Presidentti Niinistö nuorten syrjäytymisestä: Tässä asiassa me kaikki olemme tekijöitä

Copyright © Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Niinistö korosti, että nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä jokaisen aikuisen osallistumista tarvitaan. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Tihkusateesta ja alkavan syksyn harmaudesta huolimatta tunnelma Jakomäen koululla on positiivisen odottava.

”Onks pressa tossa taksissa”, verkkarihousuinen oppilas kuikuilee pihamaalla jo hyvissä ajoin ennen tasavallan presidentti Sauli Niinistön saapumista.

Jakomäen koululla julkistettiin perjantaina 7. syyskuuta Ihan tavallisia asioita -vihko ja verkkosivusto www.tavallisia.fi. Niihin on koottu arkikeinoja, joilla vanhemmat voivat tehdä lasten ja nuorten arjesta parempaa.

Vanhemmat, muistelkaa omaa nuoruuttanne

Jakomäen koululla pitämässään puheenvuorossa presidentti korosti, ettei nuorten hyvinvointia edistetä vain viranomaistoimin ja komiteamietinnöillä. Suuri vaikutuksensa on koko kasvatusyhteisöllä, niin kodilla perheellä, naapureilla ja kavereilla kuin esimerkiksi päivähoidolla, koululla ja harrastuksilla.

”Ne kaikki ovat yhteisöjä, jotka muokkaavat nuorta. Tässä asiassa me kaikki olemme tekijöitä”, Niinistö korosti.

”Ja jos joku ei vielä ole tullut ihan vakuuttuneeksi siitä, että hänelläkin on tässä tehtävää, niin kehottaisin meitä vanhempia vähän muistelemaan omaa nuoruuttamme. Ainakin minulla on lukemattomia kokemuksia, joissa joku täysin ulkopuolinen aikuinen on esittänyt jonkun huomautuksen siitä, että ’mites noin menit tekemään’. Ja ne ovat yhä vielä mielessä sen vuoksi, että ne ovat osuneet kohdalleen.”

Edes yksi arkikeino

Ihan tavallisia asioita -arkikeinot on koottu kesän aikana työryhmissä, joissa on ollut mukana presidentin kutsumana monipuolinen sekoitus nuorten arjen asiantuntijoista ja kokijoita.

”Tarvitsemme riittävän yksinkertaisia ja toteuttamiskelpoisia ratkaisuja”, sanoi hankkeen koordinaattorina toiminut oikeustieteen tohtori Sakari Huovinen, ja juuri sellaisia 36 ytimekästä ja konkreettista arkikeinoa ovat.

”Jos jokainen meistä löytää edes yhden itselle sopivan arkikeinon, jolla auttaa nuoria eteenpäin, olemme saaneet paljon aikaan.”

Helsinkiläinen Linda-Maria Roine kertoi tilaisuudessa oman tarinansa. Hänen luottamuksensa virallisiin auttaviin tahoihin järkkyi ensi kerran nelivuotiaana, kun eräs lasten kanssa työskentelevä henkilö käyttäytyi häntä kohtaan väkivaltaisesti. 

Copyright © Tasavallan presidentin kansliaIhan tavallisia asioita –hankkeen koordinaattori, oikeustieteen tohtori Sakari Huovinen. Taustalla työryhmätyöskentelyn ohjaaja Marko Kulmala. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

”Arkikeinot ovat positiivinen järkytys”

Kun Linda-Maria katsoo perjantaina julkaistuja arkikeinoja, hän sanoo kokevansa ”positiivisen järkytyksen”. Hän haluaa nostaa joukosta neljä häntä koskettanutta kohtaa.

Pidä huolta – varhainen puuttuminen on tehokkainta. ”Olisin toivonut, että mun kohdalla olisi toimittu toisella tavalla. Olisi kuunneltu, uskottu ja puututtu.”

Syntymä, rakkaus, kuolema – juurettomuuden tunne aiheuttaa vastuuttomuutta. ”Mun mielestä on tärkeää tietää, mistä on kotoisin, mistä suku tulee ja mitä on perinyt. Itselläni on ollut juurettomuuden tunnetta, koska isä ei ole ollut koskaan mun kanssa tekemisissä.”

Tee edes tämä – älä ”tutustuta” lasta ja nuorta alkoholiin tai edes sen hajuun. ”En ymmärrä, minkä takia alkoholia pitäisi oppia käyttämään kohtuudella. Eihän sitä subutexinkaan kohtuukäyttöä missään opetella.”

Unelma antaa siivet – aikuisten tiukat suunnitelmat nuoren elämästä voivat tuhota hänen mahdollisuutensa. ”Olen aina tykännyt kirjoittaa ja tehdä musiikkia, ja juuri sitä mä tällä hetkellä teen. Sen avulla olen nyt hengissä.”

Kaverikuva pressan kanssa

Copyright © Tasavallan presidentin kansliaPresidentti kaverikuvassa Jakomäen koulun oppilaiden kanssa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Puheenvuorojen jälkeen kutsuvieraat, toimittajat ja nuoret jaettiin työpajoihin. Tehtävänä oli miettiä, miten arkikeinoja voitaisiin viedä käytännön elämään, jos mitään perinteistä mediaa ei olisi

Työpajoissa ajatukset sinkoilivat laidasta laitaan: Arkikeinoja voisi levittää vanhempainilloissa, tarroina ABC:n huoltoasemilla, julisteina rapukäytävissä, räppäämällä julkisilla paikoilla.

”Aika tehokas tapa voisi olla sanoa, että tästä älä sitten kerro kenellekään”, eräässä ryhmässä keksittiin.

Tilaisuuden päätteeksi Presidentti Niinistö tapasi koulun oppilaita pihamaalla. Käteltiin, vaihdettiin pari sanaa – ja otettiin tietysti kännykkäkameralla kuva. Yksi jos toinenkin nuori lienee iltapäivän kuluessa päivittänyt Facebookiin uuden kaverikuvan.

Kuvia

 Ihan tavallisia asioita –hankkeen koordinaattori, oikeustieteen tohtori Sakari Huovinen. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistö korosti, että nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä jokaisen aikuisen osallistumista tarvitaan. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Jakomäen peruskoulun rehtori Ulla-Maija Vähäsarja. Taustalla Auroran sairaalakoulun rehtori Sirpa Lautjärvi, nuori Linda-Maria Roine sekä erityisnuoriso-ohjaaja Kari Hilpinen. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Jakomäen koululla julkistettiin perjantaina 7. syyskuuta Ihan tavallisia asioita -vihko ja verkkosivusto www.tavallisia.fi.             Presidentti Niinistö osallistui kutsuvieraiden ja nuorten kanssa arkikeinojen jalkauttamista pohtineeseen työpajaan. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Ihan tavallisia asioita –hankkeen koordinaattori, oikeustieteen tohtori Sakari Huovinen. Taustalla työryhmätyöskentelyn ohjaaja Marko Kulmala. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Jakomäen koululla julkistettiin perjantaina 7. syyskuuta Ihan tavallisia asioita -vihko ja verkkosivusto www.tavallisia.fi.             Presidentti kaverikuvassa Jakomäen koulun oppilaiden kanssa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia             Presidentti kaverikuvassa Jakomäen koulun oppilaiden kanssa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia