on valtiovierailulla Suomessa yhdessä puolisonsa rouva Peng Liyuanin kanssa. Presidentti Niinistö ja rouva Jenni Haukio ottivat vieraat vastaan juhlallisissa seremonioissa Presidentinlinnassa. Kyseessä on Xi Jinpingin ensimmäinen vierailu presidentin asemassa Pohjoismaihin. Edellisen ja ainoan kerran Kiinan presidentti on vieraillut Suomessa 1995, kun presidentti Jiang Zemin teki valtiovierailun Suomeen.
Yhteistyöjulistus edistää maiden yhteistyötä
Presidentit keskustelivat Suomen ja Kiinan suhteista ja kansainvälisistä kysymyksistä, kuten Venäjästa, Yhdysvalloista, EU:sta sekä Korean niemimaan tilanteesta. Presidentti Xi Jinping onnitteli Suomea itsenäisyyden juhlavuodesta ja sadan vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä. Tapaamisen yhteydessä sovittiin myös yhteistyöjulistuksesta Suomen ja Kiinan välillä.
”Kuten julistuksessa ilmaisemme, tuemme YK:ta, sen peruskirjaa sekä toimintaperiaatteita. Työskentelemme yhdessä globaalien haasteiden ratkaisemiseksi. Kiinalla on myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä keskeinen rooli maailmanlaajuisen vakauden turvaamisessa”, presidentti Niinistö painotti.
Molemmat presidentit korostivat maiden tiiviitä välejä. Presidentti Niinistön mukaan yhteistyötä pyritään edistämään muun muassa koulutuksen, innovaatioiden, kulttuurin, energian, kaupungistumisen, metsäyhteistyön, liikenteen sekä ICT:n aloilla.
”Olemme jo pitkään tehneet yhteistyötä yhteiskunnallisiin asioihin liittyvissä kysymyksissä. Julistuksessa korostamme oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien edistämistä. Lisäämme myös käytännön yhteistyötä oikeudellisella sektorilla”, presidentti Niinistö jatkoi.
Vahva EU on tärkeä Kiinalle
Presidentti Niinistö piti tärkeänä Kiinan EU:lle antamaa tukea. Hän sanoi, että vahva ja toimintakykyinen EU on myös Kiinan tavoitteena.
”Tekemällä yhteistyötä EU ja Kiina voivat saavuttaa merkittäviä tuloksia globaaleissa kysymyksissä, kuten toiminnassa protektionismia vastaan sekä ilmastokysymyksissä. Uskomme molemmat, että vapaa kansainvälinen kauppa hyödyttää ja vaurastuttaa yhteiskuntia ympäri maailmaa”, presidentti Niinistö korosti.
Presidentti Niinistö piti tervetulleena Kiinan Silkkitiealoitetta, joka tiivistäisi Aasian ja Euroopan välisiä suhteita. Lisäksi hän korosti yhteistyötä arktisissa asioissa. Suomi ottaa vastaan arktisen neuvoston puheenjohtajuuden toukokuussa.
Pandoista ystävyyden viestinviejiä
Valtiovierailun yhteydessä allekirjoitettiin lukuisia yhteistyöasiakirjoja. Presidentinlinnassa allekirjoitettiin presidenttien Sauli Niinistö ja Xi Jinping läsnä ollessa yhteistyöasiakirjat pandojen suojeluyhteistyöstä, oikeusalan yhteistyön jatkamisesta sekä innovatiivisen liiketoimintayhteistyön tiivistämisestä Suomen työ- ja elinkeinoministeriön ja Kiinan kauppaministeriön välillä. Pandojen suojeluyhteistyöstä allekirjoitettu sopimus mahdollistaa pandojen tulon Suomeen.
”Sovimme toteuttavamme yhteistyössä pandatutkimuksen. Teemme pandoista ystävyytemme viestinviejiä”, sanoi presidentti Xi Jinping. Presidentti Niinistö kiitti presidentti Xitä Kiinan Suomea kohtaan osoittamasta luottamuksesta pandojen suhteen:” Tiedämme, että pandat ovat Kiinan kansallisuusaarre”, presidentti totesi.
Presidentti Xi on Suomessa korkean tason valtuuskunnan kanssa.
- 5.4.2017 Suomi ja Kiina sopivat suhteidensa syventämisestä Kiinan presidentti Xi Jinpingin vierailulla
- 5.4.2017 Tasavallan presidentti Sauli Niinistön lausunto Kiinan kansantasavallan presidentin valtiovierailun johdosta
- 5.4.2017 Suomen tasavallan ja Kiinan kansantasavallan yhteisjulistus uudenlaisen tulevaisuuteen suuntaavan yhteistyökumppanuuden perustamisesta ja edistämisestä
- Arrival Statement by H.E. Xi Jinping President of the People’s Republic of China at Helsinki-Vantaa Airport, Finland