Presidentit Sauli Niinistö ja Emomali Rahmon tapasivat keskiviikkona Presidentinlinnassa. Kuva: Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti keskiviikkona 24. lokakuuta vastaan Tadzhikistanin presidentin Emomali Rahmonin, joka oli saapunut Suomeen kolmipäiväiselle työvierailulle.
Virallisten keskusteluiden jälkeen Suomi ja Tadzhikistan allekirjoittivat sopimuksen kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi. Allekirjoituksia seuranneessa lehdistötilaisuudessa presidentti Niinistö kertoi, että maiden välistä sopimuspohjaa on tarkoitus laajentaa jatkossakin. ”Mutta tärkeintä on tietysti käytännön yhteistoiminta”, Niinistö korosti.
”Keski-Aasian alueella yleensä ja Tadzhikistanissa myös on paljon infrastruktuurin rakentamisen tarvetta. Lisäksi heillä on runsaasti luonnonvaroja. Suomella taas on paljon osaamista ja teknologiaa juuri näihin tarkoituksiin”, Niinistö sanoi.
Tadzhikistanin presidentti Emomali Rahmon totesi, että maiden välisissä suhteissa on edelleen paljon käyttämätöntä potentiaalia.
”Lupaavia tulevaisuuden aloja ovat vesienergia, panimoala, kevyt- ja elintarviketeollisuus, jalostusteollisuus, vuoriteollisuus sekä maataloussektori”, hän luetteli. Tadzhikistan on kiinnostunut myös kasvattamaan kauppavaihtoa, hankkimaan suomalaisia investointeja ja teknologiaa sekä kehittämään yhteistyötä politiikan, kulttuurin ja matkailun alueilla.
Afganistan nousi keskusteluissa esiin
Erityisesti Afganistan nousi ajankohtaisista kansainvälisistä aiheista keskusteltaessa esiin.
Afganistanin tulevaisuus kiinnostaa luonnollisesti Tadzhikistania, jolla on maan kanssa 1 400 kilometriä yhteistä rajaa. Mutta presidentit korostivat, että terrorismin uhan ja esimerkiksi huumekaupan vuoksi Afganistanin rauhoittamisella on välitön merkitys myös koko maailmalle.
Presidentit kertoivat, että yhteistyötä Tadzhikistanin ja Suomen välillä jatketaan aktiivisesti paitsi kahdenvälisesti ja EU:n tasolla, myös alueellisissa ja yleisjärjestöissä kuten YK:ssa ja ETYJ:ssä.
”Koska tarkoituksenamme on jatkaa maidemme välistä hedelmällistä vuoropuhelua, olen kutsunut kollegani, kunnioitetun herra tasavallan presidentin, maahamme viralliselle vierailulle – milloin vain hänelle sopii”, presidentti Rahmon sanoi.
Lehdistötilaisuuden jälkeen tasavallan presidentti Niinistö tarjosi presidentti Rahmonille lounaan.
”Oikeusvaltion merkitystä ei voi liikaa korostaa”
Tadzhikistan on Keski-Aasian ja maailman köyhimpiä maita, mutta vastikään löydetyt öljy- ja kaasuesiintymät voivat mullistaa maan talouden. Talouskasvu on tällä hetkellä yli 7 prosenttia.
Lounaspuheessaan presidentti Niinistö korosti, että Suomi haluaa tukea Tadzhikistania maan nykyisessä kehitysvaiheessa.
”Siinä geopoliittisessa solmukohdassa, jossa Tadzhikistan sijaitsee, on ensiarvoisen tärkeää, että maanne sisäinen kehitys perustuu yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti kestävälle pohjalle”, Niinistö sanoi.
”Te olette itse, arvoisa kollega, todennut lainsäädännön keskeiseksi tehtäväksi ihmisoikeuksien ja vapauksien suojelun. Oikeusvaltion merkitystä ei voi liikaa korostaa, kun on kyse valtion sisäisen vakauden varmistamisesta ja rakentamisesta.”
Suomen ja Tadzhikistanin välinen kauppa on toistaiseksi vähäistä. Niinistö sanoi kuitenkin arvostavansa työtä, jota presidentti Rahmon on tehnyt helpottaakseen Suomen ja muiden Euroopan maiden yritysten tuloa Tadzhikistanin markkinoille.
”Suomessa ei myöskään toistaiseksi kovin hyvin tunneta maatanne. Vierailunne tekee osaltaan Tadzhikistania tunnetummaksi Suomessa.”
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön lisäksi presidentti Emomali Rahmon tapaa Suomen-vierailunsa aikana eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman, pääministeri Jyrki Kataisen ja eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen. Lisäksi kolmipäiväisen matkan ohjelmassa on Suomi-Tadzhikistan-yhdistyksen tapaaminen sekä vierailut Suomen ympäristökeskuksessa, Geologian tutkimuskeskuksessa ja TeliaSonerassa, jonka tytäryhtiö Tcell on Tadzhikistanin johtava matkapuhelinoperaattori.