Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio osallistuivat Turun yliopiston 100-vuotisjuhlavuoden juhlallisuuksiin perjantaina 28. helmikuuta 2020.
”Yliopiston portaiden nousu on yhä henkinen kokemus ja suoritus – tiedättehän sen tunteen, lähestyä askel askeleelta jotain kunnioitusta herättävää? Kuin kulkisi, aina taas uudelleen, ylös tiedon portaita, kaiteista vapaana”, presidentti Niinistö sanoi juhlapuheessaan.
Presidentti totesi, että tiedon kenttä on tullut yhä haasteellisemmaksi: tiedon tulvassa voi lähdekritiikki kadota. Myös tietoa välittävien määrä on kasvanut ja naseva ilmaus tärkeää. ”Itse tieto voi tästä kärsiä. Ei ole aikaa selvittää kohteena olevan ilmiön taustaa tai lähimenneisyyttä, iskevä ilmaisu taas pelkistää tai yksipuolistaa asiaa.”
”Tutkittu tieto ja tiede ovat vastavoimia sekaannukselle ja epätietoisuudelle. Tutkittua tietoa on kuitenkin vaikea lanseerata one-linereilla tai räiskyvillä otsakkeilla. Asia kyllä puhuu puolestaan, mutta pääseekö se näkyviin?”
”Tiedon merkitystä on syytä julistaa kuuluvasti”, presidentti Niinistö sanoi. ”Helsingin Sanomat teki niin, kun tasavuosia juhliessaan korosti totuuden tärkeyttä. Tieto puolestaan oli Linnan itsenäisyyspäivän vastaanoton teemana. Uskon, että aihe toistuu vielä monilla muillakin areenoilla.”
Vuoden alumnin tunnustus
Presidentti Niinistö myönnettiin juhlassa myös Turun yliopiston Vuoden alumnin tunnustus. Perusteissaan yliopisto toteaa, että tasavallan presidentti on työllään ja toiminnallaan puolustanut tiedon, tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä 2000-luvun Suomessa. Hän on myös presidenttikausillaan korostanut tutkitun tiedon merkitystä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa.
”Kiitän entistä opinahjoani tunnustuksesta. Arvostan sitä ja toivon, että se tulee tehdystä työstä ja tuloksista”, presidentti Niinistö sanoi.
Presidentti Niinistö valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopistosta vuonna 1974. Vuonna 2011 hänet kutsuttiin yliopiston kunniatohtoriksi.
Turun yliopisto sai alkunsa, kun Turun Suomalainen Yliopistoseura aloitti toimintansa marraskuussa vuonna 1917 ja alkoi kerätä varoja ensimmäisen suomenkielisen yliopiston toiminnan aloittamiseen. ansalaiskeräykseen osallistui 22 040 lahjoittajaa, myös ulkosuomalaisia. Turun yliopisto perustettiin Kalevalan päivänä 28.2.1920.
Turun yliopistossa on noin 20 000 opiskelijaa ja 3400 työntekijää. Yliopistossa toimii seitsemän tiedekuntaa ja viisi erillistä laitosta.
- Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Turun yliopiston 100-vuotisjuhlassa 28.2.2020
- Turun yliopisto: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on Turun yliopiston vuoden alumni
- Turun yliopisto: Turun yliopisto sata vuotta – juhlavuosi täynnä ohjelmaa