Presidentti Xi Jinping, haluan kiittää teitä hyvistä, avoimista ja suorista keskusteluista. Kävimme monipuolisesti läpi maidemme kahdenvälisiä suhteita sekä kansainvälisiä kysymyksiä. Venäjä, Yhdysvallat, EU, Korean niemimaan tilanne – puhuttavaa riittää ja jatkamme keskusteluja vielä tämän päivän aikana.
Maidemme väliset suhteet ovat erinomaiset ja syvät. Ne ulottuvat yhteiskunnan kaikille aloille. Tämä ilmenee hyvin hyväksymässämme yhteistyöjulistuksessa, joka on merkittävä askel kahdenvälisissä suhteissamme. Suhteemme tiivistyvät nyt entisestään.
Kuten julistuksessa ilmaisemme, tuemme YK:ta, sen peruskirjaa sekä toimintaperiaatteita. Työskentelemme yhdessä globaalien haasteiden ratkaisemiseksi. Kiinalla on myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvänä jäsenenä keskeinen rooli maailmanlaajuisen vakauden turvaamisessa. Teemme jo nyt yhteistyötä ympäristöasioissa – erityisesti ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, jossa Kiina on osoittanut merkittävää johtajuutta.
Korkean tason vierailuvaihto jatkuu tästäkin eteenpäin ja niin jatkuu myös maidemme välinen poliittinen dialogi. Sovimme myös edistävämme maidemme välisiä investointeja. Yhteistyötä pyritään edistämään mm koulutuksen, innovaatioiden ja kulttuurin alalla. Samoin kuin energian, kaupungistumisen, metsäyhteistyön, liikenteen sekä ICT:n alalla. Kuten huomaatte, suhteemme todellakin ulottuvat yhteiskunnan kaikille aloille.
Olemme jo pitkään tehneet yhteistyötä yhteiskunnallisiin asioihin liittyvissä kysymyksissä. Julistuksessa korostamme oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien edistämistä. Lisäämme myös käytännön yhteistyötä oikeudellisella sektorilla.
Ja itsestään selvää on, että Suomi pitää kiinni pitkäaikaisesta yhden Kiinan politiikastaan.
Todistimme juuri tärkeiden yhteistyöasiakirjojen allekirjoittamista koskien taloudellisen yhteistyön tiivistämistä, maidemme välisen oikeusalan yhteistyönjatkamista ja pandojen suojeluyhteistyötä.
Lisäksi päivän aikana on allekirjoitettu useita muita yhteistyöasiakirjoja, jotka tiivistävät maiden välisiä suhteita opetus-, kauppa- ja investointisektoreilla. Lisää yhteistyötä on luvassa myös turismin saralla ja vuosi 2019 on talviurheilun teemavuosi maidemme välillä.
Keskustelimme myös Kiinan Silkkitiealoitteesta. Pidämme aloitetta tervetulleena, sillä se tiivistää Aasian ja Euroopan välisiä yhteyksiä. Myös suomalaisilla yrityksillä on annettavaa tähän hankkeeseen. Tulemme jatkamaan myös yhteistyötä arktisissa asioissa Kiinan kanssa. Kuten olen aiemminkin sanonut, alueen taloudellisessa toiminnassa täytyy ottaa täysimääräisesti huomioon sen luonnonvarojen suojeleminen ja kestävä käyttö.
Puhuessamme EU:n ja Kiinan suhteista panin merkille Kiinan vahvan tuen Euroopan integraatiolle. Vahva ja toimintakykyinen EU on myös kumppaniemme intressissä. Tekemällä yhteistyötä EU ja Kiina voivat saavuttaa merkittäviä tuloksia globaaleissa kysymyksissä, kuten toiminnassa protektionismia vastaan sekä ilmastokysymyksissä. Uskomme molemmat, että vapaa kansainvälinen kauppa hyödyttää ja vaurastuttaa yhteiskuntia ympäri maailmaa.