Presidentti Niinistö veteraanipäivän pääjuhlassa: Voitte ylpeinä katsoa työnne jälkeä

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

”Me emme aina muista, että sankarimme olivat silloin nuorukaisia. Emme myöskään, että heidän sankaruutensa oli, ei arkipäiväistä, mutta jokapäiväistä”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi  juhlapuheessaan kansallisen veteraanipäivän pääjuhlassa Jyväskylän Paviljongissa lauantaina 27. huhtikuuta 2013.

Presidentti Niinistön mukaan nykyisin sankaruudeksi mielletään yksittäinen uroteko tai suursaavutus. Veteraanien sankaruus oli toisenlaista, ja se sisältää paljon muuta kuin urheita sotatekoja.

“Sankaruuttanne oli kestää kuukausia, jopa vuosia, alituiseen ja kaikkina päivinä tietoisuutta siitä, että juuri tänään voi hyvinkin olla kohtaloni päivä. Että nuori elämäni päättyy ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan. Että jään vaille kaikkia sitä, mitä aikuistuvan ihmisen pitäisi saada kokea. – Silti, Te pysyitte ruodussa.”

”Voitte ylpeinä katsoa työnne jälkeä. En usko, että maailmalla kukaan olisi sotien aikana osannut ennustaa, että tuo pieni kansa vielä nousee muutaman vuosikymmenen aikana oikeus- sivistys ja hyvinvointivaltioksi, jota sitten pidetään monessa suhteessa mallimaana.”

Osallistumisella ja yhteistyöllä

“Pidämme jatkossakin kiinni puolustuksen kulmakivistä – yleisestä asevelvollisuudesta, koko maan puolustamisesta sekä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta”, presidentti Niinistö sanoi.

Maailmankuva kuitenkin muuttuu koko ajan. “Silloin, seitsemän vuosikymmentä sitten, tuntui, että olimme jääneet yksin. Tänä päivänä meidän on oltava mukana turvallisuutta ja puolustusta koskevassa kansainvälisessä yhteistyössä.”

Suomen kuten muidenkin maiden, kehitys on yhä voimakkaammin kytköksissä kansainvälisessä toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin, presidentti sanoi. ”Vain osallistumalla ja yhteistyöllä voimme vastata näihin haasteisiin. ”

Presidentti Niinistö muistutti myös 57 vuotta jatkuneesta toiminnasta rauhanturvaoperaatioissa. ”Olemme tehneet yli 50.000 palveluvuoroa”, presidentti sanoi. “Meillä on käyty keskustelua kriisinhallintaoperaatioissa vammautuneiden hoidosta kotiin palaamisen jälkeen. Vaikka tällaisten tapausten määrä on pysynyt suhteellisen pienenä, on hyvä, että viranomaiset ovat ryhtyneet toimiin tarvittavan hoidon järjestämiseksi. “

Juhlapuheen lopussa presidentti kohdisti sanansa veteraaneille. “Niin, aina aika ajoin valitaan kaikkien aikojen suurin suomalainen. Tänään Teitä on täällä salin täydeltä!”

Ennen pääjuhlaa presidenttipari tutustui puolustusvoimien kalustonäyttelyyn Lutakonaukiolla.

Copyright © Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Niinistö ja puoliso Jenni Haukio kiersivät Jyväskylän kävelykadulla tervehtimässä keskisuomalaisia. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Yleisötilaisuus kävelykadulla

Perjantaina 26. huhtikuuta presidentti Niinistö puhui Jyväskylän kävelykadun Kompassilla avoimessa yleisötilaisuudessa. ”Tämän vuoden Veteraanipäivän tunnuslause on ’Veljeä ei jätetä, eikä nuoria unohdeta’. Siinä kuvastuu minusta hyvin, että miten sukupolven yli tämä sukupolven menestystarina jatkuu”, hän sanoi.

Vapaamuotoisessa puheessaan presidentti kertoi, että vielä kymmenen vuotta sitten maailmalla joutui vastaamaan kysymyksiin, miten kauan kallista hyvinvointivaltiota voidaan ylläpitää. Nyt Pohjoismaat ovat valtiontaloudeltaan vahvimpia ja alhaisen verotason ja palvelujen maat taloudellisissa vaikeuksissa.

