Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
”Suomen puolustusjärjestelmän kulmakivi on itsenäisen Suomen puolustusvoimien koko olemassaoloajan ollut yleinen asevelvollisuus. Vain yleisen asevelvollisuuden kautta voimme turvata sodan ajan joukkojemme riittävyyden ja sitä kautta koko maan puolustamisen”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi valtakunnallisena Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä Helsingissä 4. kesäkuuta 2012. Presidentti Niinistö suoritti Senaatintorilla paraatikatselmuksen ja otti vastaan ohimarssin.
Nuorten syrjäytymiskehitys on vakava vaara, jonka torjumiseksi meidän kaikkien tulee yhdessä tehdä töitä, presidentti Niinistö sanoi. ”Tässä puolustusvoimilla on oma tärkeä roolinsa. Olen tyytyväinen siitä, että puolustusvoimissa on aloitettu ripeästi toteuttamaan syksyllä 2010 valmistuneen Siilasmaan raportin suosituksia”.
Puolustusvoimauudistukseen on presidentti Niinistö mukaan monia syitä: kutsuntaikäisten määrä pienenee, kustannukset kasvavat ja meihin kohdistuvat uhkat muuttuvat ja monipuolistuvat. ”Uudistusta koskevassa keskustelussa on kiinnitetty huomiota pääasiassa siihen, mistä kaikesta joudumme luopumaan. Vähemmän huomiota on kiinnitetty siihen, että uudistuksen ensisijaisena tarkoituksena on ylläpitää riittävä kansallinen puolustuskyky myös tulevaisuudessa.”
Uudistusta koskeva keskustelu on aika tavalla keskittynyt eri joukko-osastojen tulevaisuuteen, presidentti Niinistö sanoi. ”Ymmärrän sen sinänsä hyvin, että vuosikymmeniä jollakin paikkakunnalla toimineen joukko-osaston lopettaminen tai siirtäminen on suuri muutos, joka saattaa aiheuttaa merkittäviä ongelmia. Siksi on tärkeää, että viranomaiset miettivät yhdessä, miten uudistuksesta kärsiviä paikkakuntia ja siellä työskenteleviä voitaisiin tällaisessa tilanteessa tukea.”
Koko kansan tuki puolustusvoimille on tärkeää myös tulevaisuudessa. ”Ilman suomalaisten vakaata tahtoa puolustaa maataan puolustusvoimat on kyvytön suorittamaan tehtävänsä. Tätä henkeä toimia vapaan isänmaan puolesta me tarvitsemme myös tulevina vuosina, uusiin haasteisiin vastatessamme.”