”Se on aika ristiriitainen tilanne, mutta varmaan kertoo jotain siitä, että me olemme sittenkin valinneet aika lailla oikean tien täällä Suomessa. Lähtökohtana on ollut ettei ketään jätetä, että kaikille annetaan mahdollisuus”, presidentti Niinistö sanoi. Vapauden vastapainona on vastuu ja velvollisuus, hän painotti.

Kävelykadulle oli kerääntynyt satoja kaupunkilaisia. Puheen jälkeen presidentti sekä puoliso Jenni Haukio kiersivät tervehtimässä ja keskustelemassa kansalaisten kanssa.

Kansalaistoiminnankeskus

Vierailu alkoi perjantaina aamulla Tikkakoskelta, jossa tasavallan presidentti teki tarkastuskäynnin puolustusvoimiin. Iltapäivällä presidenttipari vieraili Kansalaistoiminnankeskus Matarassa, jossa he tutustuivat monikulttuurisuuskeskus Gloriaan sekä nuorten taidetyöpajaan.

Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio avasi perjantaina Suomen Sotaveteraaniliiton Naisjärjestön XXII:n Sisarpäivät ja järjestön 45-vuotisjuhlat Jyväskylän Paviljongilla.

Kuvia

 Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio avasi Sotaveteraaniliiton Naisjärjestön XXII:n Sisarpäivät ja järjestön 45-vuotisjuhlat Jyväskylän Paviljongissa perjantaina 26. huhtikuuta 2013. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio avasi Sotaveteraaniliiton Naisjärjestön XXII:n Sisarpäivät ja järjestön 45-vuotisjuhlat Jyväskylän Paviljongissa perjantaina 26. huhtikuuta 2013. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Puoliso Jenni Haukio tervehti Sotaveteraaniliiton Naisjärjestön Sisarpäiville osallistunutta lottaa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio tutustuivat Jyväskylässä Kansalaistoiminnan keskus Mataraan toiminnanjohtaja Antero Mikonrannan (kesk.) opastuksella. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidenttipari sai lahjaksi urheilulliset paidat ja paikallista suklaata. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Projektipäällikkö Arja Seppälä kertoo presidenttiparille monikulttuurisuuskeskus Glorian toiminnasta Matarassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Monikulttuurisuuskeskus Glorian ja nuorten taidetyöpajan esittelyä Kanslaistoiminnan keskus Matarassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistö Jyväskylän-vierailun lehdistötilaisuudessa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistö puhui Jyväskylän kävelykeskustan Kompassilla avoimessa yleisötilaisuudessa perjantaina 26. huhtikuuta 2013. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Presidentti Niinistö puhui Jyväskylän kävelykeskustan Kompassilla avoimessa yleisötilaisuudessa perjantaina 26. huhtikuuta 2013. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Puheen jälkeen presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio kiersivät tervehtimässä ja keskustelemassa kansalaisten kanssa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Puheen jälkeen presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio kiersivät tervehtimässä ja keskustelemassa kansalaisten kanssa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Puheen jälkeen presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio kiersivät tervehtimässä ja keskustelemassa kansalaisten kanssa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Puoliso Jenni Haukio suorassa radiolähetyksessä Jyväskylän kävelykadulta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentin kanssa kaverikuvassa. Lisää vierailusta: Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Presidentin kanssa kaverikuvassa. Lisää vierailusta: Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentin kanssa kaverikuvassa. Lisää vierailusta: Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  residentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio tapasivat sotiemme veteraaneja ennen kansallisen pääjuhlan alkua lauantaina 27. huhtikuuta 2013. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Presidenttipari tutustui myös puolustusvoimien kalustonäyttelyyn Lutakonaukiolla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio saapuvat kansallisen veteraanipäivän pääjuhlaan Jyväskylän Paviljonkiin lauantaina 27. huhtikuuta 2013. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Pääjuhlassa esiintyivät muun muassa Mieskuoro Sirkat ja Jyväskylän Poikakuoro. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
‘Sankaruuttanne oli kestää kuukausia, jopa vuosia, alituiseen ja kaikkina päivinä tietoisuutta siitä, että juuri tänään voi hyvinkin olla kohtaloni päivä’, presidentti Niinistö sanoi juhlapuheessaan. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Juhlapuheen lopussa presidentti kohdisti sanansa veteraaneille. 'Niin, aina aika ajoin valitaan kaikkien aikojen suurin suomalainen. Tänään Teitä on täällä salin täydeltä!'. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Jyväskylän Paviljonkiin oli kokoontunut täysi sali, noin 2500 juhlavierasta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia